Kalatoimialan monet ulottuvuudet

Jokaisella suomalaisella on jonkinlainen henkilökohtainen suhde kalaan. Varttuneella polvella se pohjautuu ennen kaikkea harrastus- ja kotitarvekalastukseen. Aiemmin kala oli myös vahvasti sesonkituote, silakkaa, muikkua ja silliä myöten. Nykyisin kalaa on kuluttajalle käytännössä aina tarjolla omassa ruokakaupassa, ja se on lähes poikkeuksetta ainakin jossain määrin jalostettua.

Suomessa, Norjassa tai Ruotsissa kasvatettu kirjolohi tai merilohi on vallannut leijonanosan markkinoista. Lohi on hyvää, helppoa valmistaa ja syödä sekä yllättävän edullista arkiruuaksikin. Muun arvokalan, kuten kuhan, siian ja ahvenen menekki korostuu viikonloppuisin ja ravintoloissa. Pakastetun ja purkitetun kalan osuus sen sijaan on Suomessa selvästi pienempi kuin useimmissa muissa maissa.

Silakka oli eniten syöty kalamme vielä 30 vuotta sitten, mutta nyt sen osuus on pudonnut muutamaan prosenttiin. Silakka (ja kilohaili) on silti noin 100 000 tonnin kalastussaaliineen ylivoimaisesti pyydetyin kalamme. Se on tärkeä rehuraaka-aine turkistaloudelle ja kirjolohen ns. Itämerirehuihin. Silakan ja muutaman muunkin vajaasti hyödynnetyn kalan ruokakäyttöä elvytetään monin innovaatioprojektein.

Kalaketju lähtee kalastajasta tai kalankasvattajasta. Kumpikin porras saattaa tehdä jo myös ainakin osalle tuotantoa ensivaiheen jalostusta tai pakkausta. Varsinaisesti kalaa saattaa markkinoille kalatukkukauppa ja kalanjalostusteollisuus.

Tukkukaupan ja teollisuuden raja on usein häilyvä, ja toiminnot usein limittyvät toisiinsa. Teollisuuden jalostusaste vaihtelee huomattavasti fileoinnista, pakkaamisesta ja jäädyttämisestä pidemmälle jalostettuihin tuotteisiin. Kala-alalla on tyypillisesti myös pientoimijoita, jotka valmistavat kalaa suoraan kuluttajamyyntiin.

Kalaketjussa on yhtäläisyyksiä etenkin lihaketjun kanssa, mutta myös eroavuuksia. Kalankasvatus on hyvinkin vertailtavissa (fish farming, aquaculture). Kalastus sen sijaan poikkeaa maa- ja kotieläintaloudesta varsin merkittävästi, koska kyse on luonnonvaran suorasta hyödyntämisestä ja sen mukaisesta sääntelystä. Lihan kanssa yhteistä ovat tiukat hygienia- ja kontrollivaatimukset tuotteen säilyvyyden ja turvallisuuden takaamiseksi.

Hallinnossa ja sääntelyssä kalatalous ja kalastus on kytketty yleensä maatalousministeriöihin. EU:ssa maatalous- ja kalastusasioita käsitellään samoissa kokouksissa. EU-komissiossa on kuitenkin myös erillinen meri- ja kalastusasioiden pääosasto (DG-Mare), joka keskittyy erityisesti valtamerien ja kalakantojen hoitoon ja sopimusten valmisteluun.

Kalateollisuus käyttää mielellään kaiken saatavilla olevan kotimaisen kalan.

Kala-alalla on tapahtunut nopea rakennemuutos sekä alkutuotannossa että jalostavassa teollisuudessa. Alkutuotannossa ei kuitenkaan ole kiinteää tukijärjestelmää maatalouden CAP-sääntelyä vastaavasti, vaan kala-ala toimii suoraan markkinalähtöisemmin. Myös kansainvälinen kauppa on suhteellisesti suurempaa kuin maataloustuotteissa. EU:n kalataloudella on merkittävä rakenne- ja investointi- ja tutkimustukia rahoittava Euroopan meri- ja kalatalousrahasto (EMKR).

Kalatalouspolitiikassa keskeistä on kalakantojen kestävyyden kontrollointi. Valvontajärjestelmät ovat kehittyneet uuden teknologian myötä. Kala-ala on lakisääteisen ja koko ketjun läpi ulottuvan jäljitettävyysvaatimuksen takia edelläkävijä koko elintarvikealalla.

Kalakantojen elinvoimaisuus näyttäytyy erittäin vahvana johtotähtenä kalastussääntelyssä, mikä on kaikkien etu. Tästä huolimatta on kitkaa elinkeinokalastuksen ja ympäristöjärjestöjen ja joskus myös harrastajakalastajien välillä. Sama koskee myös kalankasvatuksen hyötyjen ja haittojen arviointia.

Kuluttajat haluavat syödä enemmän kalaa. Kalanjalostusteollisuuden tehtävänä on ollut saada kala helppokäyttöiseksi ruuaksi kotikeittiöihin ja horeca-kulutukseen. Tässä on onnistuttu varsin hyvin. Kalan kulutus on ollut lievästi nouseva ja eurooppalaisittain hyvällä tasolla.

Nostetta tuo kalan terveellisyys ja ympäristöystävällisyys. Kala asemoituu lihan ja kasvisten välimaastoon, ja monet lihatonta ruokavaliota suosivat hyväksyvät kalan. Kalanjalostusteollisuus odottaa nousun jatkuvan, ja alalle on investoitu viime vuosina merkittävästi.

Yleisesti haasteena on ruokakalan kotimaisuusasteen putoaminen noin 20 prosenttiin. Toki ulkomaisestakin kalasta pääosa jalostetaan Suomessa, joten se tuo työtä Suomeen. Naapurimaista tuotu kala takaa teollisuudelle jatkuvan ja tasaisen raaka-aineen saatavuuden. Pelkästään kotimainen kala ei tällä hetkellä mahdollista tehokkaita investointeja eikä kapasiteetin käyttöä ympäri vuoden.

Kalateollisuus käyttää mielellään kaiken saatavilla olevan kotimaisen kalan ja kannattaa paraikaa maa- ja metsätalousministeriössä laadittavaa kotimaisen kalan edistämisohjelmaa. Keinoina ovat kalankasvatuksen ja ympäristösäädösten parempi yhteensovittaminen, ammattikalastuksen jatkuvuus ja uudenlaisten silakkatuotteiden paluu ruokapöytiin.