Salon Halikon Armfeltin koulun kotitalouden lehtori Fiia Lujasmaa on valittu vuoden 2020 kotitalousopettajaksi. Lujasmaa on pidetty ja aikaansaava opettaja, jonka…
Elintarvikkeen valinnassa perinteisesti vaikuttavat maku, laatu ja hinta. Muuttuuko elintarvikkeen maku pään sisällä, kun tuote tukee arvoja, jotka tuottavat hyvää…
Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen sekä tavoitteet hiilineutraaliuteen tai jopa -negatiivisuuteen edellyttävät pikaisia toimia myös ruokajärjestelmässä. Tutkimustulokset osoittavat, että jo maltillisella muutoksella kohti kasvispainotteisempaa ruokavaliota pystymme vaikuttamaan positiivisesti sekä omaan terveyteemme että ilmastoon. ScenoProt-hanke on julkaissut viimeaikaisiin tutkimuksiin perustuvan politiikkasuosituksen päätöksentekijöille ja elintarvikeketjulle.
Laiduntaminen kuuluu jokaisen luomulehmän elämään, ja lisäksi Valio Luomu™ maidontuottajat lisäävät luonnon monimuotoisuutta viljelemällä pelloilla monipuolisesti erilaisia viljelykasveja. Näin lisätään lajikirjoa ja tarjotaan pölyttäjähyönteisille sopivia ravintokasveja. Valio Luomu™ maitopakkauksissa viestitään helmikuusta alkaen laiduntamisesta ja luonnon monimuotoisuudesta. Uusissa pakkauskuvissa ihastellaan Kyöstilän luomutilan lehmiä ja laitumia.
Elintarviketeollisuusliitto järjestää tänä vuonna Maistuvan päivän, joka tutustuttaa nuoria virtuaalisesti elintarvikealaan ja sen moninaisiin työmahdollisuuksiin. Teemapäivällä, joka on viime vuosina pidentynyt…
Valion uudet ravitsemussitoumukset tarttuvat ajankohtaisiin ruokatrendeihin. Sitoumuksissa autetaan kohti terveellistä ja ilmastoystävällistä ruokailua kotona ja tarjotaan ratkaisuja sydänystävälliseen joukkoruokailuun. Valion ruokatrendiraportti kertoo, että muun muassa vastuullisuus, terveellisyys ja helppous ohjaavat jatkossa ruokaan liittyviä valintojamme. Poikkeusvuosi 2020 sai monet ruoanlaiton ja leivonnan ensikertalaiset tarttumaan kauhaan ja kattilaan. Valio.fi-reseptipalvelun analytiikka kertoo, mitä suomalaiset erityisesti söivät.
Miit Food Export Talents -rekrytointipalvelu välittää osaavaa henkilöstöä viennin ja kansainvälistymisen tehtäviin. Yritys voi myös hakea vuokratyövoimaa ja keikkatyöntekijöitä. Ruuan…
MarketWise -hanke osoitti, että viennin kasvattaminen vaatii ajantasaista markkinatietoa. Vuosina 2018–2020 toteutettu hanke antoi elintarvikealan pk-yrityksille varmuutta kansainvälistymiseen. Vientimahdollisuuksia avaavan…
VTT ja Helsingin yliopisto ovat mukana EU:n EIT Food -innovaatioverkoston rahoittamassa Increasing consumer trust and support for the food supply…
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.