
Ruokahyönteistuotteita suomalaisista raaka-aineista
Keittiömestari ja ravintola-alan ammatillinen opettaja Aija Viitaniemi toi markkinoille suomalaiset jauhopukintoukat syksyn kynnyksellä 2018. Idea omasta yrityksestä syntyi alun perin vuonna 2015: Viitaniemi tutki opiskelijoiden kanssa, mitä ihmiset syövät tulevaisuudessa. Virallisesti yritys, ChefBug Oy Ltd, aloitti toimintansa syyskuussa 2018.
Aija Viitaniemi hyödyntää yrittäjänä keittiömestari- ja opettajaosaamistaan sekä monipuolisia opintojaan. Hän on kehittänyt hyönteistuoteperheen Suomessa kasvatetuista ruokatoukista yhdessä varsinaissuomalaisen toukkakasvattajan kanssa.
Yrityksen toimialueena on koko Suomi ja erityisesti pääkaupunkiseutu, mutta ostajia on tasaisesti ympäri maata. Myös isompia määriä on mahdollisuus tilata muun muassa ravintoloihin. Yritys tarjoaa myös koulutuspalveluja, ja suunnitelmissa ovat pop up -kahvilapalvelut ja -tapahtuma sekä juhlapalvelu ja tilavuokraus.
ChefBug on mukana Eräjärvi ja lähiseutu Suomeen ja maailmalle -matkailuhankkeessa, jossa on jo sovittu matkailutapahtumista yrityksen toimitiloissa. Myös ruokahyönteismaustatuksia on jo pidetty muun muassa alkutuottajille ja yliopistoväelle.
− On ollut menoa siitä asti, kun liikeidea putkahti mieleen, Viitaniemi tunnustaa.
Viitaniemen tärkeä yhteistyökumppani on eteläsuomalainen maatila, jossa on omat, terveystarkastajan tarkastamat tilat sirkkakasvatusta varten. Toukkatuotteilla oli aluksi vain neljän kuukauden myyntiaika, nyt kuusi kuukautta. Sirkat säilyvät oikein pakattuina ainakin seitsemän kuukautta. Hyönteistuotteet pussitetaan ja pakataan omissa elintarvikehuoneistotiloissa.
Kotimaisuus on iso valtti
Viitaniemen mielestä suomalaiset ovat hyönteiskasvatuksen ja -valmistuksen edelläkävijöitä.
− Täällä on upea koulutus ja tietämystä, mutta ei vielä tutkintotavoitteista hyönteisalan koulutusta, vaan lyhytkoulutuksia. Näyttää siltä, että Suomessa me muutamat harvat osaamme tämän homman. Kotimaiset tuottajat ovat iso valtti Suomelle, hän tähdentää.
Tällä hetkellä hyönteisten kasvatus hoituu kuitenkin pääosin käsin laatikoissa. Suomeen tarvittaisiinkin laatikkokasvatuksen tilalle tai oheen automatisoitua hyönteiskasvatusta. Kiinassa hyönteisiä kasvatetaan isoissa tehtaissa, ja Kaukoidässä on käytetty jo vuosia robottitekniikkaa.
− Intohimo yrittäjyyteen ja hyönteisruokaan innostavat. Saan toteuttaa omia ajatuksiani. Raaka-aineen ja tuotteiden mikrobiologinen laatu ja maukkaus ovat elintärkeää, Viitaniemi tiivistää.
Toukat elävät noin 27 asteen lämmössä viiden sentin viljapehkussa. Ne syövät innokkaasti jatkuvasti saatavilla olevaa ravintoa, viljaa ja kasviksia, joista saavat myös vettä. Kasvatusjakso kestää 5−6 viikkoa.
− Ihmiset heräilevät kestävään ruuantuotantoon, kun ilmastonmuutos etenee ja hyönteisruuasta tulee valtavirtaa, mutta tarvitaan työtä lähellä kuluttajia: maistatuksia. Hyönteisruoka on ehdottomasti tulevaisuuden vaihtoehto. Sekä pieniä että isoja toimijoita ja erilaisia liikeideoita tarvitaan, mutta koko prosessi vaatii vielä paljon tutkimista, Viitaniemi toteaa.
Toukat ovat mielenkiinnon kohteena. Suomeen vaan kaivattaisiin toukkakasvattajia lisää.
Pitkän linjan ammattilainen
Aija Viitaniemi on tehnyt pitkän uran elintarvikealla ja suorittanut monia tutkintoja. Viimeisin niistä on yrittäjän ammattitutkinto vuonna 2017. Sitä ennen hän valmistui elintarviketieteiden maisteriksi vuonna 2013 markkinoinnin koulutusohjelmasta.
