
Ruokaviennin maisteriohjelma Helsingin yliopistoon
Helsingin yliopisto sai Ruokaketjun hankehaussa rahoituksen kansainvälisen ruokaviennin ja gastronomian maisteriohjelman suunnitteluun.
Tuleva maisteriohjelma on englanninkielinen ja sen ympärille suunnitellaan kansalliset ja kansainväliset korkeakoulu- ja yrityskumppanuus-mallit. Ohjelmasta valmistuvilla tulee olemaan osaamista markkinoinnista ja vientiliiketoiminnasta sekä ruokajärjestelmästä, ruokakulttuurista, ruuan tuotannosta, kuluttamisesta ja kokemisesta. Ohjelmassa painotetaan ratkaisukeskeisyyttä kestävän kehityksen haasteisiin.
Maisteriohjelmassa on pilottivaiheessa 20 aloituspaikkaa, ja ohjelmaa on tarkoitus laajentaa. Maisteriohjelman suunnitteluun myönnettiin rahaa 585 000 €, ja hankkeen rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö. Koulutuksen johtajan valintaprosessi on meneillään.
Suosittelemme artikkelia

Ruokaviennin kasvu on edellytys suomalaisen elintarviketeollisuuden menestykselle

Viennin vauhdittajat

Ruoka-ala kasvuun ja ruokavienti nousuun

Ruokaviennin maisteriohjelma Helsingin yliopistoon

Koulutuksella kohti parempaa prosessointia
