Korona-aika korosti päivittäisen kommunikoinnin, joustavan suunnittelun ja resursoinnin sekä ketterien toimintatapojen merkitystä, alustavasta tutkimusraportista käy ilmi. Tulokset voivat auttaa päivittäistavarakauppaa valmistautumaan koronan mahdolliseen toiseen aaltoon.
Vastuullisuuden edelläkävijänä Paulig on asettanut Suomen ensimmäisenä elintarvikealan yrityksenä ja yhtenä maailman edelläkävijöistä Science Based Targets aloitteen hyväksymät tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet. Paulig on päättänyt tukea Business Ambition for 1.5 °C -kampanjaa ja sitoutua rajoittamaan maapallon lämpötilan nousun korkeintaan 1,5 °C:seen omassa toiminnassaan ja arvoketjussaan. Pauligin tavoitteet ovat tällä hetkellä kaikkein kunnianhimoisimmat Science Based Targets -aloitteessa asetetuista tavoitteista. Pauligin tavoitteena on vähentää oman toimintansa kasvihuonekaasupäästöjä 80 prosenttia ja arvoketjunsa päästöjä 50 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteet ovat osa Pauligin kunnianhimoista vastuullisuusohjelmaa, jonka yhtiö julkaisi huhtikuussa 2020.
Tutkimus toteutettiin koe-eläimillä, joista osalle annettiin runsasrasvaista länsimaista ruokaa neljän kuukauden ajan. Tähän ruokaan osalle lisättiin kymmenen prosenttia joko kauran tai rukiin kuituja.
LUT-kauppakorkeakoulussa tutkitaan parempia pakkausratkaisuja innovaatioiden kaupallistamisen ja liiketoimintamallien näkökulmasta. Koronapandemia räjäytti noutoruoan ja yksittäispakatun ruoan kysynnän Suomessa ja koko Euroopassa.…
Vuonna 2019 julkaistu Broilerintuotantolaitoksen jätehuoltojärjestelmän kehittäminen -opinnäytetyö todisti, että jätehuollossa saattaa olla yllättävänkin paljon parannettavaa, kun asiaan paneudutaan. Sillä on…
Lidl Plus -etusovellus on ollut ladattavissa 25.6. alkaen. Ensimmäinen vuorokausi on ylittänyt kaikki odotukset ja Lidl Plus on kerännyt peräti 75 000 rekisteröitynyttä käyttäjää. Lidl halusi etuohjelmansa digitaaliseen muotoon, jotta se olisi mahdollisimman helppo käyttää.
Kodeista kerätyn muovi- ja kartonkipakkausten määrä lisääntyi pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonummella keväällä. Myös lasipakkausten ja pienmetallin määrä lisääntyi jonkin verran. Sekajätteen määrä sen sijaan väheni, joten kokonaisjätemäärä pysyi lähes samana viime vuoteen verrattuna.
VTT:n laskelman mukaan suomalaisen HK Ehta -naudanlihan hiilijalanjälki on 8,2 kg CO2e eläimen elopainokiloa kohden*. Naudanlihan hiilijalanjäljen eurooppalainen keskiarvo on 12,6 kg CO2e elopainokiloa kohden**, joten suomalainen HK Ehta -naudanliha on ilmaston kannalta selvästi parempi valinta. Hiilijalanjäljen laskennan ansiosta tunnemme suurimmat naudanlihan tuotannon päästölähteet ja jatkamme työtä ilmastovaikutusten pienentämiseksi.
Ruuan verkkokauppa on tänä keväänä saapunut joka niemeen, notkoon ja saarelmaan. Koronakevään aiheuttama valtava loikka verkkokaupassa ja kuluttajapakkausten kysynnässä yllätti koko elintarvikeketjun, mutta poikkeusoloista on selvitty hienosti.Lue lisää
Insinööri Antti Venäläisen lopputyössä kartoitettiin PET-muovipullojen hävikkiä Sinebrychoffin kahdella tuotantolinjalla. Pääsyyt hävikkiin löytyivät laitteiden mekaanisesta toiminnasta ja hävikin visualisoinnista työnteossa.…
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.