Helsingin yliopiston maatalous- ja metsätieteellinen tiedekunta tarjoaa opiskelijoilleen mahdollisuuden osallistua kansainväliselle Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin (EIT Food) järjestämälle EIT Food…
Elintarvikeala kasvaa ja muuttuu voimakkaasti, mutta kärsii osaajapulasta. Siksi Kymenlaakson alan toimijoiden kesken syntyi ajatus uudesta elintarviketekniikan koulutuksesta. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun…
Biomateriaalit ja elintarviketeknologia -insinöörikoulutus alkaa LAB-ammattikorkeakoulussa syksyllä 2025. Koulutus keskittyy alueellisesti vahvoihin raaka-aineisiin, viljoihin ja veteen, sekä elintarviketeollisuuden ja muiden…
Helsingin yliopisto sai Ruokaketjun hankehaussa rahoituksen kansainvälisen ruokaviennin ja gastronomian maisteriohjelman suunnitteluun. Tuleva maisteriohjelma on englanninkielinen ja sen ympärille suunnitellaan…
Sammutusveden puute on päässyt uutisotsikoihin Kalifornian metsäpaloissa. Vaikka pohjoisessa Kaliforniassa on vettä tulviksi asti ja USA:ssa on maailman kolmanneksi suurimmat vesivarat, eteläisempi Kalifornia kärsii usein kuivuudesta. Etelä-Kalifornia on lämmin paikka, ja mikäli vettä riittää, maataloudesta kerätään runsasta satoa ympäri vuoden. Maatalouden tarvitsema vesi saadaan Coloradojoesta, joka virtaa läpi Lounais-USA:n aina Meksikon puolelle ja laskee siellä mereen. Paitsi että nykyisin se ei enää laske mereen. Joki on kuivunut, ja sen paikalla Meksikon Sonorassa on vain autiomaata. Televisiokanava PBS:n dokumentin mukaan joessa virtaa vuosittain 15 triljoonaa litraa vettä, mutta kulutus on 19 triljoonaa litraa. Vettä ei yksinkertaisesti riitä kaikille. Jokea on padottu...…
Tampereen yliopiston toteuttamassa SafeFI-hankkeessa selvisi, että johtajien sitoutuminen työturvallisuuteen on hyvällä tasolla, mutta parannettavaa on erityisesti työturvallisuuskoulutuksessa.
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.