Suomen suurin päivittäistavarakaupan ketju S-market tekee taas yhteistyötä Vegaanihaasteen kanssa. Etenkin sosiaalisen median kanaviin painottunut yhteistyö näkyy tänä vuonna aiempaa enemmän myös myymälöissä.
HKScan Oyj on allekirjoittanut sopimuksen, jolla se myy Ruotsin tytäryhtiönsä HKScan Sweden AB:n osakkeet ruotsalaiselle Lantmännenille. Lantmännenin omistamien kauppahintana HKScanille…
Kantar Finlandin toteuttaman tutkimuksen mukaan suomalaisten tärkeimmät motivaattorit ruokaa valitessa liittyvät ruuan hintaan, makuun sekä ravitsevuuteen. Taloudelliset haasteet ja ruuan hinnannousu ovat kuitenkin selvästi kasvattaneet hintaan liittyvien tekijöiden merkitystä. Harkinta ruokaostoksia tehdessä sekä pyrkimys vähentää ruokakuluja kuuluvat vuodessa voimakkaimmin vahvistuneisiin ruoka-asenteisiin.
Elintarvikeyritykset ovat yhdistämässä voimiaan uuteen yhdistykseen Suomen elintarvikeviennin edistämiseksi. Suomen elintarvikeviennin edistämisyhdistys SUVI ry perustetaan virallisesti alkuvuonna 2024, kertoo eräs…
Suomeen on perustettu kasvipohjaisen ruuan yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää kasvipohjaisen ruuan kehitystä ja kasvua. Marraskuussa perustetussa Pro Vege -yhdistyksessä…
Hinta on tällä hetkellä merkittävin kuluttajakäyttäytymiseen vaikuttava trendi. Suomalaisten ruokaostoissa aiemmin nousussa ollut hyvinvointiajattelu ja osin myös kasvisruokavalion suosiminen ovat vähentyneet. Samalla kasvavat yksilölliset erot: osalle esimerkiksi hyvinvointi tai vastuullisuus ovat määrääviä tekijöitä ruokaostoksilla. Kun katsotaan kokonaiskuvaa, ovat suomalaiset palanneet tänä vuonna perinteisen ja helpon arkiruoan äärelle. Sekaruokavalioon kuuluvat olennaisena osana kasvikset, joiden viime vuonna nähty voimakas väheneminen ostoskoreissa on saatu käännettyä.
Saksan hallitus on päättänyt ohjata vuoden 2024 budjetistaan 38 miljoonaa euroa kasvipohjaisten proteiinien tuotantoon ja tutkimukseen. Saksan ruoka- ja maatalousministeriön…
Parin viime vuoden aikana tapahtunut ruuan raju hinnannousu on muuttanut selvästi kuluttajien käyttäytymistä ja koko ruokaketjun rahavirtoja, kertovat Pellervon taloustutkimus PTT:n, Luonnonvarakeskus Luken ja REINU econin tutkimushankkeen välitulokset. Mahdolliset rakenteelliset muutokset nähdään kuitenkin vasta pidemmällä aikavälillä.
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.