
Tuuppaus vauhditti kasvipohjaisten tuotteiden myyntiä
VTT ja S-ryhmä selvittivät ruokakaupan mahdollisuuksia tukea kuluttajia muuttamaan ostokäyttäytymistään kestäväksi. Yhteistyössä toteutettu tuuppauskokeilu suunniteltiin lisäämään kasvipohjaisia ostoksia ja vähentämään niiden valintaan liittyviä esteitä. Tulokset osoittivat, että muun muassa tuotteiden sijoittelulla ja myymäläviesteillä voidaan vaikuttaa kuluttajien kestävämpien valintojen tekemiseen. Kokeilun aikana kasviproteiinien kokonaiskysynnässä havaittiin huomattavaa myynnin kasvua.
Tuuppauskokeilu toteutettiin Tornion Prismassa vuoden 2024 maaliskuussa. Kokeilun aikana myymälän hedelmä ja vihannes -osastolle tuotiin tarjolle muutama Yhteishyvän kasvisruokaresepti ja kaikki niiden valmistukseen tarvittavat raaka-aineet. Toteutuksessa reseptit ja ainekset sijoitettiin osastolla samaan paikkaan, josta ne olivat helposti asiakkaiden kerättävissä. Kokeiluun valittiin suosituiksi havaittuja ja tuttuja Yhteishyvän reseptejä. Toteutuksen yhteydessä myös viestittiin selkeästi ilmastoystävällisemmästä syömisestä.
-Kuluttajat voivat toimia tiedostavasti ja vastuullisesti, mutta tarvitsevat jossakin vaiheessa myös tukea muutokseen sekä kestävämpien valintojen tekemiseen. Tuotteiden näkyvyys ja sijoittelu kaupassa ovat silloin avainasemassa. Kaupalla on merkittävä rooli kuluttajan valintapolulla, kertoo Teknologian tutkimuskeskus VTT:n Tulevaisuuden asiakas-tutkimustiimin vetäjä Anu Seisto.
Tuuppauskokeilu kesti myymälässä noin neljä viikkoa ja sen vaikutuksia mitattiin niin kyselytutkimuksella kuin toteutuneiden myyntien avulla. Kokeilun aikana noin 30 prosenttia kaupassa asioineista asiakkaista kiinnitti huomiota toteutukseen. Kasvisruoasta kiinnostuneista asiakkaista lähes 80 prosenttia kiinnitti huomiota toteutukseen, mutta myös 30 prosenttia asiakkaista, jotka eivät yleensä valmista kasvisruokaa, koki esillepanon inspiroivana. Kokeilun aikana myös kasviproteiinien kokonaiskysynnässä havaittiin huomattavaa myynnin kasvua (+30 %).
-Haluamme osaltamme auttaa asiakkaita syömään yhä terveellisemmin ja kestävämmin, ja tarjota monipuolisesti vaihtoehtoja. Nyt toteutettu kokeilu osoitti, kun fiksut valinnat tehdään helpoiksi, niitä myös tehdään. Kokeilu antoi meille paljon ideoita ja otamme siitä saadut opit varmasti osaksi suunnitteluamme, S-ryhmän päivittäistavarakaupan myyntijohtaja Hans Backström sanoo.
-Kasvipohjaiset vaihtoehdot ovat jo vuosia löytyneet myymälöistämme pääosin samoista hyllyistä muiden vastaavien tuotteiden kanssa eikä jaoteltuna omille osastoilleen, koska haluamme kannustaa asiakkaitamme kokeilemaan rohkeasti erilaisia tuotteita ja ottamaan niitä osaksi omaa ruokavaliotaan. Haluamme jatkossakin tukea kasvipohjaisen ruoan ja tuotteiden arkipäiväistymistä, Backström jatkaa.
S-ryhmän vastuullisuusohjelman yhtenä tavoitteena on, että 65 prosenttia myydystä ruoasta on kasvipohjaista vuonna 2030.
Suosittelemme artikkelia

Luomun myyntiä lisättiin tuuppauksella – Luomuporkkanoiden myynti kasvoi 253 %

Uutta tietoa tuuppauksen käyttökelpoisuudesta

Vegempi vuodenaloitus näkyi ruokakauppojen myynneissä

Fazer harkitsee tuotannollisia muutoksia varmistaakseen kilpailukykynsä kasvipohjaisten juomien liiketoiminnassa

Kasvipohjaisten tuotteiden markkina kasvaa kohisten
