Hyvinvointi on edelleen keskeinen kulutuksen megatrendi huolimatta tiukentuneesta taloudesta. Täsmädieetit ja superfoodit saavat kuitenkin ensi vuonna väistyä yksinkertaisen kotiruoan tieltä. Omalta lautaselta löytyvän ruoan ympäristövaikutuksiin kiinnitetään myös aikaisempaa enemmän huomiota, samalla kun ruoasta haetaan yhä enemmän tukea oman mielen hyvinvoinnille.
Lidl tarjoaa suomalaisille elintarvikevalmistajille entistä suoraviivaisempia vientimahdollisuuksia. Uusia, eurooppalaisiin Lidl-myymälöihin soveltuvia suomalaisia päivittäistavaroita on etsitty vientikilpailussa, johon ilmoitettiin tänä syksynä…
Origin by Ocean ja AFRY ovat aloittaneet suunnitteluyhteistyön, kun start-up-yritys Origin by Ocean suunnittelee Suomeen teollisuusmittakaavan biojalostamoa, joka jalostaa biopohjaisia merilevätuotteita. Konseptisuunnitteluvaiheessa määritellään tuotantokonsepti ja biojalostamon rakentamisessa tarvittavat vaiheet. Origin by Oceanin ensimmäisen biojalostamon arvioidaan saavuttavan täyden tuotantokapasiteetin vuoteen 2027 mennessä.
Luontojalanjäljen laskenta on uutta ja menetelmät kehittyvät. S-ryhmässä myynnissä oleville tuotekategorioille laskettiin luontojalanjälki, joka kuvaa tuotekategorioiden valmistuksesta aiheutuvaa haittaa maa- ja vesiekosysteemien lajistoille.
Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten* päivittäistavaroiden vähittäismyynnin arvo oli vuoden 2023 syyskuussa 1 825,3 miljoonaa euroa, mikä oli 5,1 % enemmän kuin vuoden…
PNM Holding Oy -konserniin kuuluvat Chipsters Food ja PNM Gourmet yhdistyvät 30.10. liiketoimintakaupalla. Uusi ruokatalo on nimeltään PNM-Chipsters Oy. PNM-Chipstersin lisäksi konserniin kuuluu laadukkaista leikatuista hedelmistä ja vihanneksista tunnettu Valmix Oy.
Suomen Biokierto ja Biokaasu ry:n laatimasta investointilistauksesta käy ilmi, että Suomeen on suunnitteilla ja rakenteilla 45 biokaasulaitosinvestointia vuosina 2023-2026. Toteutuessaan laitokset synnyttävät yli 0,9 terawattituntia uutta biokaasun ja biometaanin tuotantokapasiteettia Suomeen, mikä tuplaa nykyisen tuotannon. Investoinnit ja työpaikat kohdistuvat erityisesti taajamien ulkopuolelle maaseudulle. Useat näistä biokaasulaitoksista aikovat kierrättää maatalouden lantaa, tähteitä ja jätteitä biokaasuksi ja kierrätyslannoitevalmisteiksi.
Hesburger ja Neste ovat tehneet kiertotalousyhteistyötä jo kahden vuoden ajan. Hesburger-ravintoloissa paistetaan päivittäin tuhansia kiloja ranskanperunoita. Ranskanperunoiden paistamiseen käytetty paistoöljy kerätään talteen, ja sitä käytetään uusiutuvien tuotteiden kuten Neste MY Uusiutuva Diesel™ -polttoaineen valmistuksessa. Uusiutuvaa dieseliä käyttävät myös Hesburger-rekat, jotka kuljettavat raaka-aineita ja materiaaleja ravintoloihin.
Pauligin pääomasijoitushautomo PINC on sijoittanut ranskalaiseen Amatera-startupiin, jolla on innovatiivinen biotekniikan ratkaisu monivuotisten viljelykasvien kestävään viljelyyn. Amateran teknologia nopeuttaa kahvipapujen jalostusta jopa viisinkertaisesti verrattuna perinteisiin menetelmiin. Tämä tapahtuu ilman geenimuuntelua. Yrityksen tavoitteena on luoda uusi kahvilajike, jossa yhdistyy arabica-lajin rikas maku sekä robusta-lajin parempi ilmastokestävyys ja sato-ominaisuudet. Sijoitus tukee Pauligin tavoitetta rakentaa ihmisten ja maapallon hyvinvointia edistävää ruokakulttuuria.
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.