Vuonna 2009 Viitaniemi valmistui restonomiksi ja sai vuonna 1990-luvun alkupuolella pedagogisen pätevöitymisen ammatillisesta opettajakorkeakoulusta Jyväskylästä. Nykyiseen työhönsä hän haki oppia ammattiopisto Liviasta opiskelemalla ruokahyönteisten kasvattamista ja käyttöä kevätkaudella 2018.
Viitaniemi on työskennellyt opettajana ja lehtorina ammatillisissa oppilaitoksissa sekä kokkina ja keittiömestarina. Hän laskee työskennelleensä kokkina ja keittiömestarina yhteensä noin 13 vuotta ja opetusalalla yli 20 vuotta pääsääntöisesti pääkaupunkiseudulla.
Viitaniemi asui lapsuutensa maalaistalossa Oriveden Eräjärven rannalla. Kiinnostus ruokaan lähtee jo lapsuudenkodista.
− Äiti ja äidinäiti olivat loistavia kokkeja ja kuuluja maukkaasta ruuastaan. Olen ollut itsekin innokas ruuanlaittaja ja leipoja, Viitaniemi kertoo.
Hänen intohimonaan on hyvien raaka-aineiden sekä keitto- ja leivontataidon lisäksi rakkaus ruuan esille laittoon.
− Tavoitteena ovat yksinkertaiset, selkeät maut. Tärkeintä on, miten kypsentää ruuan. Jos kala on kuivaa, vika on useimmiten hellan ja kokin välissä.
Myös yrittäjyys on verissä. Viitaniemi halusi jo 19-vuotiaana perustaa ensimmäisen yrityksensä, pitserian, Orivedelle. Kului kuitenkin peräti kahdeksan vuotta, ennen kuin ensimmäinen pitseria ilmestyi Oriveden raitille.
− Olen aina ollut työnarkomaani, olipa kyse opetustyöstä tai yrittämisestä.
Hän nimeääkin yrittämisen harrastuksekseen liikunnan, puutarhanhoidon ja matkailun lisäksi.
Viitaniemi petraa ammatillista osaamista myös yhdistystyössä: hän on muun muassa Elintarviketieteiden Seuran Elintarvikehygienian jaoston johtoryhmän jäsen. Vuonna 2004 hän sai Suomen Keittiömestarit ry:n ammattikunnan kultaisen Gordon Bleu -tunnuksen. Nyt Viitaniemi on kutsuttu Hämeen ammattikorkeakoulun hallinnoiman Hämeestä hyönteiskeskus – HämIncent -hankkeen ohjausryhmään.
Verkkokauppa ja reseptipankki
ChefBug Oy Ltd tuottaa suomalaisia syötäviä sirkka- ja toukkatuotteita. Yrityksen perustajan Aija Viitaniemen ammattitaidon tuloksena on syntynyt uusien herkkuhyönteisten tuotevalikoima ja verkkokauppa resepteineen.
Tuotteet sopivat ruuanlaittoon ja herkutteluun. Niitä ovat kokonaiset paahdetut kotisirkat ja jauhopukintoukat naturel ja barbeque sekä kotisirkkajauh. Raaka-aine on suomalainen.
Reseptipankista löytyvät ohjeet muun muassa ötökkäsiemennäkkärin, munakasrullan, chili con sirkan, hunajasirkkagranolan ja suklaatoukkakeksien tekoon. Tuotteiden korkea laatu varmistetaan tuotannossa laadunvalvonnalla. Allergeenit rehussa ja jäljitettävyys dokumentoidaan tarkasti.
Hyönteisruuan tuotannossa hyönteiset vaivutetaan horrokseen pakkasessa valvotussa prosessissa.
Hyönteislajien valinnassa tärkeimmät kriteerit ovat maku ja koostumus. Kuluttajille ja yrityksille suunnatut tuotteet sopivat ruuanvalmistukseen, leivontaan ja naposteluun.
Yritys toimii omissa noin 1 000 neliön tiloissa entisellä Vihasjärven kansakoululla Oriveden Eräjärvellä. Yritys sai toiminnastaan Oiva-viranomaisvalvonnassa parhaan tuloksen, eli oivallisen hymyn elokuussa 2018.
ChefBug on saanut tavaramerkin ® virallisesti 1.1.2019 alkaen. Tuotteita on myynnissä verkkokaupassa, tapahtumissa ja Pirkanmaan osuuskaupoissa, ja ne kiinnostavat myös horeca-alan tukkuja ja kansainvälisiä yhteistyökumppaneita.


LISÄTIETOJA:
Suosittelemme artikkelia

Kestävä kalanrehupelletti valmistuu monipuolisista raaka-aineista

Suomi jakaantuu kahteen ryhmään valintojen vastuullisuudessa: 50 % suomalaisista ei pidä vastuullisuutta tärkeänä valintakriteerinä

Tulevaa polttoainetta

Ruskeaa kultaa

Uusista raaka-aineista uuselintarvikkeita
