VIP, Val Venosta Osuuskunta, on Euroopan johtava luomuomenoiden tuottaja ja jalostaja. Mutta mikä tekee erityisen tästä etelä-tirolilaisesta omenantuotantoalueesta ja miksi VIP:stä on tullut yksi luomuomena-alan johtajista? Kaikki perustuu perinteikkääseen ja innovatiiviseen omenanviljelyalueeseen.Lue lisää
Valtioneuvosto laatii ulkoministeriön johdolla Suomen Afrikka-strategiaa, joka tähtää Suomen ja Afrikan maiden poliittisten ja taloudellisten suhteiden kehittämiseen. Tavoitteena on saada…
Suuri suomalainen yleisö ei välttämättä miellä suomalaista ruokaa vientituotteeksi. Sitä kuitenkin arvotetaan maailmalla – kunhan sen olemassaolosta ensin tiedetään.
Britannian EU-ero vaikuttaa monin tavoin tuontia ja vientiä harjoittaviin Ruokaviraston asiakkaisiin ja viraston toimintoihin. Vaikutukset liittyvät mm. eläinten ja eläimistä…
Mikko Karell on nimitetty uuden Meeet Food Tech Oy:n toimitusjohtajaksi. Karellin tehtävänä on kehittää, markkinoida ja myydä kasviproteiinituotteita kansainvälisille markkinoille.…
Keskustelu private label -tuotteista eli elintarviketeollisuuden valmistamista, kaupan omilla nimikkeillä myytävistä tuotteista vilkastui, kun maan hallitus antoi 29.10.2020 esityksensä elintarvikemarkkinalain…
Kielitieteilijä ja tutkimusmatkailija Gustav Ramstedt oli Suomen suurlähettiläänä Japanissa heti itsenäistymisen jälkeen 1920-luvulla. Japanin suurimpia elinkeinoja oli tuolloin kalastus. Ramstedt…
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.