Siirtymä eläinperäisistä raaka-aineista kasvipohjaisiin edellyttää prosessin tarkastelua monella tasolla. Onnistuneeseen lopputulokseen voi joskus päästä reseptiikan kautta, uusimatta koko tuotantolinjaa.
Elintarviketeollisuuden jätevesien ja lietteiden käsittelyyn erikoistunut Owatec laajentaa toimintaansa Norjaan perustamalla Owatec AS -tytäryhtiön. Tavoite on tarjota voimaantulevan EU – taksonomian mukaisia…
Nordic Fish Oy on ostanut Itä-Suomessa toimivan siian poikaskasvatukseen keskittyneen Terhontammi Oy:n koko osakekannan. Vuonna 1993 perustettu Terhontammi Oy toimii Leppävirralla…
Startup Origin by Ocean Oy uuttaa eri ruskolevälajeista polysakkarideista muodostuvia ainesosia, joiden pääasiakasryhmät tulevat olemaan kosmetiikka-, tekstiili- ja elintarviketeollisuus. Määrällisesti…
Ensimmäistä rahoituskierrosta kokoava Mäsli sai alkunsa yrityksen toimitusjohtajan Pauliina Piuholan Helsingin yliopistossa tekemästä elintarviketalouden ja kulutuksen pro gradu -tutkielmasta. Tutkielmassaan…
Suomalainen startup-yritys Origin by Ocean sai 7,5 miljoonan euron kasvurahoitusta tekniikalle, jolla korvataan öljypohjaiset kemikaalit kestävillä, leväpohjaisilla vaihtoehdoilla.
Lantmännen Unibake vastaa pullatuotteiden kysyntään ja asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin investoimalla uuteen pullanpaistolinjaan, joka otettiin tuotantokäyttöön alkuvuodesta. Uusi linja lisää aiemmin…
Vuonna 2021 Fazer otti askeleen kohti ruokateknologian edelläkävijyyttä perustamalla Fazer Foodtech -yksikön. Nyt Fazer Foodtechissa on käynnistetty monivuotinen tutkimusohjelma, joka pyrkii löytämään uusia tapoja ruokahävikin vähentämiseen sekä sivuvirtojen ja ylijäämän hyödyntämiseen. Business Finland on myöntänyt rahoitusta vuoteen 2026 saakka jatkuvalle Fazer Upcycled -ohjelmalle.
eniferBion A-rahoituskierrokseen osallistui hollantilainen Aqua-Sparks, sekä suomalaiset Tesi, Valio, Voima Ventures ja Nordic Foodtech VC. Yhtiön teknologian avulla maa-, metsä-, ja ruokatalouden sivuvirroista luodaan korkean ravintoarvon PEKILO®-sieniproteiinia. Tuotteen hiili- ja ympäristöjalanjälki on huomattavasti eläinproteiineja pienempi, eikä sen tuotantoon tarvita suuria määriä vettä ja maa-alaa kuten soijapavun tuottamiseen.
Suomalaisen luomuelintarvikeviennin kärkituotteina jatkoivat vuonna 2022 luomumyllytuotteet, joiden osuus on merkittävä myös Suomen koko myllytuotteiden viennistä. Luomuviennin jalostusaste on koko elintarvikevientiä korkeampaa ja jalostamattoman raaka-aineen vienti vähäistä.
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.