Mistä proteiinia ruokiin?

Keskustelu proteiinin lähteistä ruokavaliossa käy kuumana ilmastonmuutoksen vauhdittamana. Maapallon kantokyky ja globaali ruokaturva huolettavat. Uusien, lihaa korvaavien valmistusaineiden tuottajat keräävät sijoittajilta suuria summia. Miksi juuri proteiini on keskustelujen ytimessä?

Proteiini on hiilihydraattien ja rasvan ohella yksi energiaravintoaineista. Ihminen tarvitsee päivittäin noin 1,1–1,3 grammaa proteiinia painokiloa kohden. Aikuisille ihmisille 50 grammaa proteiinia päivässä pidetään mitoitusperusteen miniminä ruokaturvasta keskusteltaessa.

Suomessa suositellaan, että ravinnon energiasta 10–20 prosenttia on proteiinista, 65-vuotiaille ja sitä vanhemmille 15–20 E%. Viimeisimmän FinRavinto -tutkimuksen mukaan noin 80 prosenttia väestöstä saa proteiinia suosituksen mukaisesti ja loput yli suosituksen.

Suurin osa suomalaisista on ylipainoisia ja syö keskimäärin liikaa energiaa. Myös proteiinin saanti on suurta. Suomalaiset miehet saavat ravinnosta keskimäärin 98 grammaa proteiinia päivässä, naiset 73 grammaa. Euroopassa, Pohjois-Amerikassa sekä Australiassa ja sen ympäristössä proteiinin saanti on vielä suurempaa, hieman yli 100 g/päivä (taulukko). Aasiassa saanti on 80,6 ja Afrikassa vain 67,8 grammaa päivässä.

Proteiinien laatuun pitää kiinnittää huomiota, sillä aminohappokoostumus vaihtelee proteiinilähteittäin. Ihminen tarvitsee kaikkia välttämättömiä aminohappoja riittävästi. Eläinperäiset proteiinit sisältävät parhaiten kaikkia välttämättömiä aminohappoja. Kasvien proteiineja on syötävä monipuolisesti.

Mitkä ovat ravinnon proteiinin nykyiset lähteet?

Eläinkunnan tuotteista proteiinia saadaan FinRavinto 2017- raportin mukaan hieman alle 70 prosenttia. Suurimmat lähteet olivat liha (miehet 32, naiset 20 g proteiinia/päivä), maitotuotteet (miehet 21, naiset 18 g proteiinia/päivä) ja viljavalmisteet (miehet 23, naiset 16 g proteiinia/päivä).

Viljatuotteet ovat kasviproteiinien päälähde ruokavaliossa kaikkialla maailmassa. Niistä saadaan keskimäärin 24–34 grammaa proteiinia maanosittain vaihdellen (taulukko).

Korkean elintason maissa proteiinin saanti ravinnosta on korkeinta. Niissä myös eläinproteiinin suhteellinen osuus on suurempi kuin matalan elintason maissa. Pohjois-Amerikassa eläinperäisen proteiinin saanti on 71,6 grammaa päivässä (64 % syödystä proteiinista), kun taas Afrikassa vain 14,9 grammaa päivässä (22 % koko saannista).

Mistä paine ravinnon proteiinilähteiden muuttamiseen?

Väestön nopea kasvu ja siitä johtuva ruuan määrän kasvava tarve on ollut jo usean vuosikymmenen ajan tärkeä puheenaihe. Kuitenkin vasta laajamittainen havahtuminen ilmastonmuutokseen toi eläinperäisen ruokatuotannon ympäristövaikutukset ja resurssitehokkuuden yleiseen tietoisuuteen.

Ruuantuotannon osuus maailman kasvihuonepäästöistä on arviolta 26 prosenttia. Kasvien syöttäminen eläimille rehuna moninkertaistaa viljelymaan tarpeen, ja lisäksi erityisesti naudanlihan tuotannon ilmastovaikutukset ovat merkittävät. Maailman viljatuotannosta käytetään nykyisellään eläinrehuksi noin 40 prosenttia ja eläinrehun tuotantoon noin 70 prosenttia viljelymaasta.

