STRATEGIOITA JA TRAGEDIOITA

Liiketoiminta ja yritysten pyörittäminen muistuttaa historian aaltoliikettä. Milloin on toteutettava mitäkin kulloinkin muodissa olevaa strategiaa, jotta vältettäisiin tragedioita. Ensin etsitään uusia liiketoiminta-alueita vallattavaksi, sitten karsitaan rönsyjä ja keskitytään. Konsernirakennetta muokataan milloin yhtiöittämällä eri liiketoiminta-alueita, milloin fuusioimalla niitä takaisin tehokkuuden ja synergian nimissä.  

Panimoita oli ennen joka niemen notkossa ja saarelmassa jokaisen vähänkään pullotuskelpoisen veden äärellä. Kieltolain jälkeen ne painiskelivat vuosikymmeniä kannattavuusongelmien kanssa tiukassa alkoholipoliittisessa ohjauksessa. Viime vuosituhannen loppupuolella pienet panimot olivat liki kadonneet paljolti suurempien suihin, ja Euroopan unioniin liityttäessä jäljellä oli enää kolme suurta. 

Sen jälkeen historian aaltoliike on jälleen heittänyt kehityksen toiseen laitaan, ja mallasta mäskätään taas joka niemen notkossa ja saarelmassa. Oluen ja ylipäätään alkoholin kulutuksen vähetessä edessä on tragedioita. Alalle mielivät haaveilevat monesti tekevänsä pienen omaisuuden. Yleensä se onnistuu, jos pienpanimoa perustettaessa on suuri omaisuus. 

Melkoinen määrä tislaamoja oli perinteisesti korpikuusten kätköissä, kunnes vanhojen metsien hiili säilöttiin rakennuksiksi ja tukkien pintalaudat keitettiin selluksi. Useimmat ammattilaiset menettivät pienenkin omaisuutensa. 

Eurooppaan yhdistymisen myötä myös tislaamoja on sittemmin putkahdellut sinne tänne, vaikka Viron pirtu on edelleen halpa raaka-aine. Jälleenmyyjätkin ovat siirtyneet virtuaalimaailmaan: enää ei tarvita monopoliaikojen mainoslausetta ”käy myymälässä, myy käymälässä”. 

Meijereitä ja lihanjalostamoja oli ensin yksityisten perustamina vähän siellä ja täällä, kunnes osuustoiminnallinen maidonjalostusinnostus nostatti meijereitä jokaiseen vähänkään merkittävämpään kylään. Siinä sivussa tulivat teurastamot ja makkaratehtaat, pitihän viimeistä käyttöpäivää lähestyvät, herkästi pilaantuvat lehmät jotenkin kierrättää. 

Lihan kulutuksen kasvun myötä luulisi yritystenkin määrän lisääntyneen roimasti, mutta silläkin alalla on kehitys kehittynyt suurten keskittymisen kehittymiseksi. 

Muualla maailmassa lihan ja maidon ympärillä käy varsinainen kuhina. Korvikkeiden valmistukseen pyrkiviä, aloittavia yrityksiä syntyy nopeammin kuin sieniä sademetsän sadekaudella. Niidenkin kohdalla on jo nähty muutamia poisostoja. Suuret, kömpelömmät jättiläiset ovat haalineet lupaavia epämaito- ja epälihavirityksiä leiriinsä. Niiden myyjät ovat tehneet pienen omaisuuden. Mahtaako kertoa jotain siitä, missä asuu innovatiivisuus ja idearikkaus? 

Leipomoiden määrä lätsähti 1980-luvulla kuin hallan vikuuttamasta vehnästä tehty pullataikina. Sittemmin uusia on syntynyt ja muutama kohtalaisen suurikin poistunut vieden mukanaan kohtalaisen suuren omaisuuden, mutta määrä on vakiintunut koko lailla vuosittaiseen 50 lopettavaan ja syntyvään yritykseen. 

Jauhonpöllytyspaikat sen sijaan ovat lisääntyneet kuin se taannoinen pullataikina. Kohta jokaisen kylän jokaisessa marketissa on myymäläleipomo tai ainakin myymäläpaistamo. Alalla on tapahtunut muutakin kehitystä. Ennen tehtiin leivonnaisia, nyt leivotaan henkilöitä ja pyydetään anteeksi, jos on vaivattu. Tragedia voi seurata vallankin, jos on häiritty. Tosin yksi tuore mainos väittää, että ”leipoja tekee aina hyvää”. 

Ennen ruoka meni suoraan tuottajan kädestä syöjän suuhun. Sitten tuli kauppa katteineen ja strategioineen kakun jakajaksi, väljvouhkaksi savolaisten määrittelemänä. Päivittäistavarakaupan yritykset tekivät ennen vain päivittäistä tavarakauppaa, mitä nyt vähän tehtailivat maidon, kahvin, margariinin ja tulitikkujenkin kanssa. 

Sitten tuli muotiin luopua omasta teollisuudesta ja keskittyä kaupantekoon. Keskusliikkeet loivat omat, toisilla teetettävät tuotemerkit. Nykyisin ne ovat epäkeskittyneet hotellien, huoltoasemien, pankkien ja ties minkä pyörittäjiksi. Näin jatkuu, kunnes strategisesti huomataan, että pitää keskittyä. Ja se tietää tragedioita joillekin.