
Vahva tutkimuspohja siivittää tuotantoa
Terveystuotteita sekä kosmetiikan ja terveysvaikutteisten elintarvikkeiden raaka-aineita valmistavan Aromtechin tuotanto perustuu marjaraaka-aineisiin, tutkimukseen ja kliiniseen testaukseen.
Marjaöljypohjaiset ravintolisät ja paikallisesti käytettävät lääkinnälliset ja kosmeettiset tuotteet kattavat yli 85 prosenttia yrityksen liikevaihdosta. Nämä tuotteet on suunnattu helpottamaan limakalvojen, silmien ja ihon kuivuutta. Lisäksi yritys valmistaa uutteita kosmetiikan raaka-aineiksi ja terveysvaikutteisten elintarvikkeiden raaka-aineiksi.
− Sopimusvalmistuksen osuus vaihtelee vuosittain. Meillä on lääketehdasoikeudet ja laatujärjestelmä myös sveitsiläisen rohdoslääkkeen ainesosan sopimusvalmistukseen ja teemme elintarviketeollisuuden raaka-aineille öljyuuttoja, toimitusjohtaja Helena Korte kertoo.
Ylikriittistä uuttoa käytetään elintarvikkeissa rasvaliukoisen aineen poistamisessa. Esimerkiksi kahvista voidaan poistaa kofeiini ja viljasta rasva.
Terveystuotteiden viennin pääkohdemaat ovat Euroopassa, mutta myös esimerkiksi USA ja Australia ovat tärkeitä vientimaita. Uusia kumppaneita etsitään lähinnä Aasiasta. Kosmetiikan öljyt levittäytyvät ympäri maailmaa jakelijoiden kautta. Öljyjä löytyy luonnonkosmetiikkamerkkien lisäksi tunnettujen kansainvälisten kosmetiikkabrändien tuotteista.
Valtteina osaava henkilöstö ja tutkimus
Tuotannon taustalla on yli 70 tieteellistä tutkimusta, joissa on mukana myös Aromtechin tuotteiden muiden aktiiviainesosien tutkimukset. Yrityksen omat tutkimukset ovat pureutuneet valmiiden tuotteiden vaikutuksiin ja viime aikoina erityisesti lääkinnällisten tuotteiden kliinisiin testauksiin, jotka on tehty Suomessa erikoislääkärien johdolla.
− Viimeisin tutkimus on tänä vuonna lanseerattavan mustaherukan siemenöljyä sisältävän, atooppiselle iholle tarkoitetun hoitovoiteen kliininen tutkimus. Aiemmin oli paremmat mahdollisuudet tehdä yhteistyöhankkeita yliopistojen kanssa myös tuotetutkimuksessa. Nykyisin yhteistyöhankkeiden rahoitukseen vaaditaan useita eri yrityksiä, jolloin ollaan lähempänä perustutkimusta, Helena Korte kiteyttää.
Laajoja, ravintolisillä tehtyjä kliinisiä tutkimuksia on toteutettu Turun yliopistossa ja yliopistollisessa keskussairaalassa.
− Turun yliopistossa tehty ja länsimaissa ainutlaatuinen tyrnitutkimus on yrityksen synnyn ja kehittymisen kannalta hyvin oleellista. Esimerkiksi tuotekehitystämme vetää Petra Larmo, jonka on väitellyt tyrniöljyn terveysvaikutuksista Turun yliopistosta. Yli 20-vuotiaan Aromtechin tuotannossakin on valtava osaamispääoma, joka on syntynyt yrityksen perustamisesta tähän päivään. Osa porukastamme, mukaan lukien tehtaanjohtaja Petri Määttä, on ollut mukana alusta saakka.

Aromtechin omassa laboratoriossa Torniossa tutkitaan raaka-aineita, tuotannon näytteitä, lopputuotteita ja tuotekehityksen näytteitä. Keskeisimpiä ovat öljyn laatua ja koostumusta kuvaavat analyysit, joissa käytetään kaasu- ja nestekromatografisia sekä spektrofotometriaan perustuvia menetelmiä ja titrauksia.
− Analysoimme muun muassa öljyjen tokoferolit ja tokotrienolit, rasvahapot, karotenoidit sekä peroksidi- ja happoluvun. Myös aistinvaraista arviointia tehdään. Mikrobiologiset analyysit hankimme ostopalveluna pintahygienianäytteitä lukuun ottamatta, tuotekehitysjohtaja Petra Larmo tarkentaa.
Analyysiosaaminen ja oma laboratorio ovat tärkeitä, jotta voidaan varmistua siitä, että raaka-aineet ja tuotteet täyttävät yrityksen laatuvaatimukset ja vastaavat viranomaisten vaatimuksia. Laatu- ja viranomaisvaatimukset ovat viime vuosina entisestäänkin korostuneet muun muassa terveystuotteiden ja uusien vientimaiden vuoksi.
Tyrnin rinnalle tullut muita raaka-aineita
Tyrnin osuus ostetuista raaka-ainekiloista on edelleen noin 90 prosenttia. Aromtech ostaa marjoja, siemeniä ja mehuteollisuuden puristekakkuja noin 200 tonnia vuodessa ja käyttää ainoastaan luomumarjoja ja luonnonmarjoja, joita se ostaa kahdeksasta maasta.

