PNM Holding Oy -konserniin kuuluvat Chipsters Food ja PNM Gourmet yhdistyvät 30.10. liiketoimintakaupalla. Uusi ruokatalo on nimeltään PNM-Chipsters Oy. PNM-Chipstersin lisäksi konserniin kuuluu laadukkaista leikatuista hedelmistä ja vihanneksista tunnettu Valmix Oy.
Vuoden -23 Ammattikeittiöosaaja on kokki Päivi Korpi-Kaija Kurikan kaupungin ruokapalveluista. Korpi-Kaija toimii vastuukokkina Jurvan yhtenäiskoulun oppilasravintolassa huolehtien tiiminsä kanssa neljänsadan oppilaan ja…
Kotipizzan Ilmastolaskuri palkittiin voittajana European Franchise Awards 2023 -kilpailun Innovation & Sustainability -sarjassa. Sarjassa palkittiin digitalisaatiossa ja vastuullisuudessa erityisesti onnistunut innovatiivinen ketju.
Fodelia Oyj:n tytäryhtiö Feelia Oy on voittanut merkittävän kilpailutuksen lounasruoan ja välipalan toimittamisesta Pilke päiväkodit Oy:lle. Jatkossa yhteistyö voi sisältää myös…
Restel palauttaa huhtikuussa päättyneen yhteistyön Pernod Ricard Finlandin kanssa. Pernod Ricardin emoyhtiö on ilmoittanut 12.5.2023 julkaistussa tiedotteessaan lopettaneensa viennin Venäjälle ja viimeistelee…
Jaakko Kolmosen ruokakulttuuripalkinnot on myönnetty. Palkinnot ovat arvoltaan 5000 euroa. Palkinnon saivat ilomantsilaisen Ravintola Parppeinpirtin yrittäjä Marjo Niiranen karjalaisten ruokaperinteiden ja ruokakulttuurin eteen tekemästä työstään, aitoolaisen Penttilän tilan isäntä Heikki Penttilä tunnustuksena kotimaisten raaka-aineiden ja perinneruokien tunnettuuden lisäämisestä sekä lähiviljan jalostaja, paikallismylly Vääksyn Mylly.
Sodexon ravintoloissa on jo pitkään tehty määrätietoista työtä ruokahävikin vähentämiseksi. Jatkossa ruokalistoihin merkitään lounasvaihtoehdot, joiden synnyttämä ympäristökuorma on kaikkein pienin.
Mikkelin kaupungin ruoka- ja puhtauspalvelut tarjoaa asiakkailleen rehtiä, suoraselkeistä ja juurevaa ruokaa. Hyvä ruoka tuottaa iloa, ja sen Mikkeli osaa! Tuomariston vakuutti etenkin se, miten Mikkelin ruoka-ammattilaiset ottavat erinomaisesti huomioon alueelliset erikoisuudet ja kotimaisen luomun. Kaupunki tekee mm. yhteistyötä alueen yrittäjien kanssa. Yhteistyön tuloksena lähivesien järvikaloja on hyödynnetty ruokainnovaatioiksi, joissa paikallisuus näkyy ja maistuu. Mikkeli on ollut jo kauan aktiivinen toimija ja edelläkävijä julkisissa ruokapalveluissa sekä kehittänyt toimintaansa. Kilpailun järjesti MTK, ja palkinto luovutettiin MTK:n valtuuskunnassa 23.11. Espoossa.
Mikä on suomalaisten mielestä parasta aasialaista ruokaa? Tuoreen tutkimuksen mukaan vastaus on sushi, mutta myös wok- ja curry-ruoat ovat lähellä sydäntämme. Aasian ruokakulttuureista suosikkejamme ovat Kiina, Japani ja Intia. Tutkimus teetettiin osana ravintolaketju Hanko Sushin uudistustyötä, joka muuttaa ravintoloiden nimen Hanko Aasiaksi ja nostaa menulle klassikkoannoksia Aasian tunnetuista uokakulttuureista.
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.