Yhdessä yhteisön kanssa 

Tietoisuus tuotannon vastuullisuuskysymyksistä kasvaa. Tämä heijastuu myös lainsäädäntöön: EU:n yritysvastuudirektiivi tulee jatkossa velvoittamaan yrityksiä huolellisuuteen tuomiensa raaka-aineiden ja tuotteiden alkuperän selvittämisessä. Direktiivin odotetaan tulevan voimaan jo tämän EU-parlamentin kaudella. 

Tuotteiden alkuperän todentaminen ei ole helppoa etenkään, kun hankintaketju on monipolvinen ja ulottuu kauas. Toisissa maissa ihmisoikeusriskejä myös on enemmän kuin toisissa.  

Kansainvälinen Reilu kauppa julkaisi vastikään yhdessä viljelijöiden kanssa koostetun riskikartan, joka kertoo Reilun kaupan järjestelmään kuuluvien raaka-aineiden ja maiden ihmisoikeus- ja ympäristöasioista. Kartalla on tietoa kaikista maista, joissa Reilu kauppa toimii, sekä raaka-ainekohtaista tietoa kahvin, kaakaon, banaanien, viinirypäleiden ja hunajan tuotantoon liittyvistä riskeistä. Se täydentyy kevään aikana kattamaan kaikki Reilun kaupan piiriin kuuluvat raaka-aineet. 

– Kartta toimii yrityksille työkaluna vastuullisuustyöhön. Sen avulla voi hahmottaa vakavimmat riskit ja suunnitella korjaavia toimenpiteitä, Reilu kauppa ry:n kumppanuuspäällikkö Maija Lumme sanoo. 

Koulutusta viljelijöille ja lapsille 

Moni kaukaa raaka-ainetta hankkiva yritys on aloittanut vastuullisuustyön jo kauan sitten. Fazerin vastuullisen hankinnan johtaja Kaisa Mattson kertoo, että Fazerin työ sosiaalisten kysymysten parissa alkoi jo parikymmentä vuotta sitten. Kaakaoalan kansainväliseen yhteisöön World Cocoa Foundationiin (WCF) Fazer liittyi vuonna 2005, ja omia kaakao-ohjelmia yrityksellä on ollut reilut kymmenen vuotta. 

– Vuonna 2009 asetimme itsellemme ensimmäisen vastuullisuustavoitteemme, jonka mukaan vuonna 2017 kaiken hankkimamme kaakaon tuli olla vastuullista. Tämä toteutui aikataulussa, Mattson kertoo. 

Fazerin kaakaosta tuli vuonna 2022 viljelijäohjelmien kautta 59 prosenttia ja sertifiointijärjestelmien kautta 41 prosenttia, josta 37 prosenttia oli jäljitettävää. Tavoite on, että vuoteen 2027 mennessä kaikki vastuullinen kaakao on myös jäljitettävää. 

Fazerin omat ohjelmat sijoittuvat Norsunluurannikolle, Nigeriaan ja Equadoriin. Norsunluurannikolla yhteistyö alkoi jo WCF:n ohjelmassa, ja Fazer on sittemmin keskittänyt ostojaan samalle alueelle. Nigerian ja Equadorin ohjelmat aloitettiin vuonna 2009.  

Perusajatuksena sosiaalisissa ohjelmissa on viljelmän tuottavuuden parantaminen. Se johtaa viljelijän tulotason nousemiseen ja sen kautta terveyden ja koulutustason paranemiseen. 

– Viljelijöitä on koulutettu käyttämään parempia viljelymenetelmiä ja esimerkiksi tekemään turvallisesti ruiskutuksia, joita kaakaon homeen torjumiseksi on pakko tehdä. Naisille on tarjottu mikrolainoja, joiden turvin he voivat perustaa sivutoimisia pienyrityksiä, Mattson kertoo. 

Periaatteisiin kuuluu myös, että lapset eivät tee töitä, vaan käyvät koulua. Norsunluurannikolla ensimmäinen sosiaalinen panostus olikin koulun rakentaminen viljelijöiden lapsille. 

Myös tuotannon ympäristövaikutuksia seurataan. Fazerin ohjelmiin osallistuvien tilojen on oltava merkittynä kartalle ja rajattuja siten, ettei viljely ulotu suojelualueen rajavyöhykkeelle. Tätä voidaan valvoa GPS-teknologian avulla. Tilat ovat pieniä, kooltaan 1–4 hehtaarin luokkaa. 

