Parempi tehty kuin täydellinen 

Päästölaskenta voi olla vaikeasti hahmotettavaa sen kanssa ensimmäistä kertaa toimiville. Myös sen terminologiaa voi olla vaikea ottaa haltuun. 

Ennen laskennan aloittamista on päätettävä, minkä hiilidioksidipäästöt lasketaan: esimerkiksi tuotteen vai yrityksen. Näistä yrityskohtaiset GHG-protokollaan perustuvat, kolmeen luokkaan jaetut scope-päästöt ovat niitä, joiden raportointiin yritysvastuudirektiivi CSRD velvoittaa.  

Scope 1 sisältää kaikki yrityksen oman toiminnan suorat kasvihuonekaasupäästöt, scope 2 taas yrityksen toiminnassa ostetun ja kulutetun energian tuotannosta aiheutuvat päästöt. Scope 3 kattaa kaiken muun yrityksen toiminnan päästöt kuten kuten liikematkustamisen, jätteiden käsittelyn ja hankintojen alkutuotannon aiheuttamat päästöt. 

Tuotekohtaisiin päästölaskelmiin perustuvia väittämiä voi tyypillisesti hyödyntää kuluttajaviestinnässä, mutta niitä saatetaan edellyttää myös yritysten välisissä tai rahoittajien kanssa tehdyissä sopimuksissa. 

Niiden laskentaan ei ainakaan toistaiseksi ole velvoitetta, mutta ympäristöväittämiä tullaan säätelemään Green Claims -direktiivillä, jonka EU:n parlamentti todennäköisesti hyväksyy vielä vuoden 2024 loppuun mennessä. Läpinäkyvyyttä korostava Green Claims -direktiivi ohjaa pois epämääräisestä ympäristöviestinnästä, jonka väitteitä on vaikea todentaa. 

Oman toiminnan data on tarkinta 

Kun laskennan lähtökohta on päätetty, tarvitaan sekä tietoa aktiviteeteista että päästökerroin.  Aktiviteetit ovat yrityksen toiminnasta löytyviä lukuja kuten raaka-aineen tai pakkausmateriaalin määrä tiettynä yksikkönä, yleensä kiloina tai litroina, karkeimmillaan euroina. 

Päästökertoimella tarkoitetaan erilaisten aktiviteettien yksikkökohtaista päästömäärää. Ruuan kohdalla yksikkönä käytetään yleensä hiilidioksidiekvivalenttitonnien määrää yhtä kilogrammaa kohden (CO2e/kg). 

– Päästökerroin kertoo, kuinka intensiivisesti toiminnasta syntyy päästöä, tiivistää Vilja Hannula päästölaskentaa tekevästä Biocode-yrityksestä. 

Päästökertoimia voi löytää erilaisista tietopankeista, esimerkiksi tieteellisistä tai ympäristöviranomaisten lähteistä tai konsulttiyrityksiltä. Tarkimman tuloksen saa, jos käytettävissä on omasta toiminnasta kerättyä dataa, joka huomioi esimerkiksi alkutuotannon alueelliset vaihtelut. 

Tuotekohtaisessa laskennassa on huomioitava raaka-aineen ja valmistusprosessin päästöt. Käytännössä kaikessa päästölaskennassa tarvitaan alkutuotannon dataa, joka kertoo myös maaperästä tulevat päästöt. 

Laskentaa ei ole tehty vielä pitkään, ja siksi sen periaatteet ovat vielä kehittymässä. Esimerkiksi laskennan tarkkuudelle ei ole yksiselitteisiä vaatimuksia.  

Käytännössä rajauksia tehdään parempi tehty kuin täydellinen -periaatteella. Voidaan esimerkiksi tehdä karkea laskenta ja valita sen perusteella yrityksen toiminnan suurimmat päästölähteet, joita perataan tarkemmin. 

– Esimerkiksi logistiikan päästöt voivat olla aikamoinen härveli, jolla kuitenkin on elintarvikealalla melko pieni rooli. Useimmilla yrityksillä raaka-aineista syntyy eniten päästöjä, Hannula sanoo. 

Vertailtavuus vaatii tarkkuutta 

Tieteellisyyden, yhdenmukaisuuden ja täsmällisyyden on oltava tavoitteena, jos halutaan saada keskenään vertailtavia päästötietoja. 

Luonnonvarakeskuksen laajassa nelivuotisessa LCAFoodPrint-tutkimushankkeessa on perehdytty syvällisesti ruuan elinkaaristen päästöjen laskentaan. Hankkeessa kehitetty Ruoka-LCA -laskentaohjeistus julkistetaan joulukuussa. 

