Paulig on jälleen valittu suomalaisten mielestä Suomen vastuullisimmaksi juomabrändiksi vuosittaisessa Sustainable Brand Index -tutkimuksessa. Tämä on kuudes perättäinen vuosi, kun suomalaiset kuluttajat…
Kansainvälinen elintarvike- ja juomayhtiö Paulig ostaa Panesar Foodsin, Isossa-Britanniassa toimivan kastikkeiden, salsan ja mausteiden valmistajan, vauhdittaakseen kasvuaan World Foods -kategoriassa. Yrityskaupan myötä Paulig tuo asiakkailleen ja kuluttajilleen entistäkin maukkaampia elämyksiä. Panesar Foods on perheomisteinen yritys, joka sijaitsee Tiptonissa, Isossa-Britanniassa. Yrityksen vuotuinen myynti on 70 miljoonaa euroa (tilikausi 2023) ja yrityksessä työskentelee 308 työntekijää.
Kansainvälinen elintarvikeyhtiö Paulig kokeilee vaihtoehtoisia ja entistä tehokkaampia tapoja suojella luontoa ja luonnonvaroja. Yritys ottaa käyttöön innovatiivisia vehnäntuotantotapoja yhdessä eri puolilla Eurooppaa toimivien viljelijöiden kanssa. Kumppaniyritys Improvin´in kerää kattavaa tietoa, jonka avulla Paulig on vakuuttunut mahdollisuudestaan vaikuttaa merkittävästi syömiemme ruokien luontovaikutukseen. Satelliittikuvat ovat yksi tiedonkeruussa käytetyistä lähteistä.
Viljelijät ottavat Saksassa käyttöön uusia menetelmiä luonnon suojelemiseksi. Yhdessä Pauligin, Paniflowerin ja BAT Agrarin kanssa he luovat perustaa uudenlaiselle maatalouden ekosysteemille, joka keskittyy pitkän aikavälin vastuullisuuteen. Ensisijaisena tavoitteena on vähentää tortilloissa käytettävän vehnän tuotannon ilmastovaikutuksia jopa 35 % seuraavien kolmen vuoden aikana.
Keväällä 2024 Paulig toi yhtenä maailman ensimmäisistä kahvialan toimijoista Suomen ja Viron vähittäiskauppoihin helposti avattavat, kierrätettävät kahvivakuumipakkaukset. Nyt tämä innovatiivinen pakkausratkaisu on voittanut palkinnon pohjoismaisessa ScanStar-pakkauskilpailussa.
Pauligin pääomasijoitushautomo PINC sijoittaa ruotsalaiseen maatalousteknologian startupiin OlsAroon. Yritys kehittää uusia vehnälajikkeita, jotka kestävät paremmin esimerkiksi suolaa, kuumuutta ja kuivuutta. OlsAron tekoälyä hyödyntävä ratkaisu nopeuttaa vehnän jalostusta merkittävästi perinteisiin menetelmiin verrattuna. Ensimmäisen, suolaa sietävän vehnälajikkeen sadot ovat jopa 52 prosenttia suurempia. Sijoituksen avulla OlsAro voi laajentaa sekä teknologiaansa että kaupallista toimintaansa.
Paulig vahvistaa asemaansa Tex Mex- ja snacks-kategorioissa Euroopassa ja suunnittelee investoivansa 42 miljoonaa euroa suolaisten snacks-tuotteiden tehtaaseen Espanjassa. Pauligin tavoitteena on aloittaa uuden tehtaan rakentaminen vuonna 2025 ja tuotanto vuonna 2026.
Paulig, Paniflower ja BAT Agrar aloittavat yhteistyön kestävämmän ja vähäpäästöisemmän elintarvikeketjun puolesta. Yhteistyöllä kehitetään uudistavia viljelykäytäntöjä vehnälle, jonka Paniflower muuttaa jauhoksi ja Paulig käyttää tortillojen valmistukseen tehtaillaan Belgiassa. Tavoitteena on vähentää vehnän ilmastovaikutusta jopa 35 prosenttia. Ensimmäisiä ilmastovaikutukseltaan pienempiä tortilloita on odotettavissa Euroopan markkinoille vuonna 2025.
Pauligin pääomasijoitushautomo PINC on sijoittanut ranskalaiseen Amatera-startupiin, jolla on innovatiivinen biotekniikan ratkaisu monivuotisten viljelykasvien kestävään viljelyyn. Amateran teknologia nopeuttaa kahvipapujen jalostusta jopa viisinkertaisesti verrattuna perinteisiin menetelmiin. Tämä tapahtuu ilman geenimuuntelua. Yrityksen tavoitteena on luoda uusi kahvilajike, jossa yhdistyy arabica-lajin rikas maku sekä robusta-lajin parempi ilmastokestävyys ja sato-ominaisuudet. Sijoitus tukee Pauligin tavoitetta rakentaa ihmisten ja maapallon hyvinvointia edistävää ruokakulttuuria.
Kansainvälinen elintarvikeyritys Paulig lanseeraa ainutlaatuisen ilmastorahaston, jonka avulla yhtiö aikoo vauhdittaa arvoketjunsa päästövähennyksiä. Rahaston arvo vuonna 2023 on 2,7 miljoonaa euroa. Rahasto kohdennetaan projekteihin, jotka tähtäävät päästövähennyksiin vehnän ja kahvin arvoketjuissa, kuljetuksissa sekä Pauligin omissa toiminnoissa. Projektit valitaan vuosittain ja toteutetaan yhdessä Pauligin yhteistyökumppanien ja toimittajien kanssa. Ilmastorahaston lisäksi Paulig jatkaa muita vastuullisuustoimiaan ja pyrkimistä kunnianhimoisiin vastuullisuustavoitteisiinsa.
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.