Elintarvikeasioiden ihmeellinen maailma – mitä jäi mieleen?

Olen viihtynyt virkamiehenä päivää vaille 40 vuotta, josta 28 vuotta elintarvikeasioiden parissa.  Lokakuun alussa oli aika siirtyä eläkkeelle. 

Aika moni elintarvikeasia on muuttunut Suomen EU-jäsenyyden aikana. Elintarvikekriisien jälkeen 1990-luvun lopulla alettiin kehittää lainsäädäntöä ja korostettiin elintarviketurvallisuuden ottamista huomioon elintarvikeketjun kaikissa vaiheissa pellolta pöytään. Osallistuin yleisen elintarvikeasetuksen (EY) N:o 178/2002 valmisteluun 2000-luvun alussa. Tämä merkittävä säädös saatiin valmiiksi kaikkine yhteispäätöskiemuroineen reilussa vuodessa, mikä on poikkeuksellista EU-säädösvalmistelussa.  

Vajaan kahdenkymmenen vuoden kuluttua oltiin taas pellolta pöytään -periaatteen äärellä, kun komissio julkaisi asiaa koskevan strategian alkuvuodesta 2020. Edellisellä kerralla keskiössä oli elintarviketurvallisuus. Nyt fokus oli ruokajärjestelmän kestävyydessä, joka myös edellyttää toimia järjestelmän kaikilla osa-alueilla pellolta pöytään.  

EU-asioiden lomassa on tehty myös kansallista lainsäädäntöä. Tosin kansallisia elintarvikesäädöksiä on enää varsin vähän. Suomen ensimmäinen elintarvikelaki 526/1941 annettiin keskellä toista maailmansotaa. Sen jälkeen laki on uudistettu kolme kertaa, vuosina 1995, 2006 ja 2021. Itse osallistuin kahden viimeisen kokonaisuudistuksen valmisteluun. 

Vaikka elintarvikelain keskeiset elementit ovat pysyneet melko samoina, aina on tullut mukaan myös jotain uutta. Nykyisessä laissa on muun muassa vaatimus elintarvikealan toimijan luotettavuudesta ja sen arvioimisesta. 

Tietyt elintarvikeasiat nousevat esille yhä uudestaan. Eräs kestoaihe on elintarvikkeiden alkuperämerkinnät, joita koskeva EU-lainsäädäntö ei ole kehittynyt toivotulla tavalla. Toinen on energiajuomien myynnin rajoittaminen. 

Eikös se lainsäädäntö tule EU:sta – näin saatettiin sanoa, kun kerroin valmistelevani elintarvikelainsäädäntöä. Elintarvikelainsäädäntö on hyvin pitkälle harmonisoitua EU-lainsäädäntöä, mutta ei se tule EU:sta, vaan sitä valmistellaan siellä ja siinä työssä jäsenvaltioiden virkamiehet ovat keskeisessä roolissa. 

Sääntelyn keventämisestä ja normien purkamisesta on puhuttu vuosia. Normi ei kuitenkaan ole kirosana. On tärkeää panna lainsäädännön henki täytäntöön, hyödyntää olemassa olevia joustoja täysimääräisesti ja pyrkiä näin kohti suurempaa ketteryyttä ja sujuvuutta. On myös tärkeää vaikuttaa EU-lainsäädännön vaatimuksiin. 

Suomalaisessa toimintakulttuurissa olen aina arvostanut sitä, että meillä on hyvin toimiva yhteistyö ruokajärjestelmän sidosryhmien kanssa. Muiden maiden kollegoilta olen oppinut, että tämä ei ole itsestäänselvyys. 

Toivotan virkamiehille ja sidosryhmien asiantuntijoille kaikkea hyvää elintarvikeasioiden parissa, haasteita ja kiinnostavaa tekemistä riittää. Itse keskityn jatkossa lukemaan elintarvikkeiden pakkausmerkintöjä aiempaa perusteellisemmin.  

Kirjoittaja on työskennellyt maa- ja metsätalousministeriön ruokaosaston elintarviketurvallisuusyksikössä.