Moniin suomalaisiin perinneruokiin kuuluvan puolukan terveysvaikutuksista on vasta vähän tutkimustietoa. Riitta Ryyti selvitti väitöstutkimuksessaan1 kokeellisia malleja käyttäen puolukan vaikutuksia terveyshaittoihin, jotka ovat yhteydessä ylipainoon.
Kasvipainotteinen ruokavalio on tutkitusti sekä terveellinen että kestävä. Elintarvikealan toimijat ovat avainasemassa uusien ravitsemussuositusten toimeenpanossa.
Ruokaan ja erityisesti eläinperäiseen ruuantuotantoon liittyvä puhe voi polarisoida keskustelua, joka ei jätä tilaa erilaisille näkökulmille, jotka voisivat tarjota ratkaisuja tiedostettuihin ongelmiin. Yhteiskehittelyn ja pelillistämisen avulla tutkimustilanteeseen on mahdollista rakentaa asetelma, joka tukee vapaata ilmaisua sekä toisten mielipiteiden kunnioittamista.
Ensi keskiviikkona julkistetaan uudet kansalliset ravitsemussuositukset. Ruokajärjestelmän akateemiset asiantuntijat korostavat, että suositusten takana on vankka tutkimustyö ja kansainvälinen vertaisarviointi. Niiden…
Oulun yliopistossa on alkanut professori Seppo Vainion johtama laaja kansainvälinen tutkimushanke, jossa selvitetään ravinnon solutason vaikutuksia ihmisten terveyteen.
Arla Foods saavutti kolmannen sijan vuoden 2024 Access to Nutrition Index -vertailussa, jossa arvioidaan maailman 30 suurimman elintarvike- ja juomayhtiön toimenpiteitä ravintoon liittyvien haasteiden ratkaisemiseksi. Arla on parantanut sijoitustaan johdonmukaisesti vuodesta 2016 lähtien ja noussut sijalta 14 sijalle kolme vuonna 2024.
Kotimaista kalaa ravinnoksi monipuolisemmin ja turvallisemmin: EU-kalat IV -tutkimuksessa hankittiin lisää tietoa kalaan kertyvien ravinto- ja vierasaineiden pitoisuuksista kotimaisissa kalalajeissa…
Personoidun ravitsemuksen hyödyntäminen mahdollistaa uusia ruokailuratkaisuja, joissa hyödynnetään monipuolisesti dataa. VTT on kehittänyt verkkopohjaisen ruokien suositusalustan personoinnin helpottamiseksi.
Ruokavirasto on päivittänyt kalan turvallisen käytön suositusta EU-kalat IV-tutkimushankkeen tulosten perusteella. Päivitetyissä suosituksissa annetaan aiempaa enemmän kalalajikohtaisia poikkeuksia alle kouluikäisille…
Dokosaheksaeenihappo, eli DHA, on pitkäketjuinen omega-3-sarjan rasvahappo, johon liittyy useita terveysvaikutuksia. Lipidirakenteella on merkittävä vaikutus DHA:n säilyvyyteen ja vuorovaikutukseen antioksidanttien kanssa.
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.