Markkinointi

Lidl poisti piirroshahmot pillimehusta – taustalla lasten ja nuorten terveys

Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi joulukuussa ohjeistuksen, joka kehottaa välttämään epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointia lapsille. Lidlissä aiheen parissa on tehty työtä jo parin vuoden ajan: vuonna 2023 julkaistussa kestävän ruokavalion kantapaperissaan kauppaketju linjaa, että se ei markkinoi epäterveellisiä elintarvikkeita lapsille. Käytännössä tämä on tarkoittanut muun muassa lapsiin vetoavien piirroshahmojen poistamista monista elintarvikkeista.

Elintarvikeketjun itsesääntely loppuu

Elintarvikeketjun kauppatapalautakunta lopettaa toimintansa. Toimintaa rahoittaneet alan järjestöt katsovat alan itsesääntelyn olevan päällekkäistä elintarvikemarkkinavaltuutetun viranomaistoiminnan kanssa. Toimintansa lopuksi lautakunta julkaisee antamansa suositukset kootusti, jotta niistä on hyötyä alan toimijoille myös tulevaisuudessa.

Hyvää Suomesta -merkki päivittyi

Monelle suomalaiselle kotimainen alkuperä on tärkeä kriteeri ruokaostoksilla, ja tässä Hyvää Suomesta -merkki toimii kuluttajien apuna. Merkki kertoo nopealla vilkaisulla tuotteen kotimaisesta alkuperästä. 12 000 Hyvää Suomesta -tuotetta tarjoavat vaihtoehtoja kaikille kukkaroille, ruokavalioille ja mauille.