− Seuraavana tulevat mustaherukka ja puolukka, ja myös muun muassa hillaa, mustikkaa, karpaloa, ruusunjuurta ja kanervaa käytetään kosmetiikkauutteiden raaka-aineina, kertoo hankintapäällikkö Kari Pihlajamaa.
Aromtechillä on oma osto-organisaatio. Ostettavat erät ovat kooltaan pienten kosmetiikkatuotteiden muutamasta sadasta kilosta tyrnille tyypilliseen kahteenkymmeneen tonniin.
− Ostaja tuntee jokaisen raaka-ainetoimittajan ja pyrkii vierailemaan heidän luonaan säännöllisesti. Yhteistyö toimittajien kanssa on hyvin pitkäjänteistä. Osa toimittajista on ollut mukana Aromtechin toiminnan alusta saakka, Pihlajamaa täsmentää.
Jokainen toimittaja käy läpi sekä laatu- että vastuullisuusauditointiprosessit. Lisäksi raaka-aineen laatua tarkkaillaan eräkohtaisesti vastaanottoanalyyseillä ja -tarkastuksilla.
Tehtaanjohtaja Petri Määttä kertoo, että raaka-aineiden uutto tapahtuu hapettomassa tilassa. Tällöin uutettavien kasviöljyjen luontainen koostumus, muun muassa antioksidantit ja rasvahapot, säilyy muuttumattomana. Hiilidioksidiuuttoprosessissa tuotteeseen ei jää liuotinjäämiä, koska prosessissa ei käytetä liuottimia.

Valmistuksessa syntyy sivuvirtoina jakeita, jotka ovat marjaa tai marjan siemeniä ja joista on uutettu pois öljy.
− Sivuvirtojen kaupallistaminen käynnistyi vuonna 2020, kun saimme tehtyä tarvittavat prosessikehitykset. Tällä hetkellä niitä käytetään jo elintarvike- ja eläinruokateollisuudessa raaka-aineina, mutta tutkimme myös muita hyödyntämismahdollisuuksia. Uuttojäännös sisältää edelleen runsaasti vesiliukoisia bioaktiivisia aineita ja muun muassa siemenen proteiinin, kehitysjohtaja Mira Povelainen valottaa.
Ilmastositoumuksella hiilineutraaliksi
Aromtech haki mukaan Keskuskauppakamarin ilmastositoumukseen Fabrikin kanssa ensimmäisenä yrityksenä Suomessa keväällä 2020. Tavoitteena on hiilineutraali toiminta vuoteen 2035 mennessä.
− Tärkeimpiä keinoja ovat lentomatkustuksen vähentäminen, etäkokoukset ja junan käyttö kotimaan matkoilla, tehtaalta muodostuvan sivuvirran tuotteistaminen ja/tai hyödyntämien energiantuotannossa sekä ympäristöystävällisempien kuljetusratkaisujen kartoitus ja käyttöönotto, tehtaanjohtaja Petri Määttä listaa.
Aromtech käyttää jo sataprosenttisesti tuulisähköä, ja lämmityksessä on siirrytty polttoöljystä kaukolämpöön.
Päästövähennystavoitteen toteutumista seurataan vuosittain vertaamalla päästölähteittäin laskettavia ja yhteismitallisiksi muutettuja toteutumia lähtötilanteeseen.
Kauppakamari lanseerasi Ilmastositoumuksen nimellä tunnetun päästövähennysjärjestelmän syksyllä 2019. Yritykset sitoutuvat siinä tavoittelemaan hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä ja raportoimaan vuosittain vastuullisuuslautakunnalle päästövähennystyön edistymisestä.
Tyrnillä on monia terveysvaikutuksia
Tyrnimarjalla ja sen öljyjakeilla on osoitettu kliinisissä ravitsemustutkimuksissa terveyttä edistäviä vaikutuksia.
Marjan sydänterveyden kannalta myönteisiä vaikutuksia plasman lipidikoostumukseen on havaittu monissa tutkimuksessa. Tyrnimarja ja ilmeisesti sen sisältämät fenoliset yhdisteet pienentävät aterianjälkeistä insuliinieritystä ja tasoittavat veren glukoosipitoisuuden vaihtelua.
Tyrnin hiilidioksidilla uutetut öljyjakeet vaikuttavat myönteisesti erityisesti kuivasilmäisyyteen ja naisten intiimialueiden limakalvo-oireisiin. Tyrnin öljyliukoisten yhdisteiden rasvahapot, tokolit, karotenoidit ja sterolit sekä poolisen jakeen flavonoidit, proantosyanidiinit, etyyliglukosidi ja C-vitamiini ovat keskeisiä tyrnimarjan terveyteen vaikuttavia bioaktiivisia yhdisteitä.
Lähde:
Kallio H., Yang B. Tyrnimarjan ja sen öljyjen terveysvaikutuksia. Duodecim 2018; 134:1371−8
Suosittelemme artikkelia

Tuotteen uudelleenmuotoilulla terveyttä koko kansalle
