Talous & Liiketoiminta

Pandemian hyydyttämä messutoiminta käynnistyy vauhdilla elintarvikesektorilla – nyt hiilineutraalisti

Alkuvuodesta 2020 koronapandemian levitessä messutoiminta pysähtyi välittömästi. Tänä syksynä messutoiminta elpyy tiukkojen turvatoimien vallitessa ja myös entistä ympäristöystävällisempänä. Business Finlandin Food from Finland -ohjelma vie jälleen suomalaisyrityksiä elintarvikealan tärkeimpään tapahtumaan Anuga-messuille Saksaan 9.-13.10.2021. Anugassa on mukana seitsemän suomalaista elintarvikealan yritystä.

PTT:n ennuste: Ruuan hinta lähtee nousuun, mutta maatalousyrittäjien tulot kutistuvat roimasti

Heikko sato ja kustannusten nousu syövät maatalouden kannattavuutta. Pellervon taloustutkimuksen PTT:n ennusteen mukaan maatalouden yrittäjätulo putoaa tänä vuonna jopa viidenneksen heikon sadon ja kustannusten nousun takia. Sen sijaan elintarviketeollisuus toipuu jo koronasta. Ruuan hinta lähtee ensi vuonna selvään nousuun. Kulutuksessa tapahtuu merkittävä muutos, kun siipikarjanlihan kulutus ylittää sianlihan kulutuksen.

Myllyn Paras osaksi Lantmännenia

Myllyn Parhaan nykyiset omistajat ja Lantmännen ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jolla Myllyn Paras myydään Lantmännenille. Kauppa edistää Myllyn Parhaan toimintojen ja brändin kehitystä entisestään. Yhdessä Myllyn Parhaan ja Lantmännenin toiminnot kattavat koko viljapohjaisten tuotteiden arvoketjun pellosta pöytään.

Hävikkiruoan pelastaminen säästää keskimäärin 90 % tuotteiden hiilidioksidipäästöistä

Selvityksen mukaan hävikkiruokaa ostamalla säästyy 90 % tuotteiden nettopäästöistä, kun uusia vastaavia tuotteita ei tarvitse valmistaa. Esimerkiksi yksi tilaus hävikkiruokaa verkossa myyvältä Matsmartilta säästää keskimäärin 8,8 CO₂-ekvivalenttikiloa, mikä vastaa puhelimen lataamista 1100 kertaa. Lisäksi valtaosa (63 %) suomalaisista miettii ainakin joskus ympäristövaikutuksia ostaessaan ruokaa ja päivittäistavaroita, kertoo toinen Matsmartin tilaama tutkimus, jonka toteutti markkinatutkimusyritys Kantar.

Suomalaisyritys satsaa miljoona euroa ruokateknologiaan – automatisoitu demonstraatiolaitos Hyvinkäälle

Volare jalostaa korkealaatuista ja kestävää proteiinia ja öljyä elintarviketuotannon sivuvirroista mustasotilaskärpäsen avulla. Yrityksen pilottilaitos on jo toiminnassa Hyvinkäällä, ja nyt laitoksen kehitystä kiihdytetään miljoonan euron investoinnilla. Laitos tulee olemaan täysin uudenlainen automatisoitu hyönteisproteiinitehdas. Yrityksen tavoitteena on aloittaa teollisen mittakaavan laitoksen rakentaminen vuonna 2023.

Johtaja: Tapasi ajatella taloudesta saattaa olla haitallinen

Talousasioiden ajattelu kokonaisuutena on yllättäen monen johtajan kompastuskivi. Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa tehdyn väitöstutkimuksen mukaan jokaisen johtajan pitäisi tulla tietoisemmaksi omasta taloudellisesta ajattelutavastaan ja hyötyjen lisäksi tunnistaa myös siihen liittyvät riskit. Liian vahva taloudellinen ohjaus saattaa kääntyä itseään vastaan, ja rajoittaa strategista ajattelua sekä liiketoiminnan kehittämistä.