Elintarvikevienti ei ole samanlaista kuin sata vuotta sitten, kun suomalaiselle voille oli vahvaa kysyntää ulkomailla. Hyville elintarvikkeille on toki edelleen kysyntää ainakin Koreassa, koska ruoan omavaraisuus maassa on alle puolet, ja elintarvikkeita tuodaan ulkomailta koko ajan enemmän. Tuotteen sijaan nyt kysyntää on konsepteille. Vaikka Koreassa on kymmenen kertaa enemmän asukkaita kuin Suomessa, siellä on vain vähän enemmän hypermarketteja. Toisaalta ravintoloita Koreassa on melkein miljoona, ja niissä konseptiin yhdistyy ruoan lisäksi ainakin sisustus ja palvelu. Supermarkettia parempi myyntikanava tuontielintarvikkeelle saattaakin olla ravitsemusliike tai esimerkiksi luomuun erikoistunut kauppaketju. Markkinan koon selvittämisen sijaan voisi kysyä, mikä myyntikanava on sopivin. Harvalla yrityksellä kuitenkaan on...…
Vauras Luxemburg Euroopan sydämessä toimii porttina monimuotoisille markkinoille. Maan ruokakulttuuri heijastelee rikasta historiaa, ja sen sijainti on tehnyt siitä kohtauspaikan vaikutteille Ranskasta, Saksasta ja Belgiasta.
Keskisuuren suomalaisen elintarvikeyrityksen toimitusjohtaja pohti ääneen, sijoittaako kymppitonnin Tokion markkinoilla aloittamiseen vai Citymarketin kampanjaan. Tokio on maailman suurin kaupunki, mutta…
Kun kuluttajan käytöstä ohjaavat raha ja helppous, ravitsemuksesta kertovalle liikennevalomallille olisi tilausta. Mutta kertooko se riittävästi tuotteesta?
Kunhan oman kadunkulman vihannesmyyjä sekä työpaikan läheiset lounaspaikat on paikallistettu ja tarvittavat ruokasovellukset ladattu, alkavat asiat Ugandaan muuttaneella olla aika hyvin.
Japanin valtava elintarvikemarkkina tukeutuu tuontiruokaan, joka myydään kuluttajille valtaosin supermarketeista. Kauppahalleilla, toreilla ja erikoiskaupoilla on silti yhä sijansa japanilaisten monipuolisessa ruokakulttuurissa, joka on kuitenkin murroksessa.
Kotiinkuljetuspalvelut ja työvoimapula vaikuttavat amerikkalaiseen pikaruokakulttuuriin, mutta myös laadulla voi kilpailla.
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.