Puolukka lievittää lihavuuteen liittyvää matala-asteista tulehdusta ja aineenvaihduntamuutoksia 

Moniin suomalaisiin perinneruokiin kuuluvan puolukan terveysvaikutuksista on vasta vähän tutkimustietoa. Riitta Ryyti selvitti väitöstutkimuksessaan1 kokeellisia malleja käyttäen puolukan vaikutuksia terveyshaittoihin, jotka ovat yhteydessä ylipainoon.

Puolukan säännöllinen nauttiminen näyttäisi edistävän niin kutsuttua metabolisesti tervettä lihavuutta hidastamalla matala-asteisen tulehduksen ja aineenvaihduntamuutosten kehittymistä. Tutkimus tehtiin Tampereen yliopiston Immunofarmakologian tutkimusryhmässä. 

Suomessa ja maailmanlaajuisesti ylipaino ja lihavuus ovat yleistyvä terveysongelma. Uusimpien tilastojen mukaan Suomessa yli 20-vuotiaista aikuisista 23 prosenttia on painoindeksiluokituksen mukaan lihavia (BMI > 30). Maailmanlaajuisesti lihavia on aikuisista noin 16 prosenttia ja ylipainoisia (BMI 25-30) yli 40 prosenttia.  

Ylipainon kertyminen nostaa usein veren rasva-arvoja, kolesterolia ja triglyseridejä, sekä häiritsee sokeriaineenvaihduntaa. Sokeriaineenvaihdunnan epäedullisiin muutoksiin kuuluvat insuliiniresistenssin kehittyminen, sokerinsietokyvyn heikentyminen ja paastoverensokerin nousu.  

Painon lisääntyessä rasvakudos alkaa erittää tulehdusta aiheuttavia yhdisteitä. Tästä aiheutuva elimistön matala-asteinen tulehdustila lisää esimerkiksi kakkostyypin diabeteksen ja sydän- ja verisuonitautien riskiä.  

Ylipaino muuttaa myös maksan aineenvaihduntaa ja maksa rasvoittuu. Rasvamaksa on usein oireeton, mutta voi pahimmillaan johtaa maksakirroosin ja maksasyövän kehittymiseen. 

Puolukassa piilevä potentiaali? 

Puolukka on Suomessa eniten käytetty metsämarja. Puolukan kemiallinen koostumus tunnetaan melko hyvin, mutta sen terveysvaikutuksista ei ole juurikaan tutkimustietoa.  

Puolukka sisältää hivenaineita, kuten kaliumia ja magnesiumia, E- ja C- vitamiineja sekä runsaasti ravintokuitua. Sen antioksidanttiaktiivisuus on korkea. Puolukka sisältää myös runsaasti erilaisia fenolisia yhdisteitä, kuten antosyaaneja, fenolisia happoja ja flavonoleja. Lisäksi puolukassa on runsaasti A-tyypin proantosyanidiineja, joita ei esiinny kovin monessa kasvissa. B-tyypin proantosyanidiinirakenne on kasvikunnassa yleisempi. Koostumuksensa vuoksi puolukassa nähtiinkin vielä tutkimatonta potentiaalia erilaisiin terveysvaikutuksiin. Väitöstutkimuksessa selvitettiin puolukan vaikutuksia rasvaisen ravinnon aiheuttamiin aineenvaihdunnan muutoksiin sekä matala-asteiseen tulehdukseen käyttäen hyväksi kokeellisia solu- ja hiirimalleja. Tutkimuksen aiempia tuloksia on raportoitu Kehittyvä Elintarvike-lehdessä2,3

Väitöstutkimuksen löydökset 

Tutkimuksen ensimmäisessä osatyössä osoitettiin kokeellisessa mallissa, että puolukkajauheen lisääminen länsimaista runsasrasvaista ruokavaliota muistuttavaan rehuun ehkäisi sekä matala-asteisen tulehduksen että sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan häiriöiden kehittymistä. 

Tutkimuksessa käytettiin koe-eläiminä hiiriä, joille annettiin kuuden viikon ajan runsasrasvaista rehua, joka sisälsi 20 prosenttia ilmakuivattua puolukkajauhetta. Toinen eläinryhmä sai runsasrasvaista rehua ilman puolukkaa ja kolmas vähärasvaista rehua. Runsasrasvaisessa rehussa 46 prosenttia energiasta saatiin rasvasta, vähärasvaisessa rehussa vastaava prosenttiosuus oli 10 prosenttia. 

