Uutisia

Politiikkasuositus: Yhdenmukaisten elinkaariarviointien valtavirtaistuminen edellyttää ruoka-alalta yhteisten pelisääntöjen käyttöönottoja ja tukea päättäjiltä

Yhdenmukainen elinkaariarviointi (LCA) luo luotettavan perustan ympäristökestävälle ruoantuotannolle ja kulutukselle. Luonnonvarakeskus (Luke) on julkaissut suosituksen päättäjille ja ruoka-alan toimijoille, jotta elinkaariarvioinnin menetelmät yhdenmukaistettaisiin ja otettaisiin laajasti käyttöön,

Kaksi yritystä palkittiin innovaatioista kotikeittiöiden ruokahävikin vähentämiseksi

Hävikkihyppy-hanke haastoi yritykset kehittämään uusia hävikkiratkaisuja kuluttajien avuksi kotikeittiöihin. Innovaatiohaaste huipentui demopäivään 7.5., jossa yritykset esittelivät innovaationsa sekä suunnitelmansa niiden pilotointiin tuomaristolle ja tilaisuuden vieraille. Voittajiksi tuomaristo valitsi Code Ananaksen ja Satokausikalenterin, joiden ratkaisut erottuivat edukseen erityisesti uutuusarvonsa sekä toteutettavuutensa perusteella.