Hankkeen johtaja Juha-Matti Katajajuuri sanoo, että lainsäädännön kuten CSRD:n edellyttämä päästölaskenta onnistuu melko karkeillakin malleilla. Siinä ei pyritä vertailtavuuteen eri yritysten tai tuotteiden välillä, mikä taas auttaisi kuluttajaa tekemään valintoja. 

– Yhteiskunnallisen ymmärryksen ja kuluttajien kannalta olennaista on, että yritykset voisivat viestiä kuluttajille totuudenmukaisesti ja vertailukelpoisesti tuotteen hiilijalanjäljestä. Scope 3 -laskenta ei puhuttele kuluttajaa, Katajajuuri sanoo. 

Yrityskohtaiset jalanjäljet ovat helposti abstrakteja. Kuluttaja ei saa paljonkaan irti siitä, että yritys on sitoutunut SBTi-periaatteisiin ja 1,5 asteen uraan, tai että sen tavoitteena on olla 20 vuoden kuluttua hiilineutraali. Se myös samalla hämärtää nykytilaa. 

Keskiarvoihin ja yleistyksiin perustuva laskenta on Katajajuuren mukaan väistämättä epätarkkaa. EU:n komission PEF-ohje on pisimmälle viety laskentaohjeistus, ja siihen myös LCAFoodPrintissä tehty työ perustuu. 

Yritysten tuotteiden vertailtavuuden tueksi olisi saatava merkittävin osin todellista tietoa juuri kyseisen tuotteen takana olevan toimitusketjun tuotannosta, myös ja erityisesti alkutuotannosta, jossa suurin osa ruuantuotannon päästöistä syntyy. 

Maankäyttö tärkeää huomioida 

LCAFoodPrintissä kehitetyn laskentaohjeen tärkein ja kaikkein olennaisin ero aiempaan laskentaan on maankäytön ja maankäytön muutosten sisällyttäminen mukaan. Koska turvemaat tuottavat jopa puolet kaikista Suomen maatalouden päästöistä, niiden osuus on olennainen ja näin ollen ne on sisällytettävä myös tuotekohtaiseen laskentaan. 

Hyvä puoli asiassa on se, että viljelystä ja pelloista on jo olemassa paljon dataa. Maanviljelijät keräävät tietoa toiminnastaan esimerkiksi viljelykirjanpitona ja tukihakemuksia varten. Kynnyskysymys on, miten tämän datan voisi saada käyttöön myös laskennassa, mahdollisimman automaattisesti. 

Tiedon voisi periaatteessa saada viljelyohjelmistoista helposti ilman viljelijälle koituvaa lisätyötä. Keruun automatisointia ja jakamista edistetään monessa paikassa osana data-avaruuksien hyödyntämistä, ekosysteemeitä ja datan luvituskäytäntöjä kehittämällä. 

Tähän liittyy datan omistajuus: joku omistaa tämän jo olemassaolevan datan ja voi antaa luvan sen käyttöön. Datan käyttämiseen on hahmoteltu esimerkiksi malleja, joissa viljelijä saisi korvauksen datan tarjoamisesta arvoketjussa ylöspäin. 

Suomessa lasketaan tarkasti 

Kaukaa tulevat raaka-aineet monimutkaistavat laskentaa. Katajajuuren mukaan jo Suomessa ja Hollannissa käytetyissä lähtötiedoissa ja laskentamenetelmissä voi olla hyvinkin eroa tarkkuudessa. Suomessa pyritään laskemaan tarkemmin, ja myös alkutuotannon dataa on paremmin saatavilla. 

Luonnonvarakeskuksella on tai on ollut laskentaan liittyviä hankkeita Nepalissa, Sambiassa ja Keniassa. Yrityksistä esimerkiksi Pauligin kahvin hiilijalanjäljen laskentaan tietoja hankittiin tiloilta Brasiliasta, Nicaraguasta, Columbiasta ja Hondurasista. 

– Suhteellisen pienellä otoksella saatiin lopulta monien vaiheiden jälkeen jossain määrin riittävästi tietoa laskennan pohjaksi, mutta luotettavuuden lisäämiseksi tietoja tarvittaisiin näissä tilanteissa useammilta tiloilta. Tiedon saanti on monissa maissa vaikeaa, vaikka digitaaliset työkalut taipuisivat yhtä hyvin kaikkialle. Digitaalisia ratkaisuja on syytä kehittää ja pyrkiä siten tekemään laskennasta, tiedonkeruusta ja -hallinnasta mahdollisimman sujuvaa ja samalla luotettavaa. 

