Virallisilla suosituksilla tai terveysammattilaisten sanalla on nuorten mielestä huomattavasti vähemmän painoarvoa, joskin ne voivat vaikuttaa nuoriin välillisesti vanhempien kautta.
Luonnontieteiden ja humanististen tieteiden välillä on valitettavan jyrkkä kuilu, joka estää ymmärtämästä toisien alojen edustajia. Ja jos ei ymmärretä, ei…
Helsingin yliopisto ja VTT ovat kolmen muun yhteistyökumppanin kanssa mukana eurooppalaisessa tutkimushankkeessa, jossa selvitetään, voiko pelipohjaisen oppimisen avulla opettaa ruokatietoutta.…
Helsingin yliopiston ravitsemusasiantuntijoiden ja kansainvälisen EIT Food -hankkeen tuottama interaktiivinen ASSIST-alusta antaa perheille yksilöityjä, perhekohtaisia suosituksia ruokatottumusten parantamiseksi. Alusta ja sen puhelinsovellus keräävät tietoa käyttäjän ostokäyttäytymisestä, mielipiteistä, mieltymyksistä ja asenteista.
Suuri suomalainen yleisö ei välttämättä miellä suomalaista ruokaa vientituotteeksi. Sitä kuitenkin arvotetaan maailmalla – kunhan sen olemassaolosta ensin tiedetään.
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.