Rehustuksella tärkeä merkitys lihan ympäristövaikutuksiin 

Lihantuotannon ympäristövaikutukset muodostuvat pääosin rehujen viljelystä ja niiden käytöstä.

Yksimahaisilla rehujen viljelyn päästöt muodostavat merkittävän osan lihan ympäristövaikutuksista. Märehtijöillä taas ruuansulatuksen päästöt voivat olla suuremmat kuin rehujen viljelyn.  

Myös lantavarastot voivat olla merkittävä kasvihuonekaasujen lähde. Huomattavasti vähemmän päästöjä syntyy kuljetuksista, karjasuojien sähkönkulutuksesta, vähittäiskaupasta ja ruoanvalmistuksesta.  

Tyypillisesti rehujen ympäristövaikutusten elinkaariarviointi tehdään ilmastovaikutuksista. Lisäksi voidaan tarkastella esimerkiksi rehevöittävää tai happamoittavaa vaikutusta, maankäyttöä ja vesiniukkuusvaikutuksia.

Rehujen elinkaariarviointiin perehtynyt Luonnonvarakeskuksen tutkija Sanna Hietala kertoo, että elinkaariarviointimenetelmällä on tutkittu suomalaisen sianlihan ja broilerinlihan ilmasto- ja vesiniukkuusvaikutuksia. Nautapuolella on tutkittu ilmasto-, rehevöitymis- ja happamoitumisvaikutuksia. Vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen kiinnostavat, mutta standardoitujen arviointimenetelmien puute hidastaa niiden sisällyttämistä elinkaariarviointitutkimuksiin.  

Naudoille nurmea 

Noin 50–60 prosenttia kasvavien lihanautojen ravinnosta on kuiva-ainepitoisuuden perusteella laskettuna karkearehua kuten nurmisäilörehua. 

Nurmi on ainoa monivuotinen ja jatkuvakasvuinen rehukasvi. Luonnonvarakeskuksen nurmiviljelyyn ja nautakarjaan erikoistunut johtava tutkija Perttu Virkajärvi luettelee monia nurmen edullisia ominaisuuksia. Sen monivuotisuus vähentää maanmuokkausta, sillä maa pysyy kasvipeitteisenä ympäri vuoden. Tämä vähentää maaperän ilmasto- ja ravinnepäästöjä. 

Nurmen kasvusto ja juuristo suojaavat maata tiivistymiseltä ja pitävät ravinnehuuhtoumat vähäisinä. Juuristo sitoo hiiltä maahan enemmän kuin yksivuotiset kasvit ja syöttää sitä maaperämikrobeille, jotka louhivat ravinteita kasvien käyttöön. 

Nurmiviljelyn jälkeen typpilannoituksen tarve pellolla on usein pienempi kuin yksivuotisten kasvien jälkeen, koska nurmia lannoitetaan karjanlannalla. Nurmipalkokasvit kuten apilat sitovat maaperään enemmän typpeä kuin yksivuotiset palkokasvit. Nurmea voi myös viljellä sellaisillakin paikoilla, joilla viljelyolosuhteet ihmisravinnolle eivät ole suotuisat. 

Karkearehun lisäksi naudat syövät väkirehua, josta ne saavat energiaa ja valkuaista, sekä kivennäisaineita. Väkirehun pääraaka-aineita ovat ohra ja kaura, ja siinä voidaan hyödyntää myös leipäviljaksi kelpaamaton osa viljasta, mylly- ja panimoteollisuuden sivujakeita sekä rypsiä ja rapsia.  

– Iso ero eurooppalaiseen naudanlihantuotantoon on se, että rehuomavaraisuutemme on suuri ja rehut tuotetaan ja kulutetaan pääsääntöisesti samalla tilalla. Tällöin ravinneylijäämät peltohehtaaria kohden eivät ole meillä yhtä suuria kuin globaalissa toiminnassa, Virkajärvi huomauttaa. 

Rypsiä ja rapsia tuodaan muualta Euroopasta, sillä kotimaisen raaka-aineen kilpailukyky ja saatavuus on heikko. Myös kivennäis- ja hivenaineiden saanti nojaa tuontiin. 

– Ympäristön kannalta suuri etu on, ettei soijaa käytetä Suomessa nautojen rehuna, Virkajärvi painottaa. 

Ohra on olennainen sikojen ruokinnassa     

Nautoihin verrattuna yksimahaiset syövät paljon viljaa. Kotimainen ohra ja ohrajakeet kattavat noin 70 prosenttia, vehnä ja sen sivuvirrat noin yhdeksän ja härkäpapu ja herne noin viisi prosenttia lihasikojen kuiva-aineena määritetystä rehusta. Vilja ja palkokasvit viljellään tiloilla tai ne tulevat rehuntuottajilta.  

Suomessa sikojen ruokinnan erityispiirre on elintarviketeollisuuden sivuvirtojen laaja hyödyntäminen. Esimerkiksi etanolituotannosta tulevalla ohrajakeella on merkittävä rooli. Meijerisivuvirrat, kuten hera, ja mäski kattavat muutaman prosentin ruokinnasta.  

Rehujen tuontiraaka-aineista olennaisimpia ovat soija, esiseokset, rypsirouhe ja -öljy sekä auringonkukansiemenet. Suomessa lihasikojen rehustuksessa käytetään hyvin vähän soijaa verrattuna muuhun Eurooppaan. 