Käytännössä Luken laskentaohjetta on helpointa ja suoraviivaisinta soveltaa tuotteissa, joiden raaka-aineet tulevat pääosin Suomesta, Katajajuuri sanoo. Kaikki tuoteryhmät pyritään kuitenkin kattamaan yleisellä tasolla.  

– Vaikeissa tapauksissa suosittelemme tekemään aluksi hyvin karkean laskennan, jonka tiedot saadaan sekundäärilähteistä, ja sitä kautta voidaan perustellusti keskittää primääritiedonkeruuta olennaisimpiin tekijöihin ja päästölähteisiin.  

Biodiversiteettivaikutukset ovat moniulotteisia 

Hiilijalanjälkilaskennan lisäksi myös muiden ympäristövaikutusten mittareille olisi tarvetta. Esimerkiksi metsäkatoasetus EUDR tulee edellyttämään biodiversiteettivaikutusten huomioimista, vaikka laskentaa ei vielä edellytetä. 

Helppoja työkaluja biodiversiteetin laskentaan ei ole hetkeen luvassa. YK:n ympäristöjärjestön yhteistyöjärjestö, biodiversiteettiosaamiskeskus UNEP-WCMC:n tuoreen katsausartikkelin mukaan menetelmiä ja dataa on jo olemassa, mutta yhtä yhteistä mittaustapaa biodiversiteetin tilan arviointiin ei ole. 

Biodiversiteetti on moniulotteinen kokonaisuus, jota ei voi kattavasti kuvata yhdellä mittarilla. Se koostuu ekosysteemien, lajien ja geenien monimuotoisuudesta. Hyvä laskentamenetelmä huomioi ainakin ekosysteemi- ja lajivaikutukset. Geneettisen monimuotoisuuden mittaamiseen ei ole vielä käytännön työkaluja. 

Datan saatavuudessa on suuria maantieteellisiä eroja. Datan keruu voi tulevaisuudessa helpottua teknologian, esimerkiksi automaation ja älypuhelimilla tehtävän vapaaehtoisen kartoitustyön keinoin. 

Joitain menetelmiä on jo kokeiltu käytännössä. Pilottihankkeessa, jossa Jyväskylän yliopiston tutkijaryhmä kartoitti S-ryhmän luontojalanjälkeä, käytettiin lajikatovaikutuksiin perustuvaa laskentamenetelmää. Toinen esimerkki jo käytössä olevasta menetelmästä on Kansainvälisen luonnonsuojeluliitto IUCN:n kehittämä STAR, joka auttaa arvioimaan organisaation luontotoimien positiivisia biodiversiteettivaikutuksia. 

Yhteisten mittausmenetelmien luomiseksi yritysten ja hallitusten käyttöön tulisi määritellä, mitkä ovat tärkeimmät laskettavat osatekijät ja hyväksyttävä minimitaso. UNEP-WCMC suosittelee myös kansallisten mittarien ja menetelmien kehittämistä ja käyttöönottoa yhteisten standardien pohjalta. 

Harmonisoitujen laskentamallien kehittämistä edistävät myös yrityksille suunnatut vapaaehtoiset sitoumukset, kuten GRI, SBTN tai TNFD. 

CSRD ja CSDDD 

CSRD velvoittaa yritykset raportoimaan vastuullisuudestaan ESG-otsikoiden (environment, social and governance) mukaan. Direktiivi tulee voimaan portaittain, alkaen suuryrityksistä ja pörssiyrityksistä, jotka ovat tänä vuonna ensimmäistä kertaa raportointivelvollisia.  

CSRD vaikuttaa pieniin toimijoihin osana suurten yritysten arvoketjua: pieniltä yrityksiltä vaaditaan laskentaa välillisesti, koska suurten yritysten täytyy raportoida ja tehdä siirtymäsuunnitelma arvoketjunsa päästöistä. Lähestymistavasta riippuen he tarvitsevat tiedon ostamiensa tuotteiden hiilijalanjäljestä tai toimittajiensa yrityspäästöistä kokonaisuutena.  

Toinen vastuullisuuteen liittyvä direktiivi on CSDDD, jossa säädetään asianmukaisesta huolellisuudesta. Asianmukaisella huolellisuudella (due diligence) tarkoitetaan prosessia, jonka avulla yritys tunnistaa, ehkäisee, lieventää ja poistaa toimintansa haitallisia vaikutuksia. Riskit on tunnistettava myös arvoketjuissa, ja asioihin pitää puuttua, kun puutteita huomataan.  

CSDDD tuo tämän prosessin pakolliseksi osaksi suurimpien yritysten liiketoimia ja vaikuttaa laajasti myös niiden toimintaketjuissa.