Uutisia

Ruokalähettien työssä riskit kasautuvat

Digitaalisten alustojen ruokalähetit ovat tuoreiden tutkimustulosten mukaan jatkuvassa tapaturmariskissä. Alustojen kautta tehdyssä ruokalähettityössä on vähemmän turvallisuutta kuin perinteisen kuljetusalan ja kaupan ruokajakelutyössä. Alustatyöntekijöiden riskejä tuottavat urakkaluontoinen keikkatyö, aikapaine ja yksintyöskentely. Digitaalinen hallinta, jolla työtä ohjataan, ei ole kaikilta osin läpinäkyvää.

Suomen ainoa kalanrehutehdas jatkaa toimintaansa uudella nimellä

Kotimainen kalatuotanto pysyy turvattuna, kun Suomen ainoa kalanrehutehdas jatkaa toimintaansa uudella nimellä. Aiemmin Raisioaquana tunnettu yritys on nyt Alltech Fennoaqua Oy. Yritys kehittää, valmistaa ja myy kestävän kehityksen ja kiertotalousperiaatteen mukaisia kalanrehuja. Fennoaqua-nimi viittaa Suomeen ja Itämeren alueeseen. Nimenvaihdoksen taustalla on omistajanvaihdos, jota ilman Suomesta olisi loppunut kalanrehutuotanto. Sen seurauksena olisi voinut kyseenalaistaa, kuinka suomalaista suomalainen kala lopulta on, sillä ravinto on merkittävin vaikutin siinä, millaiseksi kala kasvaa. Fennoaquan katse on viennin kasvattamisessa. Kiikarissa ovat Ruotsi, Puola, Liettua, Latvia ja Viro.

Solein® taking leaps to market: strategic alliance for product development with Ajinomoto Group announced

Singapore has experienced the first taste of Solein® but there’s already more to come. We are proud to announce a cooperation between Solar Foods and Japanese food and biotechnology corporation the Ajinomoto Group. This is the first partnership Solar Foods has formed with a major global food brand, paving the way for Solein-based food products to become available for consumer sales.

GS1 tuo päivittäistavarakauppaan uuden työkalun ruokahävikin vähentämiseksi

Kaupoissa myytävien tuotteiden viivakoodit tarjoava GS1-organisaatio on tuomassa markkinoille uuden sukupolven 2D-viivakoodin. Sen perinteistä EAN-viivakoodia laajemman tietosisällön, kuten päiväystiedon ja eränumeron avulla voidaan päivittäistavarakaupassa vähentää ruokahävikkiä merkittävästi. Avoimen standardin mukainen GS1 2D-koodi on kaikkien toimijoiden käyttöönotettavissa.