Tutkimus toteutettiin koe-eläimillä, joista osalle annettiin runsasrasvaista länsimaista ruokaa neljän kuukauden ajan. Tähän ruokaan osalle lisättiin kymmenen prosenttia joko kauran tai rukiin kuituja.
Suomalainen herne on arvotuote, jonka viljelyssä on kaiken osuttava kohdalleen. Pitkistä ja valoisista Suomen kesäpäivistä makunsa saava herne on kansainvälisesti…
LUT-kauppakorkeakoulussa tutkitaan parempia pakkausratkaisuja innovaatioiden kaupallistamisen ja liiketoimintamallien näkökulmasta. Koronapandemia räjäytti noutoruoan ja yksittäispakatun ruoan kysynnän Suomessa ja koko Euroopassa.…
Vuonna 2019 julkaistu Broilerintuotantolaitoksen jätehuoltojärjestelmän kehittäminen -opinnäytetyö todisti, että jätehuollossa saattaa olla yllättävänkin paljon parannettavaa, kun asiaan paneudutaan. Sillä on…
Eläinsuojeluasiamiehen tehtävään Ruokavirastossa on nimitetty yhteiskuntatieteiden tohtori Saara Kupsala. Kupsala aloittaa määräaikaisessa virkasuhteessa 1.9.2020. Määräaikaisuus kestää 31.12.2023 saakka. Eläinsuojeluasiamiehen tehtävänä…
Lidl Plus -etusovellus on ollut ladattavissa 25.6. alkaen. Ensimmäinen vuorokausi on ylittänyt kaikki odotukset ja Lidl Plus on kerännyt peräti 75 000 rekisteröitynyttä käyttäjää. Lidl halusi etuohjelmansa digitaaliseen muotoon, jotta se olisi mahdollisimman helppo käyttää.
Kodeista kerätyn muovi- ja kartonkipakkausten määrä lisääntyi pääkaupunkiseudulla ja Kirkkonummella keväällä. Myös lasipakkausten ja pienmetallin määrä lisääntyi jonkin verran. Sekajätteen määrä sen sijaan väheni, joten kokonaisjätemäärä pysyi lähes samana viime vuoteen verrattuna.
VTT:n laskelman mukaan suomalaisen HK Ehta -naudanlihan hiilijalanjälki on 8,2 kg CO2e eläimen elopainokiloa kohden*. Naudanlihan hiilijalanjäljen eurooppalainen keskiarvo on 12,6 kg CO2e elopainokiloa kohden**, joten suomalainen HK Ehta -naudanliha on ilmaston kannalta selvästi parempi valinta. Hiilijalanjäljen laskennan ansiosta tunnemme suurimmat naudanlihan tuotannon päästölähteet ja jatkamme työtä ilmastovaikutusten pienentämiseksi.
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.