Arkistot

Maailma mausteillaAri VirtanenTilaajille

Joesta autiomaaksi ja kalaa kuivalta maalta 

Sammutusveden puute on päässyt uutisotsikoihin Kalifornian metsäpaloissa. Vaikka pohjoisessa Kaliforniassa on vettä tulviksi asti ja USA:ssa on maailman kolmanneksi suurimmat vesivarat, eteläisempi Kalifornia kärsii usein kuivuudesta.   Etelä-Kalifornia on lämmin paikka, ja mikäli vettä riittää, maataloudesta kerätään runsasta satoa ympäri vuoden. Maatalouden tarvitsema vesi saadaan Coloradojoesta, joka virtaa läpi Lounais-USA:n aina Meksikon puolelle ja laskee siellä mereen.  Paitsi että nykyisin se ei enää laske mereen. Joki on kuivunut, ja sen paikalla Meksikon Sonorassa on vain autiomaata. Televisiokanava PBS:n dokumentin mukaan joessa virtaa vuosittain 15 triljoonaa litraa vettä, mutta kulutus on 19 triljoonaa litraa. Vettä ei yksinkertaisesti riitä kaikille.  Jokea on padottu...…

Kumppanisisältö: Woikoski Oy

Kun kaasun laatu ratkaisee   

Elintarviketeollisuudessa kaasunjakeluverkoston toimintavarmuus ja puhtaus ovat kriittisiä tekijöitä tuotelaadun ja turvallisuuden kannalta. Epäpuhtaudet tai vuodot voivat vaarantaa tuotantoprosessin ja johtaa kalliisiin tuotantokatkoksiin. Lue lisää