– Kaakao on viidakon varjokasvi. Olemme antaneet viljelijöille korkeammaksi kasvavien varjopuiden taimia. Nämä voivat olla esimerkiksi hedelmäpuita, joista viljelijä saa muutakin hyötyä itselleen, Mattson kertoo. 

Jäljitettävyys keskiöön 

Tuotanto-olosuhteita tarkkailevat sekä toimittajien edustajat, Fazerin omat työntekijät että kolmannen osapuolen auditoijat. Kaisa Mattson kävi itse joulukuussa Norsunluurannikolla tutustumassa viljelmiin ja viljelyalueeseen.  

– Alueella on suuria ongelmia infrastruktuurissa. Esimerkiksi tiet ovat erittäin huonoja. Infrakysymykset pitäisi ratkaista yhteistyössä paikallisen johdon kanssa, Mattson sanoo. 

Hänen mukaansa infrakysymys on etenkin Afrikan haaste. Nigeriassa ja Norsunluurannikolla tiestön kunnon kaltaisissa perusasioissa on suuria puutteita. Se vaikuttaa myös sosiaalisiin oloihin: jos tiet ovat huonot, pääsevätkö kaukana koulusta asuvat viljelijöiden lapset kouluun? 

Mattsonin mukaan Fazer pyrkii kasvattamaan omia viljelijäohjelmiaan, sillä sertifiointijärjestelmät sallivat niin sanotun massataseen, joten tuotteen alkuperä ei ole täysin jäljitettävissä.  

– Tavoitteemme on päästä siihen, että kaikki käyttämämme kaakao olisi jäljitettävää. Suurin osa suklaataloista pyörittää omia viljelyohjelmiaan juuri jäljitettävyyden vuoksi, Mattson kertoo. 

EU:n mahdollisesti vielä tänä vuonna voimaan tulevan metsäkatoregulaation mukaan raaka-aineen markkinoille tuojan on vastattava siitä, ettei tuotannossa ole tuhottu metsää. Tämä vaatii valvontaa ja valvontamenetelmien kehittämistä. 

– Ohjelmien on oltava hyvin ohjattuja. Olisi naiivia odottaa, että köyhät viljelijät toimisivat toivotusti ilman ohjausta. 

Fazer on tehnyt avauksen myös kaakaon soluviljelyn suuntaan, eniten ilmastosyistä. Ilmastonmuutos voi vaikuttaa kaakaon tuotantoon, ja joka tapauksessa viljelystä syntyy suuri hiilijalanjälki. Fazer on liittynyt YK:n ja WWF:n luotsaamaan, yksityiselle sektorille suunnattuun Science Based Target Initiative -aloitteeseen, jonka puitteissa muun muassa selvitetään, miksi näin on ja mitä asialle voisi tehdä. Soluviljelyn aika on joka tapauksessa kaukana tulevaisuudessa. 

– Enkä tiedä, onko myöskään reilua viedä viljelijöiden työtä pois, Mattson pohtii. 

Vastuullisin ei ole halvin 

Tofua valmistavan Jalofoodsin raaka-aine on nykyisin lähes lähituotantoa. Toimitusjohtaja Jouko Riihimäki kertoo, että yrityksen käyttämä luomusoija on vuodesta 2019 alkaen tuotu EU-alueelta, Itävallasta. Tätä ennen yritys hankki soijaa Brasiliasta, ja käytössä olivat luomu- ja Reilun kaupan sertifikaatit.  

– Tunnustetut sertifikaatit ovat pienelle toimijalle käytännössä paras tapa varmistaa ihmisoikeuksien toteutuminen. Luomu ja reilu kauppa osoittautuivat oikein hyviksi, Riihimäki sanoo. 

Soijan maine ei ole kovin hyvä. Siihen liitetään Riihimäen mukaan jo vanhentuneita mielikuvia rehusoijan bulkkituotannosta ja sademetsien kaatamisesta. Soija on kuitenkin eräs maailman tärkeimmistä viljelykasveista, ja sen vienti on monelle kehittyvälle maalle tärkeä vientitulojen lähde.  

– On ymmärrettävä, että politiikka on kehittyvissä maissa aivan erilaista kuin meillä. Kun ei ole maataloustukijärjestelmää turvana, viljelijä on täysin riippuvainen sadon myyntituloista.  

Jalofoodsin kumppaneina toimineet soijatilat olivat pieniä, pinta-alaltaan puolesta viiteen hehtaaria, ja sijaitsivat Lounais-Brasiliassa kolmentuhannen kilometrin päässä Amazoniasta. Kumppanuudet olivat pitkäaikaisia. Auditoinnit hoituivat sertifikaattijärjestelmien kautta, mutta myös omia vierailuja tuotantoalueille tehtiin. 