Useimpien kasvien tuotanto, myös tuotettua proteiinia kohden laskettuna, kuluttaa vähemmän viljelymaata ja vettä ja tuottaa vähemmän kasvihuonekaasuja kuin eläintuotteiden tuotanto1. Maito-, liha- ja munatuotteiden kulutus vastaa 83 prosenttia keskimääräisen eurooppalaisen ruokavalion kasvihuonepäästöistä. Maiden väliset ruuankulutuksen päästöerot selittyvät lähinnä eroissa liha- ja maitotuotteiden kulutuksessa.

Toinen syy erityisesti lihatuotteiden proteiinin saannin vähentämiseen on ravitsemuksellinen. Suomessa syödään enemmän lihatuotteita kuin olisi terveellistä. Siksi ravitsemussuosituksissa on asetettu punaisen lihan ja lihavalmisteiden syönnin viikoittaiseksi enimmäismääräksi 500 grammaa kypsää lihaa, kun miehet syövät nyt keskimäärin 800 g. Yksi kasvisruokapäivä viikossa voisi riittää tavoitteen saavuttamiseen.

Arvovaltainen tutkijaryhmä julkaisi ympäristön ja terveyden huomioivan ruokavaliotutkimuksen (EAT-Lancet raportti) viime vuonna2. Tämän niin kutsutun planetaarisen ruokavalion mukaan punaista lihaa voi syödä vain noin 100 grammaa viikossa ja broileria tuplasti tämän. Proteiinin lähteiksi suositellaan täysjyväviljan lisäksi palkokasveja, pähkinöitä ja kalaa.

VTT tutki yhteistyössä Aarhusin yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen kanssa, miten kaikkeen syötyyn leipään, pastaan ja jugurttiin lisätty kauraproteiini vähentäisi ruokavalion kasvihuonepäästöjä ja viljelymaan tarvetta, jos eläinperäisen proteiinin määrää vähennettäisiin lisätyn kasviproteiinin verran.

Kasvihuonepäästöt alenivat 13 tai kahdeksan prosenttia ja viljelymaan tarve 26 tai 14 prosenttia riippuen siitä, koskiko vähennys naudanlihaa vai kaikkia eläinproteiinin lähteitä. Tutkimuksessa oletettiin, että kaikki leipä, pasta tai jugurtti täyttäisi EU:n hyvä proteiinin lähde -ravitsemusväittämän, eli 20 prosenttia tuotteen energiasisällöstä tulisi proteiinista3.

Ruokaa vai ravintoaineita?

On selvää, että ruuantuotannon on muututtava kestävän kehityksen mukaisesti, ja kasvien käytön lisääminen ruokana on ainut tie tähän. Proteiinia saa hyvin monista ruuista, vaikka yleisessä keskustelussa se liitetään eläinkunnan tuotteisiin. Paikallinen ruokakulttuuri ja henkilökohtaiset mieltymykset ovat keskeisiä ruuan valinnassa saatavuuden, hinnan ja helppouden lisäksi. Ihmiset eivät syö liharuokia, juustoa tai jugurttia vain täyttääkseen päivittäisen proteiinin tarpeensa.

Ei ole olemassa keskimääräistä kuluttajaa. FinRavinto -tulokset osoittavat proteiinien lähteiden erot myös ikäluokkien ja sukupuolten välillä. Nuoret miehet saavat ravinnosta eniten proteiinia. Miehissä on selvästi enemmän lihatuotteiden suurkuluttajia, ja he saavat tarvettaan enemmän proteiinia.

Uusia raaka-aineita kehitetään esimerkiksi kasveista ja niiden sivuvirroista eristämällä ja mikrobien tuottamana. Villikalan uudenlainen hyödyntäminen on Suomessa vasta alussa. Keskeistä ei ole vain proteiini, vaan se, millaisia ruokia uusien valmistusaineiden avulla voidaan valmistaa. Kaurabuumi on hyvä esimerkki siitä, miten uusin prosessimenetelmin perinteinenkin raaka-aine taipuu moneksi ja syntyy ”uusia normaaleja” tuotekategorioita.

Lisätietoja:

eatforum.org/eat-lancet-commission

Viitteet:

1 Ritchie H. ja Roser M. 2020. Environmental impacts of food production.

ourworldindata.org/environmental-impacts-of-food

2 Willet ym. 2019. Food in the Anthropocene: the EAT–Lancet Commission on healthy diets from sustainable food systems. Lancet 393: 447-492.

3 Mogensen ym. 2020. Potential to reduce GHG emissions and land use by substituting animal-based proteins by foods containing oat protein concentrate. J. Cleaner Prod. 274: 122914.