Elintarviketieteiden Seuran ammatti- ja tiedelehti
Pirjo Huhtakangas
Pirjo Huhtakangas on Kehittyvä Elintarvike -lehden toimituspäällikkö ja toimi vt. päätoimittajana lehdissä 3/2018–6/2019. Hän on myös Elintarviketieteiden Seuran kunniajäsen.
On vain luovuudesta kiinni, mihin kaikkeen joukkorahoitusta voi hyödyntää, tähdentää Mesenaatti.me -yhteisörahoituspalvelun perustaja Pauliina Seppälä.
Lassila & Tikanojan kehitysosastolla työskentelevä digimentalisti Ville Simola arvioi, että seuraava työelämän muutos liittyy luovuuteen ja keksimiseen.
Valion uusi välipalatehdas Riihimäellä on ympäristöystävällisyydeltään huippuluokkaa, tekniikaltaan maailman modernein sekä tuote- ja materiaalivirroiltaan suoraviivainen.
Automaatio 4.0 -järjestelmässä laitteet keskustelevat keskenään, mutta kaikkein tärkeintä on laitteiston hallinnointi ja ymmärtäminen sekä jatkossa uudenlaisen tekoälyn hyödyntäminen. ‒…
Kuluttajat toivovat monipuolista valikoimaa ruokakaupoissa. Elintarvikeala vastaa vaateeseen joustavammalla tuotannolla ja ketterällä logistiikalla. Se merkitsee muun muassa pienempiä kuljetuslavoja, joilla…
Elintarviketeollisuudessa käytetään erilaisia puhdistusmenetelmiä tarpeen ja tilanteen mukaan. Yksi niistä on vedetön ja kemikaaliton kuivajääpuhdistus.
EU:n tietosuoja-asetus edellyttää, että rekisterinpitäjät arvioivat tietosuojariskien vakavuuden omassa toiminnassaan sekä tekevät hallinnolliset ja tekniset toimenpiteet, joilla ne voivat osoittaa…
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.