Siirtymää eurooppalaiseen soijaan suunniteltiin yrityksessä pitkään, sillä myös raaka-aineen laatu ja lajikkeen riittävä proteiinipitoisuus ovat tuotannolle tärkeitä. Suuria eurooppalaisia soijantuottajia ovat monet EU:n ulkopuoliset maat kuten Venäjä, Ukraina, Serbia ja Moldova.  

Reilun kaupan sertifikaatti ei ole käytössä Euroopan alueella, joten EU-maat tuntuivat ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta parhailta kumppaneilta. EU valvoo työvoiman väärinkäyttöä, ja myös kolmannen sektorin organisaatiot sekä valveutuneet kuluttajat seuraavat aktiivisesti tilannetta. 

Ihmisoikeuksia kunnioittava hankinta on käytännössä tarkoittanut sitä, että raaka-aine maksaa enemmän.  

– Vastuulla on hintansa. Jos tuote on liian halpa, jossain on oikaistu. Yritykselle vastuullinen toiminta on tulevaisuusinvestointi, Riihimäki sanoo. 

Yhdessä paikallisten kanssa 

Pauligin liiketoiminnassa vastuullisuuden tavoitevuotena on 2030. Vastuullisuuspäällikkö Seija Säynevirta kertoo, että tuolloin 70 prosentin yrityksen liikevaihdosta on määrä tulla ihmisoikeuksien ja ilmaston kannalta vastuullisesti tuotetuista tuotteista. Kaikkien riskialueilta tulevien raaka-aineiden tulee tuolloin olla vastuulliseksi varmennettuja. 

– Keinovalikoimamme noihin tavoitteisiin pääsemiseksi on laaja ja sitä kehitetään jatkuvasti. Ostamme sertifioituja raaka-aineita, teemme omia auditointeja ja meillä on monia kehitysohjelmia. Esimerkiksi kaiken ostamamme kahvin alkuperä ja vastuullisuus on jo nyt kolmannen osapuolen varmentamaa ja etenemme myös mausteiden hankinnassa samaan suuntaan, Säynevirta kertoo. 

Yhteistyö on Säynevirran mukaan tärkeä osa ihmisoikeustyötä. Hankinnassa Paulig panostaa pitkäaikaisiin toimittajasuhteisiin ja yhteistyöhön arvoketjun kumppanien kanssa. Kun hankintaketjut ovat pitkiä, on myös voitava seurata, miten toiminta kehittyy ketjun alkupäässä. Hyvät yhteydet toimijoihin tuotantoalueilla auttavat. 

Paulig hankkii kahvia muun muassa Brasiliasta, Nicaraguasta, Costa Ricasta ja Kolumbiasta sekä Itä-Afrikan maista. Mausteita hankitaan Intiasta, jossa kumppanina on Pelastakaa Lapset -järjestö. 

Kahvinviljelyalueilla Pauligilla on omia ohjelmia. Niiden sisältö suunnitellaan yhteistyössä paikallisen yhteisön kanssa heidän tarpeistaan käsin. Lähtökohtana on, että viljelyn on oltava viljelijälle kannattavaa ja toiminnan on tuettava koko yhteisön hyvinvointia. 

Ohjelmiin voi kuulua esimerkiksi agronomipalveluita viljelijöille, työturvallisuuden parantamista tai lasten koulunkäynnin tukemista. Paikallisyhteisön osallisuus ja omistajuus on tärkeää. Esimerkiksi Nicaraguassa Paulig yhdessä tuottajakumppaninsa kanssa kunnosti koulun vesihuollon, ja koulun vanhempaintoimikunta sitoutui pitämään sitä yllä jatkossa. 

Ohjelmien vaikuttavuutta seurataan ulkopuolisen auditoijan avulla. Seurannassa varmistetaan Pauligin omien eettisten periaatteiden täyttyminen ja se, että ohjelmassa toimitaan yhdessä sovitulla tavalla yhteisön hyvinvointia edistäen. 

Tiedon jakaminen auttaa 

Tiedon avoin jakaminen voi säästää raportointityöstä resursseja yhteisöissä tehtävään konkreettiseen työhön. Tiedon jakamisen yhteistyö toimii Säynevirran mukaan järjestötasolla hyvin. Paulig kuuluu kestävää liiketoimintaa edistävään Amfori-järjestöön, jonka yhteistyöalustalla on erilaisia työkaluja ja esimerkiksi auditointitietoja. Tieto hyvistä toimintatavoista liikkuu myös Coffee & Climate -organisaation avoimen tietopankin kautta. 