Useiden tulehdustekijöiden sekä leptiinihormonin tasot olivat merkittävästi alhaisemmat puolukkaa saaneiden hiirten ryhmässä verrattuna rasvaisella dieetillä olleeseen kontrolliryhmään. Lisäksi puolukka ehkäisi runsasrasvaisen dieetin aiheuttamaa kolesterolin, verensokerin, painon ja sisäelinrasvan määrän nousua.  

Se esti myös seerumin ALT-entsyymin tason nousun. Kohonnut seerumin ALT-pitoisuus viittaa tässä mallissa rasvamaksan aiheuttamaan maksasoluvaurioon. 

Toisessa osatyössä tutkittiin rasvaisen ruokavalion aiheuttamia muutoksia geenien ilmentymisprofiiliin maksassa uuden sukupolven sekvensointimenetelmällä. Vähärasvaiseen rehuun verrattuna rasvainen rehu muutti satojen geenien ilmentymistä. Myös useiden tulehdusgeenien ilmentyminen lisääntyi. 

Mielenkiintoista oli, että puolukkalisä rasvaisen rehun seassa ehkäisi runsasrasvaisen rehun vaikutuksen noin 250 geenin ilmentymiseen. Nämä geenit liittyivät erityisesti tulehdukseen, rasva-aineenvaihduntaan sekä insuliiniresistenssin ja diabeteksen kehittymiseen. 

Sivuvirrat kannattaa hyödyntää 

Kolmannessa osatyössä tutkittiin mehunvalmistuksen sivuvirrasta, nk. puristekakusta, valmistetun puolukan kuoriuutteen vaikutuksia samanlaisessa hiirimallissa kuin edellä. Puolukan kuoriuutteella oli samansuuntaisia suotuisia vaikutuksia glukoosiaineenvaihduntaan, painon kehitykseen ja sisäelinrasvan määrään kuin marjajauheella.  

Sokerirasituskokeessa puolukkaryhmän sokerinsietokyky oli parempi kuin rasvaisen rehun kontrolliryhmässä. Puolukan kuoren sisältämiä ”tehoaineita” ei siten kannata jättää hyödyntämättä. 

Mikä ainesosa vaikuttaa? 

Väitöstutkimuksessa pyrittiin myös selvittämään havaittujen terveysvaikutusten mekanismeja sekä puolukan tehoaineita. Kokeiden perusteella kemferoli, resveratroli ja proantosyanidiinit lisäsivät tulehdusta rauhoittavaa M2-tyyppistä makrofagisolujen aktivaatiota. Lisäksi kemferoli ja resveratroli hillitsivät tulehdusta voimistavaa M1-tyyppistä makrofagiaktivaatiota. 

Yhteenvetona voi todeta, että puolukalla on terveyttä edistävää potentiaalia ehkäistä lihavuuteen liittyviä aineenvaihdunnan haitallisia muutoksia ja matala-asteista tulehdusta. Lisätutkimukset ovat kuitenkin vielä tarpeen, jotta pystyttäisiin tunnistamaan näiden terveysvaikutusten taustalla olevia mekanismeja sekä varmistamaan vaikutukset ja niiden saavuttamiseksi tarvittava puolukka-annos myös ihmisillä. 

Viitteet: 

1Ryyti, 2024. Low-Grade Inflammation in Obesity. Beneficial Effects of Lingonberry Supplementation. Tampere University Dissertations 1067. 

2Ryyti ym. 2019, Terveyttä puolukasta. Kehittyvä Elintarvike 6. 

3Ryyti R. ym. 2022. Puolukka voi ehkäistä rasvamaksan kehittymistä ja matala-asteista tulehdusta. Kehittyvä Elintarvike 4. 

Tutkimuksen kokeellinen osuus toteutettiin Euroopan rakennekehitysrahaston tuella (hanke A72934). 


Puolukka on terveysmarja:
Puolukan vaikutuksia tutkituissa kokeellisissa lihavuusmalleissa

– Puolukka EHKÄISI rasvaisen ruokavalion aiheuttamaa​

  • Matala-asteista tulehdusta​
  • Verensokerin nousua​
  • Kolesterolin nousua​
  • Painon nousua ja sisäelinrasvan kertymistä​
  • Lihavuushormoni leptiinin nousua​
  • Maksan geeniekspressiomuutoksia​

– Puolukan fenoliset yhdisteet POLARISOIVAT makrofagisoluja tulehdusta rauhoittavaan M2-suuntaan (proantosyanidiinit, kemferoli ja resveratroli)​

Tulosten perusteella puolukalla näyttäisi olevan terveyttä edistäviä vaikutuksia lihavuuteen liittyvään matala-asteiseen tulehdukseen sekä sydän- ja verisuonitautien, diabeteksen ja rasvamaksan riskitekijöihin.​