Kalatalouden toimialojen kannattavuus parani vuonna 2018 vesiviljely-yrityksiä lukuun ottamatta. Kalatalousyritysten tuotot olivat yhteensä 964 miljoonaa euroa ja ala työllisti 2 406 henkilötyövuotta. Jalostus ja kalakauppa ovat edelleen kalatalouden keskeisimmät toimialat, sillä tuotoista lähes 90 prosenttia syntyi kalanjalostuksessa sekä kalan tukku- ja vähittäiskaupassa. Nämä toimialat myös työllistivät lähes 80 prosenttia alan työvoimasta.
Pieneltäkin tuntuvalla teolla voi olla suuret vaikutukset. Ruokateknologiayritys Picadeli poisti salaattiannosten kertakäyttökulhosta gramman painoisen kerroksen PE-muovipinnoitetta, minkä seurauksena muovinkäyttö vähenee vuositasolla 42 tonnin verran. Selitys löytyy salaattibaarin kiihtyvän suosion luomasta valtavasta menekistä: Picadeli myi viime vuonna maailmanlaajuisesti 42 miljoonaa salaattiannosta.
Käsin leivottu, tuore leipä maistuu suomalaisille vuosi vuodelta enemmän, mutta alalla on vaikeuksia löytää riittävästi osaavia leipureita. Ympäri Suomea nopeasti kasvaneet Fazerin myymäläleipomot ovatkin alkaneet kouluttaa itse artesaanileipureita. Yrityksen järjestämä ammattikoulutus on nykypäivän Suomessa harvinaisuus, joka houkuttelee nuorten lisäksi myös motivoituneita alanvaihtajia.
Fazerin Myllyn toimitusjohtajan tehtävästä elokuun lopulla eläköitynyt Pekka Mäki-Reinikka toteaa, että viljateknologia tuntui omalta alalta heti ensimmäisenä opiskeluvuotena. Takana on…
Atrian broileriketjussa on otettu merkittävä askel kohti täysin kotimaista rehua. Loppuvuonna 2019 suomalaisen rehuherneen osuus ohitti ensimmäistä kertaa soijarouheen broilerien rehussa. Tänä vuonna kotimaisen rehuherneen osuus nousee noin 13 prosenttiin, kun taas soijan osuuden arvioidaan laskevan alle kymmeneen prosenttiin.
Suomalaisten alkoholin kokonaiskulutus laski viime keväänä koronaepidemian ensimmäisen aallon ja siihen liittyvien rajoitustoimien aikana, arvioi THL. THL arvion mukaan kokonaiskulutus oli huhti–kesäkuussa 2020 noin 10 prosenttia pienempi kuin vastaavana aikana edellisvuonna.
Jyväskylän yliopiston apulaisprofessori Lotta-Riina Sundberg kehittää tutkimusryhmänsä kanssa hoitokeinoa tuotantotappioita aiheuttavaan kalatautiin. Ryhmä tutkii, miten faageja voidaan hyödyntää viljelykalojen kivuliaita…
Kotimaiset kalat ja niiden sivuvirrat kannattaisi hyödyntää täysimääräisesti monenlaisina arvotuotteina.
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.