Broilereille soijaa ja vehnää 

Broilereiden ruokinnassa vehnä, kaura ja soija ovat tärkeimpiä raaka-aineita. Vehnä muodostaa noin puolet, kaura neljänneksen ja soija alle viidenneksen broilereiden rehustuksesta.  

Soija on olennainen ainesosa, jotta lihaa pystytään tuottamaan nykyisellä tehokkuudella. Hietala muistuttaa, että soijan viljely aiheuttaa broilerintuotannossa suurimman ympäristökuormituksen.  

Soijan suuret ilmasto- ja biodiversiteettivaikutukset johtuvat viljelymaan käytöstä metsäkadosta kärsivillä alueilla kuten Brasilian Amazonilla. Suomessa soijanhankintaa on suunnattu sertifioituun soijaan ja Pohjois-Amerikkaan, mutta siellä soijanviljelyllä on vesiniukkuusvaikutuksia.  

Broilerin kyky hyödyntää rehua vaikuttaa myös lihantuotannon päästöihin lannan laadun kautta. Broileri hyödyntää rehun niin tehokkaasti kasvuun, että lannan typpipäästöt jäävät hyvin alhaisiksi.   

Luonnonvarakeskuksessa tutkitaan hitaammin kasvavan broilerin ympäristövaikutuksia SlowBro -hankkeessa.  

– Hitaammin kasvavan eläimen rehunkäyttö per tuotettu lihakilo tulee kasvamaan ja ilmastovaikutukset todennäköisesti nousemaan, Hietala pohtii. 

Hidaskasvuisen linjan käyttö on usean länsimaalaisen hyvinvointi- ja laatumerkinnän kriteerinä. Hankkeen tavoitteena on selvittää, miten hidaskasvuisten broilereiden tuotantoon siirtyminen vaikuttaisi tuotantoon, talouteen, eläinten hyvinvointiin ja ympäristövaikutuksiin. 


Naudan tuotannolla Suomessa useita etuja 

Vuonna 2023 valmistunut Luonnonvarakeskuksen raportti Synteesi suomalaisen nautakarjatalouden kestävyydestä esittää Suomen nautakarjatalouden vahvuuksia ja kehityskohteita.  

Suomen olosuhteet sopivat nurmiviljelyyn, ja siksi nautakarjatalouden merkitys on ollut Suomessa suuri. Maaperän ympäristövaikutusten ja luonnon monimuotoisuuden kannalta monivuotiset nurmet ja nautakarjatalous ovat parempi vaihtoehto kuin jatkuva yksivuotisten kasvien viljely. 

Raportin mukaan naudanlihantuotantomme kasvihuonekaasupäästöt sekä päästöjen intensiteetti ovat 30 vertailumaan parhaimmistoa. Tätä selittää suhteellisen matala eläintiheys, joka vaikuttaa suoriin ilmasto- ja vesistövaikutuksiin, resurssien tehokas käyttö, naudanlihan saanti lypsykarjasektorilta, lypsykarjan korkea perinnöllinen taso ja jalostus.  

Kehitettäviä osa-alueita ovat eläinten hyvinvoinnin parantaminen, tuotannon taloudellinen kestävyys ja kiertotalouden vahvistaminen. 

Leino M ym. (toim.) 2023. Synteesi suomalaisen nautakarjatalouden kestävyydestä: Synteesiraportti. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 7/2023. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 123 s 



Globaalit ongelmat eivät aina päde Suomen nautatuotannossa 

Luonnonvarakeskuksen Perttu Virkajärvi muistuttaa, että nautakarjantuotannon globaalit negatiiviset ympäristövaikutukset eivät aina suoraan päde Suomen olosuhteissa.  

Muualla Euroopassa pohjaveden nitraattipitoisuus on paikoin hyvin korkea, ja yksi syy tähän on nautakarjatalous. Suomessa ravinteiden käyttöä säädellään muun muassa nitraattiasetuksella, ja eläintiheys on pieni. Siksi pohjavedet eivät ole vaarantuneet nautakarja-alueillakaan.   

Nautatuotanto vaatii paljon vettä. Suomessa rehunviljelyn vedenkäyttö perustuu sadantaan, eli tuotannossa ei käytetä pohjavettä kuten kuivilla alueilla. Virkajärvi toteaa, että juuri vesi-intensiivisyyden takia nimenomaan Suomessa kannattaisi tuottaa nautoja.  

Suomen naudantuotannossa Virkajärvi mainitsee vaikeimmiksi ongelmiksi ilmastopäästöt ja vesistöjen rehevöitymisen. Ilmastopäästöjä syntyy erityisesti turvemailla kasvatetusta rehusta. Rehevöityminen johtuu herkistä vesistöistä, aiemmasta voimakkaasta fosforilannoituksesta ja eroosioherkistä savimaista. Ilmaston muuttuessa talvet leudontuvat ja talvisateet yleistyvät, mikä lisää ravinteiden huuhtoutumista.   

Virkajärven mukaan perinnebiotooppien laidunnusta voisi lisätä. Maanalaista biodiversiteettiä ei useinkaan huomioida luonnon monimuotoisuuslaskelmissa, mutta nurmiviljelyyn liittyvä kyntämättömyys ja karjanlanta edistävät esimerkiksi lierojen esiintymistä. 

Virkajärvi muistuttaa, että kasvituotteiden käyttö ravinnoksi on kiistattomasti tehokkaampaa kuin nautakarjan kasvattaminen ihmisravinnoksi. Toisaalta nurmi sopii hyvin Suomen ilmastoon ja taloudellisesti kannattavia viljelykasvivaihtoehtoja on vähän.