Rasvaisen kalan ja camelinaöljyn käytöllä on positiivisia vaikutuksia kolesterolia kuljettavien lipoproteiinien kokoon, koostumukseen ja pitoisuuksiin. Camelinaöljyn käyttö myös vähentää lipoproteiinien…
Olen maa- ja metsätalousministeriön ja sen myötä Suomen elintarviketurvallisuusjohtaja. Kun minulta kysytään, mitä teen työkseni, tapanani on sanoa: vastaan siitä,…
Kun Berliinin muuri moukaroitiin alas kolmekymmentävuotta sitten, synnytettiin uusi koko elintarvikealan kattava suomenkielinen lehti. Vastasyntynyt Kehittyvä Elintarvike pystyi heti raportoimaan…
Noin 2−5 prosenttia aikuisista on allergisia jollekin ruoka-aineelle. Ruoka-aineallergian taustalla on geneettinen ominaisuus. Lisäksi tarvitaan herkistyminen ja altistus allergiaa aiheuttavalle…
Esimerkiksi ruokapalveluntarjoajat, vähittäiskauppa, työpaikat ja tapahtumajärjestäjät voivat hyödyntää tuuppauskeinoja ja erilaisten keinojen luovia yhdistelmiä lisätäkseen terveyttä edistäviä ruoka- ja juomavalintoja…
ESBL-bakteereita kulkeutuu Suomeen maahantuotavien untuvikkojen mukana, mutta hyvät tuotantotavat ja korkea tuotantohygienia pitävät niiden tason alhaisena.
Mihin kansalliset ravitsemussuositukset perustuvat, ja mitä tiedetään erityisesti kalan käytöstä ja sen turvallisuudesta?
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.