Pellervon taloustutkimus PTT

Pikakommentti: Ruuan hinnannousu pysähtyi viime vuonna – tasokorotus jää

Tilastokeskuksen kuluttajahintaindeksin mukaan ruoka (elintarvikkeet ja alkoholittomat juomat) oli joulukuussa 0,5 prosenttia kalliimpaa kuin vuoden 2023 joulukuussa. Tarkasteltaessa ruuan hintakehitystä keskimäärin vuonna 2024 ruuan hinta pysyi samalla tasolla kuin vuonna 2023, eli keskimääräinen vuosimuutos oli 0,0 prosenttia. Keskimääräinen inflaatio Suomessa oli 1,6 prosenttia vuonna 2024.

PTT-ennuste: Markkinoiden riskit ja kysynnän epävarmuus hidastavat ruoka-alan kasvua

Kansainvälisen kaupan riskit ja epävarmuus kysynnän kehityksestä sumentavat ruoka-alan kasvunäkymiä, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n maa- ja elintarviketalouden ennuste. Elintarviketeollisuuden tuotanto ja vienti ovat kuitenkin virkistymässä. Maatalouden yrittäjätulo putoaa viime vuodesta, kun tuottajahinnat laskevat. Ruuan hinta laskee tänä vuonna 0,3 % ja nousee ensi vuonna 1,0 %.

Selvitys: Rahavirta Suomen elintarvikeketjussa on kasvanut kituliaasti – uuden lisäarvon tuottaminen olisi tärkeää näivettymisen välttämiseksi

Suomen elintarvikeketjun rahavirta on kasvanut vuosina 2013–2022 vain vähän, kertoo tuore selvitys. Pellervon taloustutkimuksen, Luonnonvarakeskuksen ja Reinu econin raportin mukaan elintarvikeketju ei ole kyennyt tuottamaan kuluttajille mieluisia lisäarvotuotteita tai kilpailemaan tuontia vastaan. Samalla elintarvikeviennin kasvu on ollut vähäistä. Toimintaympäristö on kuitenkin ollut vaikea. Rahavirran kasvattaminen olisi tärkeää ketjun elinvoiman turvaamiseksi

Kuluttajat kannattavat laajasti omavaraisuutta ja ruokaketjun reilua tulonjakoa – mutta yhtä monet eivät halua maksaa niistä lisähintaa

Ruuan hinnan nopea hinnannousu on muuttanut selvästi kuluttajien osto- ja kulutuskäyttäytymistä, kertoo Pellervon taloustutkimuksen, Luonnonvarakeskuksen ja REINU econin tutkimushankkeessa toteutettu kuluttajakysely. Hinta on kaikissa tuloluokissa tärkein ostopäätökseen vaikuttava tekijä. Ruuan omavaraisuutta puolestaan pidetään yleisesti tärkeänä, joskaan siitä ei olla aivan yhtä innokkaita maksamaan lisähintaa. Valtaosa kuluttajista ei kannata ruuan arvonlisäveron nostoa.

PTT-ennuste: Ruuan hinta laskee maltillisesti

Ruokamarkkinat etsivät uutta tasapainoa viime vuosien markkinashokkien jälkeen. Pellervon taloustutkimus PTT:n ennusteen mukaan ruuan hinta laskee tänä vuonna 2 prosenttia, mutta niin hinnat kuin ruuantuotannon kustannuksetkin jäävät korkeammalle tasolle aiempiin vuosiin verrattuna. Maatalouden tuottajahinnat kääntyvät laskuun, ja maatalouden yrittäjätulo putoaa. Ennusteeseen tuo epävarmuutta etenkin se, alkavatko kotitaloudet kuluttaa vai säästää, kun reaalitulot nousevat.

PTT-ennuste: Koko ruokaketju joutuu sopeutumaan korkeampiin kustannuksiin – maatilojen kriisi ei hellitä

Ruuan tuotannon kustannukset ja ruuan kuluttajahinnat jäävät totuttua korkeammalle tasolle ainakin ensi vuoden ajaksi, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n ennuste. Tänä vuonna koetut hurjat hintapiikit muun muassa lannoitteissa ja energiassa taittuvat 2023 aikana. Tuottajahinnat nousevat, mutta siitä huolimatta maatalouden kustannuskriisi jatkuu, mikä heikentää tilojen kannattavuutta. Ruuan hinnan nousu jatkuu ensi vuonna.

PTT:n tilannekatsaus: Sodan vaikutukset alkavat vasta näkyä ruokamarkkinoilla

Venäjän hyökkäyssodan vaikutukset alkavat vasta näkyä ruokamarkkinoilla, ja epävarmuus voi jatkua useiden vuosien ajan, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n maa- ja elintarviketalouden tilannekatsaus. Kevään aikana sekä maatalouden tuottajahinnat että ruuan kuluttajahinnat ovat nousseet nopeasti ja nousupaine jatkuu yhä. Hinnat voivat jäädä pidemmäksi aikaa korkeammalle kuin mitä tavanomainen hintataso oli ennen pandemiaa ja sotaa.

PTT:n ennuste: Ruuan hinta lähtee nousuun, mutta maatalousyrittäjien tulot kutistuvat roimasti

Heikko sato ja kustannusten nousu syövät maatalouden kannattavuutta. Pellervon taloustutkimuksen PTT:n ennusteen mukaan maatalouden yrittäjätulo putoaa tänä vuonna jopa viidenneksen heikon sadon ja kustannusten nousun takia. Sen sijaan elintarviketeollisuus toipuu jo koronasta. Ruuan hinta lähtee ensi vuonna selvään nousuun. Kulutuksessa tapahtuu merkittävä muutos, kun siipikarjanlihan kulutus ylittää sianlihan kulutuksen.