eMBA, merkonomi Petri Eskelinen on nimitetty uudeksi Sealed Air Oy:n avainasiakaspäälliköksi. Hän aloitti 1.4.2020. Hän vasta elintarvikepakkausmateriaalien ja -järjestelmien myynnistä…
Nestlé on liittynyt mukaan European Plastics Pact -sitoumukseen, jonka päämääränä on vauhdittaa siirtymistä muovin kiertotalouteen ja vähentää uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä…
Virtuaalisen ruokailutunnelman muokkauksella voidaan edistää sekä kuluttajien terveyden kannalta hyviä valintoja että ympäristön kannalta mielekästä kulutusta.
Näyttöön perustuvia suosituksia ja käytännönläheisiä toimintamalleja lasten ja nuorten ruokaympäristöön vaikuttamiseksi on saatavilla monille yhteiskunnan toimijoille, mutta hyvinvoinnin edistämiseksi olisi…
SeAMK tarjoaa ainutlaatuisen laajan opintokokonaisuuden ravitsemispalveluiden alalla avoimina ammattikorkeakouluopintoina. Laajuudeltaan 24 opintopisteen Ravitsemusosaaja-kokonaisuus vastaa tutkittuun tietoon pohjautuen moneen ajankohtaiseen ja keskustelua herättävään kysymykseen.
Helsingin yliopisto kannustaa HELSEED-yrittäjyysohjelman avulla opiskelijoitaan viemään ideoitaan rohkeasti eteenpäin. Parhaille startup-ideoille on tarjolla rahaa jopa 50 000 euroa.
Uusi Vireyttä seniorivuosiin -ruokasuositus sisältää ohjeet terveyttä edistävästä ja toimintakykyä ylläpitävästä ruokailusta eläkeiän lähestyessä ja eläkeiässä. Suositus on Valtion ravitsemusneuvottelukunnan…
UniCafe-opiskelijaravintoloiden tavoitteena on nostaa kasvis- ja vegaanilounaiden myyntiosuus yli 50 prosenttiin vuoden 2020 loppuun mennessä. Helmikuussa osuus oli jo yli…
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.