Avoimuutta voisi kuitenkin edelleen lisätä. Säynevirta toivoisi, että myös valtioita saataisiin mukaan jakamaan riskikartoitusten tuloksia tai ilmastoon liittyvää dataa.  

Tuleva EU-lainsäädäntö velvoittaa yrityksiä riittävään huolellisuuteen tuotteen alkuperästä raportoinnissa. Tämä edellyttää raportointia myös ketjun alkupäässä. 

– Kannatamme tämän lainsäädännön voimaantuloa, mutta toivomme, ettei pienviljelijöille tule kohtuutonta raportointitaakkaa. On tärkeää, että he saisivat aikaa ja tukea tähän työhön. Jos heitä ei tueta, se voi pudottaa heidät globaalista kaupasta ja vaikuttaa näin miljoonien ihmisten toimeentuloon. 

Säynevirta korostaa, että ilmastotyö ja ihmisoikeustyö kietoutuvat yhteen. On arvioitu, että ilmastonmuutoksen vuoksi vuonna 2050 jopa puolet nykyisistä kahvinviljelyalueista ei enää sovellu kahvintuotantoon. Lisäksi kasvitaudit lisääntyvät, mikä voi johtaa sadon menettämiseen.  

– Mistä viljelijät silloin saavat elantonsa? Joutuvatko he muuttamaan? Yhteisöä voi auttaa esimerkiksi hankkimalla sopeutuvampia kahvilajikkeita tai tarjoamalla mahdollisuutta mikrolainoihin vaikkapa lannoitteiden hankintaan tai elinkeinojen monipuolistamiseen. 

Satoja auditointeja vuodessa 

Kaupan alalla vastuullisuustyö koskee hyvinkin monia tuotteita ja tuoteryhmiä. Keskon päivittäistavarakaupan vastuullisuusjohtaja Timo Jäske kertoo, että K-ryhmässä työ keskittyy kohonneen riskin maista tuleviin tuotteisiin.  

– Eettiseen ohjeistukseemme kuuluu ihmisoikeuksien kunnioittaminen, ja edellytämme sitä myös yhteistyökumppaneiltamme. Kansainväliset puolueettomat auditoijat tekevät säännöllisesti tavarantoimittajiemme tehtailla auditoinnin, jossa tutkitaan muun muassa työoloja. Auditointeja tehdään vuosittain useita satoja, eikä riskimaista tule meille uutta tavarantoimittajaa ilman läpäistyä auditointia, Jäske kertoo. 

Sen sijaan jos puutteita ilmenee seuranta-auditoinnissa, alihankkijalle annetaan mahdollisuus korjata havaitut puutteet. Silloin tällöin puutteita ei pystytä korjaamaan, jolloin yhteistyö lopetetaan; vuonna 2021 kumppanuuksia päättyi viisitoista. 

EU:n yritysvastuudirektiivi edellyttää toimia ennen kaikkea suurilta yli 250 työntekijän yrityksiltä, mutta tietyillä riskialoilla myös keskisuurilta. Pienetkin yritykset saattavat joutua lain vaatimusten kanssa tekemisiin kumppaneiden kautta, muistuttaa Reilu kauppa ry:n Maija Lumme. Hän tekee parhaillaan pienille ja mikroyrityksille suunnattua opasta yritysvastuudirektiivin huolellisuusvelvoitteesta. 

Lumpeen mukaan ”iso laiva on kääntymässä” vastuullisuustyössä. Moni yritys tekee jo enemmän kuin lait velvoittavat, ja yritysten vastuullisuusviestintä on yleistynyt. Lainsäädäntö esimerkiksi Saksassa on jo lähellä tulevaa yritysvastuudirektiiviä. 

Puheeksi ottamisen kulttuuri on vahvistunut, mikä edesauttaa sitä, että ongelmia ei peitellä vaan niitä pyritään korjaamaan. Nykyaikaa on vuoropuhelu tuottajayhteisöjen kanssa ja sen ymmärtäminen, ettei yksittäinen projekti ratkaise suuria ongelmia, vaan vastuullisuustyön on oltava pitkäjänteistä. 

– Kestävän liiketoiminnan suunnittelussa on ajateltava pitkälle. Vastuullisuustyö voi vaikuttaa siihen, onko raaka-ainetta ylipäänsä saatavilla tulevina vuosina, Lumme sanoo.