Yli puolet suomalaisista kertoo ostavansa jo paljon suomalaista ruokaa, osa jopa kaiken, minkä suomalaisena saa. Lähitulevaisuudessa valtaosa aikoo ostaa suomalaista ruokaa saman verran kuin ennenkin, mutta nykyistä enemmän aikoo ostaa joka viides.
Ruokateknologiayhtiö Solar Foods kertoi keskiviikkona valmistelevansa listautumista Helsingin pörssiin. Listautuminen on tarkoitus toteuttaa syyskuussa teknisenä listautumisena, eli osakeantia yritys ei…
Elintarviketeollisuusliiton kysely paljastaa, että 55 prosenttia alan yrityksistä näkee poliittisen riskin kasvaneen maan hallituksen suunnitelmien myötä. Suunnitellut arvonlisäveron korotukset heikentävät elintarvikealan investointihalukkuutta ja työllistämiskykyä.
Elintarvikkeiden hintojen lasku jatkui päivittäistavarakaupassa toisella vuosineljänneksellä. Myynnin määrän lasku on pysähtynyt. Alkoholijuomien myynnin arvo laski, vaikka vahvemmat alkoholijuomat tuotiin kauppoihin kesäkuun alkupuolella. Tiedot käyvät ilmi päivittäistavarakaupan tuoteryhmäkohtaisesta myyntitilastosta huhti-kesäkuulta.
Kesäkuun vertailukelpoinen litramyynti laski 8 prosenttia. Alkoholilain vaikutus Alkon kesäkuun litramyyntiin odotetulla tasolla. Kesäkuun toisen viikon jälkeen litramyynnin lasku tasoittui – vielä liian aikaista tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä lainmuutoksen vaikutuksista.
S-ryhmän tuore ostokäyttäytymistutkimus osoittaa, että kuluttajien ostoaikeissa on nähtävissä varovaista toiveikkuutta pitkän synkemmän jakson jälkeen. Kesäkuun alussa toteutetulla tutkimuksella selvitettiin jo yhdeksättä kertaa hintojen nousun vaikutusta asiakasomistajien ostokäyttäytymiseen. Ensimmäistä kertaa vastaava tutkimus tehtiin kaksi vuotta sitten kesäkuussa 2022.
Lidl ja WWF käynnistävät kansainvälisen yhteistyön, joka ulottuu 31 maahan. Viisivuotisen kumppanuuden aikana Lidl ja WWF työskentelevät yhdessä globaalien ekologisten ja sosiaalisten haasteiden hallitsemiseksi. Yhteistyön tavoitteena on tehdä kestävien ostosten ja valintojen tekemisestä entistä helpompaa kaikille Lidlin asiakkaille maailmanlaajuisesti.
Valio siirtää mehujen ja marjakeittojen sekä kasvipohjaisten välipala- ja ruoanlaittotuotteiden tuotannon Helsingin ja Turun tehtailta Riihimäelle. Tehtaat suljetaan tämän hetken arvion mukaan aikaisintaan vuoden 2026 alkupuolella. Tuotannon siirrolla Valio tavoittelee tuotannon tehokkuuden ja kilpailukyvyn parantamista. Riihimäen moderni tuotantoinfra ja kasvipohjaisten tuotteiden valmistusosaaminen luovat uusia mahdollisuuksia siirtyvän tuotteiston kehittämiseen.
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.