Ikäihmiset pitävät heille suunnattuja yhteisöllisiä ruokailuja pidetään kiinnostavana palveluna. Hyvän ruuan lisäksi tärkeänä pidetiin mahdollisuutta tavata muita, tutustua ja keskustella rauhassa.
Mikrokokoisen polyeteenin on havaittu olevan suurina annoksina haitallista ihmisen suolistosoluille. Polyeteeni on yksi yleisimmistä muovilaaduista, ja sitä hyödynnetään esimerkiksi pakkausmateriaalina elintarvikkeissa.
Röntgenlaitteet ovat kehittyneet merkittävästi viime vuosien aikana. Niitä voidaan käyttää nykyistä enemmän elintarvikeanalyyseissa alkuainepitoisuuksien ja koostumuksen määrityksessä.
Suomalainen laboratorioanalyyseja ja testauspalveluita tarjoava Measurlabs on kerännyt uuden 2,5 miljoonan euron rahoituksen. Measurlabsin alusta mahdollistaa yrityksille sujuvan laadunvarmistuksen ja tarvittavat testit tutkimus- ja kehitystyöhön. Rahoituskierrosta johti kansainvälinen aikaisen vaiheen sijoittaja VentureFriends ja mukana olivat myös aiemmat sijoittajat Lifeline Ventures, Tesi ja Curus. Uuden rahoituksen myötä Measurlabs laajentuu kunnianhimoisesti uusiin maihin osana kansainvälistymisstrategiaansa.
Kukkopoikaset ovat munijakanojen tuotannossa hyödyttömiä, joten ne tapetaan pian kuoriutumisen jälkeen. Käytäntöön saattaa tulla muutos, sillä on kehitetty teknologia, joka…
Joukko Lundin ja Örebron yliopistojen sekä Chalmersin teknisen yliopiston elintarvike- ja ravitsemustieteiden tutkijoita antoi toukokuun lopussa julkilausuman, jonka mukaan ultraprosessointi-termin…
Pitkät toimitusketjut ja tuonnin varassa oleminen ovat kriisitilanteissa riskejä ruokaturvalle.
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.