Karttapohjalta ja hakukoneesta löytyvät kauppojen, ravintoloiden ja muiden palveluntarjoajien yritysprofiilit ovat nousseet kuluttajien suosituimmaksi tiedonlähteeksi etsittäessä palveluita erityisesti läheltä. Ilmaiset…
Elintarviketeollisuus investoi tänä vuonna ennätyksellisesti. Kiinteiden investointien ennakoidaan kasvavan 616 miljoonaan euroon, kun luku oli viime vuonna 364 miljoonaa ja…
Syksyllä 2020 kolmetoista toimialaa valmisteli vähähiilisyystiekartan, joka sisälsi useimmiten myös vedyn. Vähähiilisyystiekartan laativat muun muassa elintarviketeollisuus, kaupan ala, maatalous sekä…
Pyhäntäläisen valmisruokia valmistavan Feelia Oy:n investointitahti on ollut ripeä: vuonna 2013 valmistuneen ensimmäisen Pyhännän tehtaan laajennus otettiin käyttöön vuoden 2017…
Elintarvikelakia on paikattu ja tilkitty vuosien varrella. Nyt tehtävä kokonaisuudistus ajanmukaistaa lain ja sen antamat valvonnan välineet. Uuden elintarvikelain myötä…
Apetit-konserni päivittää yritysvastuuohjelmansa ja sitoutuu muun muassa 75 prosentin päästövähennykseen* oman toimintansa päästöjen osalta sekä siirtymään 100-prosenttisesti kierrätettävien pakkausmateriaalien käyttöön**.…
Päivittäistavarakaupassa kovin kasvu vuosikymmeniin Päivittäistavaramyynnin arvo Suomessa ylitti 20,2 miljardia euroa vuonna 2020. Kun ateriointia siirtyi enemmän kotioloihin koronaviruspandemian myötä,…
2020 oli Matsmartin tähän saakka vahvin vuosi – Ruotsissa toiminta kääntyi voitolliseksi ja Euroopan suurimmalla markkinalla Saksassa toiminta sai lentävän lähdön. Matsmart on tänään kertonut uudesta 35 miljoonan rahoituskierroksesta, joka on samalla suurin tähänastisista. Suomessa Matsmart-nimellä vuodesta 2017 lähtien toiminut yritys on laajentunut uusiin maihin Motatos-brändillä.
Inderes-sijoitusyhtiön pääanalyytikko Antti Viljakainen piti esityksen sijoittamisesta Elintarvikealan talous- ja markkinajaoston (ETMJ) vuosikokouksen alussa. Matalat korot ovat saaneet sijoittavat etsimään…
Julkisen talouden paine lisää kohtuuhintaisten, ravitsemussuositukset täyttävien valmiiden ja puolivalmiiden komponenttien kysyntää. Hyvä suunnittelu, tuotekehitys ja vuoropuhelu asiakkaiden kanssa ovat…
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.