Japanin valtava elintarvikemarkkina tukeutuu tuontiruokaan, joka myydään kuluttajille valtaosin supermarketeista. Kauppahalleilla, toreilla ja erikoiskaupoilla on silti yhä sijansa japanilaisten monipuolisessa ruokakulttuurissa, joka on kuitenkin murroksessa.
Sopimusvalmistaminen ja kaupan omat brändit, niin sanotut private label -tuotteet, ovat tulleet kauppojen hyllyille jäädäkseen. Näilläkin tuotteilla on valmistajansa ja…
Meijeriyritykset ja maidontuotanto on usein nostettu julkisessa keskustelussa tikun nokkaan, kun on puhuttu ilmaston lämpenemisestä ja kasvihuonepäästöistä. Meijeriala tekeekin hartiavoimin töitä kutistaakseen hiilijalanjälkeään.
Suuri suomalainen yleisö ei välttämättä miellä suomalaista ruokaa vientituotteeksi. Sitä kuitenkin arvotetaan maailmalla – kunhan sen olemassaolosta ensin tiedetään.
Viljellyn kalan merkitys on nousussa koko EU:n alueella. Myös Suomessa kotimaisen viljellyn kalan kulutusta yritetään kasvattaa ja yhtenä keinona ovat uudet innovaatiot.
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.