Pienemmät myyntierät ja lavat yleistyvät

Kuluttajat toivovat monipuolista valikoimaa ruokakaupoissa. Elintarvikeala vastaa vaateeseen joustavammalla tuotannolla ja ketterällä logistiikalla. Se merkitsee muun muassa pienempiä kuljetuslavoja, joilla voi olla yhden tuotteen sijasta useita makuvaihtoehtoja.

− Tavoitteena on saada logistiikka sujumaan entistä juohevammin ja vähemmällä varastoinnilla. Pitkä logistiikkaketju raaka-aineen ostosta tuotteeksi ja ruokakauppaan vaatii kokonaisuuden ymmärtämistä, jotta siitä saadaan mahdollisimman tehokas ja toimiva kaikkien osapuolien näkökulmasta, tiivistää Pauligin Kahvi-divisioonan logistiikka- ja suunnittelupäällikkö Terhi Liukkonen.

Hän vastaa Pauligilla kahvin koko logistiikkaketjusta, johon kuuluvat sisäiset ja ulkoiset varastot, sisään ja ulos kulkeva logistiikka sekä kysynnän ja tuotannon suunnittelu ja kehittäminen.

Liukkonen aloitti työt Pauligilla seitsemisen kuukautta sitten, mutta hänellä on lähes 20 vuoden kokemus toimitusketjun hallinnan ja kysynnän ennustamisesta. Nokialla Liukkonen työskenteli yli 15 vuotta ja sen jälkeen lääkealalla ennen siirtymistään Pauligille. Nyt hän kehittää tiiminsä ja avainkumppanien kanssa toimivaa ja tehokasta logistiikkaketjua yli kaikkien markkinoiden.

− Suunnittelu-tiimin tehtävänä on taata hyvien ennustelukujen avulla, että tarpeet ovat tiedossa ajoissa, jotta tuotanto voi varautua tarvittaviin resursseihin. Tehoa prosessiin saadaan hyvällä markkinatuntemuksella ja suunnittelutyöllä. Sen avulla voimme varmistaa, että tuotamme oikeaan aikaan sitä, mitä markkinat tarvitsevat. Logistiikan tehtävänä on varmistaa, että tavara on oikeaan aikaan oikeassa paikassa, Liukkonen tarkentaa.

Varttilavat edistävät myyntiä kaupassa

Kysynnän muuttuessa joustavat prosessit ja hyvä kokonaiskuvan hallinta ovat ensisijaisen tärkeitä. Yksi keino on lavakokojen pienentäminen. Paulig otti käyttöön varttilavat maaliskuun alussa, ja puolilavojen toimittaja vaihtui syyskuun alussa. Yritys mukauttaa toimitusketjuaan kysynnän mukaan kierrätettävillä ja hiilineutraaleilla lavoilla. Sopimus CHEPin kanssa kattaa vuositasolla yhteensä noin 150 000 vartti- ja puolilavaa, jotka huolletaan Suomessa.

− Varttilavat ovat tuoneet osaltaan uuden myyntierän valikoimaan. Haasteena on ymmärtää, miten kysyntä jakautuu eri lavakokojen osalta ja millä vauhdilla muutos lavakoosta toiseen tapahtuu. Kun kaupan valikoima kasvaa ja hyllytila pysyy samana, myyntierät pienenevät, jos halutaan pitää kaikkia makuja saatavilla samanaikaisesti. On todennäköistä, että kuluttajien odottavat, että pienemmätkin lähikaupat pystyvät vastaamaan erilaisiin toiveisiin, Terhi Liukkonen arvioi.

Helposti käsiteltävä, muovinen varttilava sopii käytettäväksi nopeissa, automatisoiduissa järjestelmissä.

− Logistiikan pitää pystyä palvelemaan sekä ammattikeittiöitä että vähittäiskauppoja. Tämä edellyttää monipuolisempia kuljetuksia ja uusia lavakokoja. Tuotannossa tarvitaan vielä valmistuotevälivarastoa, mutta jatkossa varaston pitää pystyä vastaamaan nopeammin muuttuvaan kysyntään, Terhi Liukkonen arvioi.

CHEP Finlandin johtaja Mia Frölander-Ulf muistuttaa, että kuluttajat kulkevat kaupassa yleensä tiettyjä reittejä pitkin.

− Niiden varrella olevat varttilavat pysäyttävät, ja tuotteet menevät nopeammin kaupaksi.

CHEPin liiketoiminta perustuu kiertotaloudenmukaisen ajatteluun eli tuotteiden korjaamiseen ja uudelleenkäyttöön: pooliratkaisulla syntyy jätettä 18 kertaa vähemmän kuin Suomessakin yleisesti käytettävissä kertalavoissa.

Pienempiin pakkauskokoihin pitää varautua

Elintarviketeollisuuden pitää varautua myös pienempiin pakkauskokoihin, koska nykyajan kuluttajat tuntevat paremmin eri vaihtoehdot, osaavat vaatia laajempaa valikoimaa ja ovat entistä kokeilunhaluisempia.

− Pauligin suurin tuote on edelleen 500-grammainen kahvipakkaus. Kyky pakata eri tuotteita samalle lavalle on jo näkyvissä muissa elintarvikkeissa. Pakkausalan messuilla on näkynyt viime aikoina paljon erilaisia pakkausvaihtoehtoja, mutta vakuumipakkaus on yhä päätuotteemme, Liukkonen kertoo.

Paulig paahtaa vuodessa 50 miljoonaa kiloa kahvia ja panostaa ympäristöystävällisyyteen pavusta kuppiin saakka. Vuosaaren paahtimosta valmistuu vuodessa noin 100 miljoonaa kahvipakettia eli noin 45 miljoonaa kiloa kahvia. Konsernin Kahvi-divisioona on Suomessa ja Baltiassa markkinajohtaja ja Venäjällä toiseksi suurin paahdetun kahvin toimittaja.

Yritys tukee alkuperämaissa kahvinviljelijöitä sopeutumaan ilmastonmuutokseen ja on sitoutunut omassa toiminnassaan vähentämään ilmastonvaikutusta 40 prosentilla vuoden 2020 loppuun mennessä.
Vuosaaren paahtimo ja Paulig Kulman mikropaahtimo Helsingin keskustassa paahtavat jo nyt puhtaasti biokaasulla. Vuosaaressa uusiutuvan energian käyttöaste on pian täydet sata prosenttia. Lisäksi vedenkulutus on vähäistä, eikä kaatopaikkajätettä synny lainkaan.

Ympäristöasioiden lisäksi vastuullisuustyössä painottavat myös läpinäkyvyys ja jäljitettävyys. Paulig ostaa joka vuosi noin prosentin eli joka sadannen pavun maailman kahvintuotannosta. Perheyrityksen tavoitteena on, että kaikki sen ostama kahvi tulee vuoteen 2018 mennessä vastuulliseksi varmennetuista lähteistä ja vuonna 2025 kaikki sen kahvipakkaukset on valmistettu uusiutuvista raaka-aineista.

Helposti käsiteltävä, muovinen varttilava sopii käytettäväksi nopeissa, automatisoiduissa järjestelmissä. Lavalle mahtuu 150 puolen kilon kahvipakettia.Kuva: Ossi Lång

Lavakokoja

  • Euro-lava = 1200 × 800 mm
  • Fin-lava = 1200 × 1000 mm
  • Puolilava = 800 × 600 mm
  • Varttilava = 600 × 400 mm
  • Dolly = 600 × 400 (rullat alla)