Kotiläksyt kannattaa tehdä jo opiskeluaikana hyvin, jos mielii yrittäjäksi ja toimitusjohtajaksi. Tätä mieltä on ETM Kari Solala reilun vuoden yrittäjyyden…
Aromtech Oy:n tutkimus- ja tuotekehityspäällikkö Petra Larmo on valmistunut sekä elintarvikeinsinööriksi että opiskellut elintarvikekemiaa. Väitöskirjan hän teki tyrnimarjan ja -öljyn terveysvaikutuksista.
Varkauden kaupungin uuden keskuskeittiön työntekijät ovat keittiön huipputeknologisten ratkaisujen yhteydessä opetelleet uudenlaisia puhtautta edistäviä tapoja, kuten astumaan vähintään kolme askelta keittiön matoilla.
Luonnonvarakeskuksen laboratoriopäällikkö Tarja Tapanila näkee elintarvikeanalytiikan tulevaisuuden vahvana: tätä osaamista tarvitaan etenkin kiertotaloustutkimuksessa.
TkT Matti Harju jäi eläkkeelle Valio Oy:n teknologiajohtajan toimesta kaksi vuotta sitten. Työt Valiolla eivät kuitenkaan loppuneet. − Eläkkeelle siirtyessäni…
Vuonna 2004 perustettu FSSC -säätiö (Foundation for Food Safety Certification) on onnistunut missionsa mukaisesti edistämään ISO -standardipohjaisten elintarviketurvallisuuden hallintajärjestelmien kehittämistä…
Ison-Britannian elintarvikelainsäädäntöön nojautuva BRC Issue 7 -standardi on monelta osin edeltäjäänsä tiukempi.
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.