
Epäterveellinen ruokavalio voi kiihdyttää vanhenemista jo nuoressa aikuisuudessa
Ihminen ei aina vanhene biologisesti samaan tahtiin kalenteri-iän kanssa. Kalenteri-ikää nopeampi biologinen vanheneminen on yhdistetty korkeampaan sairastumis- ja kuolemanriskiin. Tuoreen tutkimuksen mukaan vähän kasviksia ja hedelmiä sekä runsaasti punaista lihaa, pikaruokia ja sokeroituja virvoitusjuomia sisältävä ruokavalio oli yhteydessä kiihtyneeseen biologiseen vanhenemiseen jo nuoressa aikuisuudessa.
Biologinen vanhenemisnopeus kertoo poikkeamasta kalenteri-iän ja biologisen iän välillä eli siitä, onko ihminen biologisesti vanha vai nuori suhteessa kalenteri-ikäänsä. Biologista vanhenemista voidaan mitata epigeneettisillä kelloilla. Epigeneettiset kellot ovat koneoppimismenetelmillä kehitettyjä laskentamalleja, jotka ennustavat biologista ikää perintötekijöiden ilmenemistä säätelevien metyyliryhmien perusteella.
Jyväskylän yliopistossa ja Gerontologian tutkimuskeskuksessa toteutetussa tutkimuksessa selvitettiin, ennustaako ruokavalio biologista vanhenemisnopeutta nuoressa aikuisuudessa. Tutkimuksen osallistujat olivat 20–25-vuotiaita kaksosia.
Tulosten mukaan ruokavaliot, joissa korostui niukka kasvisten ja hedelmien saanti sekä runsas punaisen ja prosessoidun lihan, pikaruokien ja sokeroitujen virvoitusjuomien käyttö, olivat yhteydessä nopeampaan biologiseen vanhenemiseen. Vastaavasti runsaasti kasviksia ja hedelmiä sekä vain vähän lihaa, pikaruokia ja sokeroituja virvoitusjuomia sisältävät ruokavaliot olivat yhteydessä hitaampaan biologiseen vanhenemiseen.
”Osa havaituista yhteyksistä voi selittyä myös muilla elintavoilla, kuten liikunnalla, tupakoinnilla ja kehon painolla, sillä sekä terveydelle suotuisilla että terveydelle haitallisilla elintavoilla on taipumusta kasaantua samoille ihmisille. Ruokavaliolla säilyi kuitenkin pieni itsenäinen yhteys vanhenemiseen, vaikka otimme muut elintavat huomioon”, sanoo tutkijatohtori Suvi Ravi.
Koska tutkittavina oli kaksosia, tutkimuksessa pystyttiin tutkimaan myös geeniperimän vaikutusta ruokavalion ja biologisen iän yhteyteen. Tulosten perusteella näyttää siltä, että yhteinen geeniperimä, mutta ei kaksosten jakama lapsuuden ympäristö, selittää ruokavalion ja vanhenemisen yhteyttä nuoressa aikuisuudessa.
”Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö terveyttä edistävästä ruokavaliosta olisi hyötyä ihan kaikille”, Ravi tähdentää.
Tutkimus on osa Ravitsemuksen merkitys kansantautien ehkäisyssä -tutkimushanketta, jota rahoittaa Juho Vainion säätiö. Tässä osatutkimuksessa hyödynnettiin Kaksosten kehitys ja terveys (FinnTwin12) -tutkimuksen aineistoa. Tutkimukseen osallistui yhteensä 826 yksittäistä kaksosta ja 363 kaksosparia. Ruokavaliota selvitettiin frekvenssikyselyllä, jossa osallistujat raportoivat 55 eri ruoka-aineen tyypillisen käyttötiheyden.
Tämän tutkimuksen päätutkija Suvi Ravi kuuluu GenActive-tutkimusryhmään. GenActive-ryhmä selvittää biologista vanhenemista, terveyttä sekä toimintakykyä ennustavia geneettisiä ja elämäntapatekijöitä. Ryhmänjohtajana toimii terveyden edistämisen apulaisprofessori Elina Sillanpää.
Alkuperäisjulkaisu:
Ravi, S., Kankaanpää, A., Bogl, L. H., Heikkinen, A., Pietiläinen, K. H., Kaprio, J., Ollikainen, M., & Sillanpää, E. (2025). Suboptimal dietary patterns are associated with accelerated biological aging in young adulthood: a study with twins. Clinical Nutrition, 45, 10–21. https://doi.org/10.1016/j.clnu.2024.12.018
Suosittelemme artikkelia

Kestävää terveyttä ruuasta – uudet kansalliset ravitsemussuositukset 2024

Syömisen taito ja Ruokavalioindeksi – uudet työkalut painonhallintaan ja tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn

Tuotteen uudelleenmuotoilulla terveyttä koko kansalle

Pohjoismainen ruokavalio tunnetuksi yhteistyöllä

Uusi pakkausinnovaatio kasvishävikin vähentämiseksi
