Uuden lihan airuet

Eläinvalkuaisen tuotanto on murroksessa. Eläintuotantoon kaivataan uusia vaihtoehtoja eettisten ja ympäristökysymysten vuoksi. Maailmalla on perustettu monia startup-yrityksiä, jotka kehittävät uusia lihan, maidon, kananmunan, kalan tai ylipäätään proteiinien tuotantomuotoja. Erityisen monia yrityksiä on Israelissa.

Kaikki yritykset korostavat tuotteidensa antibiootittomuutta – mikä ei Suomessa ole erityisen suuri ongelma. Yrityksiin on sijoitettu runsaasti riskirahaa, erityisesti USA:ssa. Arvioiden mukaan sijoitusten määrä ylittää miljardi dollaria. Monet elintarvikealan julkaisut, kuten Food Navigator ja New Food Magazine ennakoivat suurta muutosta, ellei peräti vallankumousta liha-alalle seuraavien viiden vuoden sisällä.

Soluviljelmässä tuotetulla lihalla ei ole elintarviketurvallisuushyväksyntää USA:ssa eikä Euroopassa. Moni yritys kokee, että hyväksynnän puute aiheuttaa epävarmuutta kaupalliseen lanseerauksen aikatauluun. Singapore hyväksyi ensimmäisenä reaktorissa tuotetun kananuggetin myyntiin viime vuonna.

Suomessa lihan vaihtoehtoista tuotantoa ei ole tutkittu, eikä startup-yrityksiä ole syntynyt. Kananmunan valkuaisen ja kahvin tuotantoa sen sijaan tutkitaan VTT:llä. Siellä on jo ennestään osaamista kasvisolujen tuotannosta. Solar Foods kehittää uuden valkuaisen tuotantoa fermentaatiolla hiilidioksidista ja typpilähteestä.

Seuraavassa on poimintoja lihan tuotantoa kehittävistä yrityksistä.

Aleph Farms

Israelilainen Aleph Farms on biologi ja elintarvikeinsinööri Didier Toubianin, Strauss Groupin ja israelilaisen Technionin yliopiston vuonna 2017 perustama yritys. Solumassaa kasvatetaan erityisessä matriisissa 3–4 viikkoa, jotta saadaan aikaan normaalia pihviä muistuttava kolmiulotteinen tuote. Alephin tietotaito vaikuttaa olevan juuri tuossa matriisissa, jolla avulla lihaan saadaan kasvatettua myös rasvaa, tukikudosta ja verisuonistoa. Koko yhdistelmän kasvatus on ollut suuri ongelma näihin asti.

Yksi yritykseen sijoittaneista on yhdysvaltalainen näyttelijä Leonardo di Caprio.

aleph-farms.com

BlueNalu

Kalifornian San Diegossa sijaitseva BlueNalu kehittää kalan solumassan viljelyä tavoitteenaan tuottaa useiden uhanalaisten lajien, kuten tonnikalan lihaa. Yritys ilmoitti vastikään, että sen tuottama keltapyrstöpiikkimakrillin liha on samanlaista ja käyttäytyy ruuan valmistuksessa samoin kuin kala. Yritys on saanut viime vuonna 20 miljoonan dollarin rahoituksen.

Pääsijoittajina ovat saudiarabialainen KBW Ventures, hollantilainen eläinrehuyritys Nutreco ja tuotekehitysyhtiö Griffith Foods.

bluenalu.com

Finless Foods

Myös Finless Foods toimii Kaliforniassa ja kehittää uhanalaisen sinievätonnikalan lihan tuotantotekniikkaa. Tämän tonnikalan tuottaminen kasvattamoissa ei onnistu, minkä vuoksi kehitetään soluviljelytekniikkaa matriisia käyttäen. Yritys on myös kehittänyt kasviraaka-aineesta tehdyn tonnikalan lihan jäljitelmän, joka tulee myyntiin ensi vuonna. Yrityksen ovat perustaneet biokemistit Michael Selden ja Brian Wyrwas.

finlessfoods.com

Mosa Meat

Mosa Meat on yksi alan tienraivaajista. Sen perustivat Hollannissa vuonna 2013 verisuonistoon erikoistunut lääketieteen tohtori Mark Post ja elintarviketeknologi Peter Verstrate Maastrichtin yliopistosta. He järjestivät samana vuonna Lontoossa tilaisuuden, jossa paistettiin ja maistettiin maailman ensimmäistä soluviljelyllä tuotettua hampurilaispihviä. Sen tuotantokustannus oli 250 000 euroa, ja rahoittajana oli Googlen perustaja Sergey Brin. Yrityksen tavoitteena on kehittää noin yhdeksän euron hintainen pihvi.

Viime vuodesta lähtien yritykseen on sijoitettu yli 150 miljoonaa dollaria. Sijoittajina ovat muun muassa luxemburgilainen Blue Horizon Ventures ja sveitsiläinen Bell Food Group, joka on saksalaisen lääkejätti Merckin sijoitusyhtiö sekä Leonardo di Caprio. Yrityksen tavoite on saada kaupallinen tuote markkinoille muutaman vuoden sisällä. Henkilökuntaa on yli 100. Yritys on onnistunut kehittämään tuotantoprosessia niin, ettei naudan sikiöhormonia (BFH) enää tarvita solujen kasvutekijänä.

mosameat.com

Upside Foods

Berkeleyssä Kaliforniassa sijaitsevan yrityksen perustivat sydänlääkäri Uma Valeti ja solubiologi Nicholas Genovese vuonna 2015, ja se tunnettiin aiemmin nimellä Memphis Meats. Mosa Meatin tavoin se käyttää eläinten lihassoluja lihatuotteiden, kuten kananugettien ja lihapullien tuotantoon. Erikoisuutena on ankan- ja kananliha. Ensimmäiset tuotteet tehtiin vuonna 2017.

Yhtiön viime vuoden sijoituskierros toi 160 miljoonan dollarin rahoituksen, jolla on tarkoitus rakentaa pilottituotantolaitos. Rahoittajina ovat muun muassa Microsoftin Bill Gates ja Virginin Richard Branson sekä elintarvikeyritykset Cargill ja Tyson Foods.

Yrityksen tavoite on täydellinen eläimettömyys niin, ettei viljelyn kantasolujakaan tarvitse enää ottaa eläimestä. Ensimmäisten tuotteiden pitäisi olla markkinoilla USA:ssa vielä tänä vuonna.

upsidefoods.com