Talous & Liiketoiminta

EU:n ruuan hintapiikki ei näy Suomessa

PTT:n maa- ja elintarviketalouden ennuste: Keväällä koronapandemian edetessä maailmalla levisi pelko siitä, että elintarvikeketju kärsii pandemiasta ja ruuan hinta lähtee voimakkaaseen nousuun. Pelot eivät ole toteutuneet, ja ruuan hintakehitys on niin tänä kuin ensi vuonnakin Suomessa varsin maltillista. Viime vuonna laskuun kääntynyt lihankulutus jatkaa yhä pienentymistään. Sianlihan ja maidon tuotannot ovat tänä vuonna nousussa, mutta kääntyvät ensi vuonna takaisin laskuun. Ruuan hintakehitys Suomessa on korona-aikana ollut huomattavasti tasaisempaa kuin EU-maissa keskimäärin. Keväällä EU:ssa nähtiin merkittävää nousua ruuan hinnassa, mutta Suomessa nousu pysyi maltillisena.

Rostis on Suomalainen menestysresepti 2020 – Sukula ennustaa: ”Haastaa karjalanpiirakan suosiossa”

Rostenin leipomon Rostis on voittanut Suomalainen menestysresepti -kilpailun. Ollaan perusasioiden äärellä: ruiskuori, riisipuuro- ja munatäyte. Rostis ja muut kilpailun finaalituotteet löytyvät S-ruokakaupoista nyt tiistaina 25.8. Viime vuoden voittajatuote Boltsi oli S-ruokakauppojen myydyin uutuustuote vuonna 2019.

Solar Foodsin maailmankartta näyttää ruoantuotannon mullistuksen

Suurta kiinnostusta herättänyt suomalainen ruokateknologian startup-yritys Solar Foods on julkaissut vuorovaikutteisen maailmankartan visiostaan. Ruoan uusi maailmankartta1 näyttää parhaimmat tuotantopaikat tulevaisuuden proteiinin kasvatukseen. Tulevaisuudessa ruoantuotanto voidaan kytkeä irti luonnon resursseista ja ympäristöolosuhteista. Kartasta voi katsoa jokaisen maan tilanteen.