Vuorineuvos Reijo Karhisen kolumni Onko Suomi suunnannäyttäjä vai ajelehtija? (Kehittyvä elintarvike 2/2019) laittoi ajattelemaan. Vastahan parikymmentä vuotta sitten, noin 1998…
Proviisori Ville Koistisen väitöstutkimuksessa tehdyt metabolomiikka-analyysit osoittavat sekä ruisjuuren maitohappobakteerien että suolistobakteerien osallistuvan rukiin terveyttä edistävien ominaisuuksien syntyyn. Ruisleivän valmistuksessa käytettävä taikinajuuri…
Itä-Suomen yliopiston tutkimuksen mukaan kohtuullisen runsas kolesterolin saanti ruokavaliosta tai kananmuna päivässä ei ollut yhteydessä suurentuneeseen aivoinfarktin riskiin. Yhteyttä ei…
REKO-toimintamallin merkitys lähiruuan myyntikanavana säilyy tai jopa kasvaa tulevaisuudessa, mutta kasvu edellyttää toimintamallin ja tuottajien toiminnan kehittämistä.
Fazerin tutkimus- ja innovaatioyksikkö Fazer Labin tutkimustiimi on kehittänyt uusia valmistusmenetelmiä ja -aineita yhteistyössä fazerilaisten sekä tutkijoiden, yritysten ja yhteisöjen kanssa. Niitä ovat muun muassa vatsaystävällinen leipäsarja, fermentoitu kaurajäätelö ja menetelmä tuottaa kauran kuorista ksylitolia.
Kananmuna on monimuotoisin yksittäinen raaka-aine keittiössä. Sen voi valmistaa sellaisenaan keitettynä, paistettuna ja munakkaissa, mutta kananmunaa tarvitaan myös pastan, täytekakun…
Suosittujen ruokasienten välillä on merkittäviä eroja sekä ihmisaistein mitatuissa ominaisuuksissa että kemiallisten yhdisteiden pitoisuuksissa. Myös kuluttajien suhtautuminen sieniin on erilaista.…
Tehokas ja riskiperusteinen elintarvikkeiden viranomaisvalvonta on tärkeää kuluttajien terveyden suojelemisessa. Vaikuttavalla ja yhdenmukaisella valvonnalla turvataan myös elintarvikealan toimijoiden toimintaedellytyksiä ja…
Nykypäivänä syömisestä haetaan myös elämyksiä ja nautintoja, jotka täydentävät arkisia kokemuksia. Ruuasta on tullut myös väylä itseilmaisuun ja henkilökohtaisten arvojen…
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.