Nimityksiä

Elina Teerijoki aloittaa päätoimittajana

Elina Teerijoki aloittaa Kehittyvä Elintarvike -lehden päätoimittajana 1.10.2023.

Elintarviketieteiden Seuran hallitus on nimittänyt FM Elina Teerijoen uudeksi päätoimittajaksi seuran julkaisemaan ammatti- ja tiedelehti Kehittyvä Elintarvikkeeseen lokakuusta alkaen. Teerijoki siirtyy organisaation sisältä osa-aikaisen toimituspäällikön tehtävästä kokoaikaiseksi päätoimittajaksi. Teerijoki aloitti työt Kehittyvä Elintarvike -lehdessä syksyllä 2021. Uusi päätoimittaja valittiin nykyisen päätoimittajan ETM Laura Hyvärisen siirtyessä kokoaikaisesti töihin elintarviketeollisuuteen lokakuusta alkaen.

Turun yliopistossa yleistä kirjallisuustiedettä ja viestintää opiskellut Teerijoki on kirjoittanut ja toimittanut useita muun muassa ruoka-aiheisia tietokirjoja sekä kirjoittanut laajasti eri aiheista artikkeleita ja toimittanut lehtiä, podcasteja ja muita julkaisuja työskennellessään 15 vuotta vapaana toimittajana omassa yrityksessään.

Lehdessä Teerijokea kiinnostaa erityisesti se, että ruoka on tärkeä globaali yhteiskunnallinen kysymys. Ruoka liittyy muun muassa kansanterveyteen, ilmastonmuutokseen, biodiversiteettiin, talouteen, kulttuuriin ja tasa-arvoon, ja yksilötasolla se koskettaa jokaista.

– Kehittyvässä Elintarvikkeessa voimme tarttua näihin näkökulmiin ja niiden käytäntöön soveltamiseen parhaiden asiantuntijoiden avulla. Voimme kysyä, miten ja miksi, ja tarjota lukijoille erilaisia ajatuksia sekä uusinta tutkimustietoa. Innovaatiopuolella tapahtuu nyt paljon, mikä on kiinnostavaa, kertoo uusi päätoimittaja innostuneena.

Päätoimittajana Teerijoki haluaa panostaa siihen, että lehti tarjoaa lukijoilleen edelleen hyödyllistä ja ajankohtaista tietoa. Hyvän avustajaverkoston rakentaminen on tässä tärkeää.

– Meillä on hyvä lehti, joka ei tuotteena juuri nyt kaipaa isoja muutoksia. Haluan panostaa siihen, että lehti pysyy jatkossakin alassa ja ajassa kiinni, ja että lukijat löytävät meidät nykyistäkin paremmin, Teerijoki kertoo suunnitelmistaan.

Teerijoki aloittaa päätoimittajan tehtävät vuoden viidennestä lehdestä lähtien.

MUITA NIMITYKSIÄ

  • Kuusamon Juusto Oy on valinnut uudeksi toimitusjohtajaksi ETM Sami Syrjälän. Syrjälä on toiminut Kuusamon Juustolla 2,5 vuoden ajan myyntipäällikkönä, sekä viimeisimmässä tehtävässään Kuusamon Juuston kaupallisena johtajana.
  • Salico Oy on nimittänyt Nina Westerbergin uudeksi toimitusjohtajakseen. Uuden roolinsa lisäksi Westerberg jatkaa Picadeli Oy:n toimitusjohtajana. Westerberg on toiminut virkaa tekevänä toimitusjohtajana maaliskuusta 2023 lähtien sekä Picadeli Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2015.
  • Tero Oinonen aloittaa Potwellin toimitusjohtajana syyskuun alussa Teppo Vetoniemen siirtyessä eläkkeelle.
  • Kati Janhunen on nimitetty Arla Suomen markkinointijohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hän on aloittanut uudessa tehtävässään 1.6.2023.
  • Hailia Nordic Oy:n yhtiökokous on valinnut yhtiön hallitukseen Heino Groupin toimitusjohtajan Petri Heinon ja Olvin hallituksen puheenjohtajan Nora Hortlingin.
  • Juha Helminen on nimitetty 1.10.23 alkaen matkailu- ja ravitsemiskaupan johtajaksi SOK:lle nykyisen johtajan Harri Ojanperän siirtyessä vuodenvaihteessa eläkkeelle. Helminen toimii tällä hetkellä SOK:lla ravitsemiskaupan konseptikehityksestä ja kentän ohjauksesta vastaavana johtajana.
  • Enni Ala-Kurikka on aloittanut IMCD Nordicilla elintarviketeknologina. IMCD perustaa Espoon Keilarantaan Suomen toimistonsa yhteyteen tuotekehityslaboratorion, jossa Enni tekee monipuolista tuotekehitystä suomalaisille ja pohjoismaisille elintarvikeyrityksille.
  • Meri Mether on aloittanut Senior Insight Manager -tehtävässä HKScanilla syyskuun alussa.  
  • Kaisa Kähkönen on aloittanut ruokaliiketoiminnan erityisasiantuntijana Savonia-ammattikorkeakoulussa.