Pellervon taloustutkimus PTT:n maa- ja elintarviketalouden lokakuinen ennuste kertoo, että kaksi vuotta peräkkäin laskenut elintarviketeollisuuden tuotanto kääntyy kasvuun tänä ja…
EU:n komissio ilmoitti lokakuun alussa esittävänsä metsäkatoasetuksen (EUDR) voimaantulon siirtämistä vuodella. Esityksen mukaan asetus astuisi voimaan 30.12. 2025, mikro- ja…
Laurea-ammattikorkeakoulu on mukana Food Waste Ecosystem -hankkeessa, joka auttaa Uudellamaalla toimivia elintarvikealan, erityisesti ravitsemisalan yrityksiä vähentämään hävikkiä ja hyödyntämään sivuvirtansa.…
Ruokavirasto päätyi yhteensä 73 henkilön vähentämiseen toimintaan ja talouteen kohdistuvien säästöjen seurauksena. Eläköitymisten ja muista syistä pois lähtemisten jälkeen irtisanottujen…
Hartwall vahvistaa asemiaan Suomen viinien ja väkevien markkinoilla ja ostaa ranskalaiselta alkoholiyhtiöltä Pernod Ricardilta sen Turussa valmistettavat tuotemerkit ja niiden tuotannon. Kaupan myötä Hartwallille siirtyy muun muassa ikoninen Minttu-likööri.
Valio suunnittelee Vantaan tehtaan toimintojen siirtoa Joensuun tehtaalle ja Helsingin Pitäjänmäen varastotoimintojen siirtoa Riihimäelle tai Tuusulaan. Toteutuessaan suunnitelma tarkoittaisi Vantaan tehtaan ja Pitäjänmäen varaston sulkemista. Suunnitelluilla siirroilla Valio tavoittelee tuotannon tehokkuuden ja kannattavuuden parantamista. Myös sijainnilla on merkitystä: Joensuun tehdas sijaitsee vireällä maidontuotantoalueella ja valmistaa jo nykyisellään juustoja, joita kuljetetaan pakattavaksi Vantaan tehtaalle. Helsingin kaupungin yleiskaavassa Pitäjänmäen alue taas on osoitettu kantakaupunkimaiseksi asuinalueeksi, jossa ei ole mahdollisuutta jatkossa pyörittää teollista toimintaa.
Lidl panostaa kunnianhimoiseen ilmastotyöhön toimitusketjuissaan ja sitoutuu nettonolla-tavoitteeseen vuoteen 2050 mennessä. Lidlin vahva sitoutuminen kestävään liiketoimintaan ja ilmastotyöhön on osa ketjun kansainvälistä ilmastostrategiaa. Kansainvälisesti Lidl on jo pystynyt vähentämään kasvihuonepäästöjään 52 prosentilla vuoteen 2019 verrattuna.
Kansainvälisen kaupan riskit ja epävarmuus kysynnän kehityksestä sumentavat ruoka-alan kasvunäkymiä, kertoo Pellervon taloustutkimus PTT:n maa- ja elintarviketalouden ennuste. Elintarviketeollisuuden tuotanto ja vienti ovat kuitenkin virkistymässä. Maatalouden yrittäjätulo putoaa viime vuodesta, kun tuottajahinnat laskevat. Ruuan hinta laskee tänä vuonna 0,3 % ja nousee ensi vuonna 1,0 %.
HKFoods Oyj on päättänyt merkittävästä noin viiden miljoonan euron strategisesta investoinnista Vantaan yksikkönsä ateriatuotantoon. Investoinnilla HKFoods vastaa valmisaterioiden kasvavaan kysyntään niin vähittäiskaupassa kuin food service -sektorillakin. Investointi tukee HKFoodsin strategiaa jalostusarvon nostamisesta ja toiminnan tehostamisesta. Yhtiön tavoitteena on kasvaa kuluttajan arkea helpottavissa tuotekategorioissa, kuten aterioissa, ateriakomponenteissa ja välipaloissa.
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.