Luonnonvarakeskuksessa (Luke) kehitetty arviointimenetelmä ottaa ravintoainesisällön ja ravitsemukselliset erot mukaan elintarvikkeiden ympäristövaikutusten vertailuun. Menetelmää voidaan käyttää useille eri tuoteryhmille ja hyödyntää jatkossa esimerkiksi tuotekohtaisissa ympäristömerkinnöissä.
Ruokaviraston uusi Fineli-raportti aloittaa julkaisusarjan, jossa julkaistaan vuosittain uusia koostumustuloksia Suomessa syötävistä elintarvikkeista. Fineli on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämä…
Tuoreen kansainvälisen ja monitieteisen tutkimuksen mukaan härkäpavun proteiinin sulavuus elimistössä on melko hyvä, mutta se ei sellaisenaan sisällä tarpeeksi kaikkia välttämättömiä aminohappoja.
Oulun yliopiston tutkijat selvittivät sokerituotteita koskevan verotuksen vaikutuksia julkisen hammashoidon tarpeisiin ja kustannuksiin. Aihetta ei ole aiemmin tutkittu Suomessa.
Tyypin 2 diabetekseen sairastuneista tunnistettiin tuoreessa rekisteritutkimuksessa kolme erilaista ryhmää painon kehityskaaren perusteella. Suurimmalla osalla paino pysyi diagnoosia seuraavat neljä…
Ruokavirasto mittasi useiden elintarvikkeiden rasvahappokoostumuksen tutkiakseen niiden transrasvapitoisuuden. Pitoisuudet olivat hyvin pieniä ja täyttivät lainsäädännön vaatimuksen. Myös ravintoarvomerkinnät rasvan ja tyydyttyneen rasvan osalta olivat suurimmassa osassa riittäviä analyysitulokseen verrattuna. Samalla testattiin EU:ssa näihin tarkoituksiin laadittujen laskukaavojen ja toleranssirajojen toimivuutta.
Kun kuluttajan käytöstä ohjaavat raha ja helppous, ravitsemuksesta kertovalle liikennevalomallille olisi tilausta. Mutta kertooko se riittävästi tuotteesta?
Ruokaviraston ja THL:n elintarvike- ja vesivälitteiset epidemiat Suomessa -raportin mukaan vuosina 2020-2022 elintarvikkeiden välityksellä sairastui 2 543, talousveden välityksellä 58…
Mikä saa lounasruokailijan tarttumaan hernehärkäpapupastaan muiden vaihtoehtojen joukosta? Tätä Helsingin yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen Leg4Life-hankkeen tutkijat selvittivät tuuppauskokeilussa Rosso-ravintolassa lounasruokailun yhteydessä. Kokeilunhaluisemmat ja koulutetummat valitsivat vegevaihtoehdon muita useammin.
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.