Suomalainen KING Konjac voitti maailman parhaan ruokainnovaation palkinnon Pariisin SIAL -tapahtumassa

Kansainvälinen ruoka-alan ammattilaisista koostuva tuomaristo valitsi KING Konjac 2.0 -sushipalan maailman parhaimmat ruokainnovaatiot -palkinnon saajaksi.

SIAL Innovation Award -palkinto saatiin Suomeen ensimmäistä kertaa ruokatapahtuman 60-vuotisen historian aikana. Arvostettu palkinto nostaa startup-yhtiö KING Konjacin maailman innovatiivisimpien elintarvikeyhtiöiden joukkoon.

Kilpailu järjestetään maailman suurimmassa ruokainnovaatiotapahtumassa, SIAL Paris -messujen yhteydessä. Tapahtuma kokoaa 7500 yritystä ja heidän huippuosaajat kaikkialta maailmasta esittelemään uusimpia trendejä ja tuotteita, ja tapahtuma tunnetaan kyvystään tunnistaa ja esitellä tulevaisuuden ruokatrendejä. Tapahtuman 60. juhlavuotena suomalainen KING Konjac voitti oman sarjansa pääpalkinnon Grand Prix -loppukilpailussa. Kilpailussa oli arvioitavana yli 2000 elintarvikeuutuutta kaikkialta maailmasta. Tuomaristo koostui 35 kansainvälisestä elintarvikealan asiantuntijasta yli kymmenestä maasta. Tuhansien kilpailijoiden joukosta KING Konjac valittiin loppukilpailuun kahdessa kategoriassa, ja lopulta KING Konjac 2.0 -sushipala toi voiton Suomeen.   

KING Konjac -tiimit sekä Suomesta että Yhdysvalloista lähtevät Pariisiin hakemaan palkintoa ja osallistumaan palkinnon mukanaan tuomiin tilaisuuksiin. Juhlallisuudet alkavat perjantaina 18.10. Pariisin Suomen suurlähetystössä ja jatkuvat läpi koko SIAL-messujen ajan.

Ensimmäinen palkinnon voittanut suomalainen

KING Konjac 2.0 -sushipalan voittoa perusteltiin sillä, että tuotteessa yhdistyvät kaikki ominaisuudet, joita elintarvikkeelta voi tässä ajassa toivoa: hyvää makua, terveellisyyttä ja ympäristöystävällisyyttä. 

KING Konjac -innovaation ytimessä on perinteinen japanilainen konjak-kasvi, jolla sushin riisi korvataan. Sushipohja sisältää viisi kertaa enemmän kuitua ja kymmenen kertaa vähemmän kaloreita kuin tavallinen sushiriisi. Siinä ei ole sokeria tai hiilihydraattia.

Uuden kuitupitoisen sushipalan valmistukseen tarvittava määrä konjak-kasvia voidaan kasvattaa viisisataa kertaa vähemmällä vedellä kuin vastaava määrä riisiä. Se ei myöskään aiheuta riisin tavoin suuria metaanipäästöjä, koska se ei vaadi viljelyalan peittämistä vedellä. 

Hyvä maku ja haluttu rakenne ovat tulosta pitkästä suunnittelutyöstä, joka on toteutettu yhdessä RAITO Sushin japanilaisten sushiammattilaisten kanssa.

“Osasin odottaa voittoa! Tavoitteenamme on aina ollut viedä tuote Japaniin, nyt käydään vain Ranskan kautta. Ranskassa nautitaan eniten sushia koko Euroopassa. Kummassakin maassa arvostetaan pohjolan puhtautta, terveyttä ja hyvinvointia”, sanoo innovaation keksijä ja KING Konjacin toimitusjohtaja Sami Gauffin

Kunnianhimoinen tavoite: Ensimmäinen kaikkialla maailmassa nautittu suomalainen elintarvike

Gauffinin tavoitteena on, että pian innovatiivinen Suomi-sushi tunnetaan maailmalla.

“Tavoitteenamme on viedä innovaatio heti maailmalle. SIAL-messut ovat ensimmäinen tärkeä osa strategiaamme, ja voitto sieltä kruunaa ponnistelumme. Palkinto on suomalaiselle ruokatuotteelle samaa luokkaa kuin Ismon voitto maailman parhaana stand up -koomikkona ja Järvenpään K-Citymarketin voitto maailman parhaana ruokakauppana. Tämä voitto avaa meille varmasti uusia, kansainvälisiä markkinoita.