Kohtuullisen pienellä ruokavaliomuutoksella voitaisiin vähentää ruoan kulutuksen kasvihuonekaasupäästöjä jopa kolmanneksella, syödä samalla terveellisemmin ja alentaa ruokamenoja. Suurimmat esteet nykyistä kestävämmän ruokavalion käyttöönotolle Suomessa ovat kulttuuriset, eivät taloudelliset. Siksi ruokavalion makuun ja helppouteen, tottumukseen, ja sosiaaliseen merkitykseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota.
Terveyttä edistävä, ravitsemussuositusten mukainen ruokavalio on yhteydessä parempiin verensokeriarvoihin ja pienempään esidiabeteksen ja tyypin 2 diabeteksen riskiin, osoittaa juuri julkaistu…
Nuoret urheilijat eivät välttämättä tunnista kouluaterian merkitystä fyysisen jaksamisen ja urheilussa menestymisen kannalta. Itä-Suomen yliopistossa tehdyssä pro gradu -tutkielmassa selvitettiin yläkouluikäisten urheilijoiden näkemyksiä kouluruokailusta heitä haastattelemalla. Tulosten mukaan yläkoulujen opettajat eivät osallistu aktiivisesti nuorten ruokailuun ja ruokakasvatukseen, vaan nuoret päättävät melko itsenäisesti koulupäivän aikaisesta ruokailusta.
Kansalliset ravitsemussuositukset uudistuvat. Ympäristönäkökulmat on huomioitu niissä aiempaa monipuolisemmin, mutta ruokavalion terveysvaikutukset ja ravitsemuksellinen riittävyys ovat edelleen suositusten keskeinen perusta. Suositusten…
Luonnonvarakeskuksessa (Luke) kehitetty arviointimenetelmä ottaa ravintoainesisällön ja ravitsemukselliset erot mukaan elintarvikkeiden ympäristövaikutusten vertailuun. Menetelmää voidaan käyttää useille eri tuoteryhmille ja hyödyntää jatkossa esimerkiksi tuotekohtaisissa ympäristömerkinnöissä.
Ruokaviraston uusi Fineli-raportti aloittaa julkaisusarjan, jossa julkaistaan vuosittain uusia koostumustuloksia Suomessa syötävistä elintarvikkeista. Fineli on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämä…
Tuoreen kansainvälisen ja monitieteisen tutkimuksen mukaan härkäpavun proteiinin sulavuus elimistössä on melko hyvä, mutta se ei sellaisenaan sisällä tarpeeksi kaikkia välttämättömiä aminohappoja.
Oulun yliopiston tutkijat selvittivät sokerituotteita koskevan verotuksen vaikutuksia julkisen hammashoidon tarpeisiin ja kustannuksiin. Aihetta ei ole aiemmin tutkittu Suomessa.
Tyypin 2 diabetekseen sairastuneista tunnistettiin tuoreessa rekisteritutkimuksessa kolme erilaista ryhmää painon kehityskaaren perusteella. Suurimmalla osalla paino pysyi diagnoosia seuraavat neljä…
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.